Hetki, jolloin elävän ihmisen ikävä vaihtuu kuolleen ihmisen muisteluun, on oma haikea taitekohtansa sekin. On päätettävä, paljonko surua ja isää kannan mukanani ja mistä päästän irti.
Olen paiskinut reilun kuukauden töitä aamusta iltaan, ja aikaa on jäänyt vain välttämättömälle muulle. Tämä tahaton työstressi kulutti aika tehokkaasti akut tyhjiksi, kaiken päälle sain aika ilkeän flunssan. Mutta sitten työ valmistui, sain elämäni taas takaisin ja koitti pitkästä aikaa vapaa viikonloppu.
Lepäsin suunnitelmallisesti. Nukuin pitkään, leivoin keksejä, istutin puutarhassa metsätulppaaneja syvälle vielä lämpimään maahan ja katselin joutsenaurojen lentoa. Mieli oli iloinen ja kevyt.
Illalla tajusin, että mielen kepeys ei ollut vain ystävien, auringonpaisteen ja vapaapäivän tuomaa hyvää oloa, vaan myös vapautta surusta. Ja samalla tuntui, että isä on kadonnut kauaksi, haalistunut ja muuttunut pelkäksi muistoksi. Siirtynyt niiden aikoinaan kuolleiden muiden läheisten joukkoon, joista on jäljellä vain riekaleisia unikuvia. Niinhän sen pitää tietysti mennäkin - ei sitä voi kantaa jatkuvasti mukanaan akuuttia ikävää ja eläviä mielikuvia jostakusta, jonka on jo kadottanut. On tyydyttävä siihen, että ajatukset matkaavat muualle ja että valokuvat haalistuvat kansioissaan. On uskallettava luopua.
Koetan myös luottaa siihen, että jotakin säilyy silti mukanani. Isän ja minun suhde, se millaisia me molemmat olimme toisillemme, oli arvokasta ja vaikeaa, enkä unohda sitä. Tavallaan on hyväkin, että se on enää muisto - että voin kasvaa ulos siitä roolista ja tytöstä, joka olin. Kun luopuu jostakusta, on luovuttava myös siitä osasta itseä, joka määrittyi sen läheisen kautta. Toisaalta jotakin saa myös tilalle.
Pidän siitä, miten olen tänä kesänä kasvanut. Ja veljen kanssa meistä on tullut läheiset. Luulen, että nyt kun olemme voineet riisua roolejamme ja menneisyyden taakkoja, meistä on tullut monella tavalla parempia.
Menemme taas viikonlopuksi alakuloisen äidin luo, taloa ei - harmi kyllä - ole vielä myyty. Viimeksi toin sieltä sinivuokkoja omaan puutarhaani ja istutin ne pähkinäpensaiden alle. Ajatukset ovat ensi keväässä.
tiistai 14. lokakuuta 2014
perjantai 3. lokakuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
