Pimeässä kirkkaimmat tähdet

Tämä on ollut perhekeskeinen vuosi. Menetysten, ikävän, uusien tuttavuuksien ja lähentymisen vuosi. Menetin isotätini myötä viimeisen siteen Karjalaan, ja se tuntui jotenkin haikealta - koen jotenkin, että henkiset juureni ovat sinne ulottuvassa sukuhaarassa. Muutkin menetykset ovat tänä vuonna muistuttaneet siitä, että elämä on elettävä pelotta ja täydesti, koska sen käänteitä ei voi koskaan tietää. Ja toisaalta että ihmisen päättynyttä elämää voi muistaa myös juhlien, rohkeasti ja arvostaen - aina ei tarvita alakuloisia ja hiljaisia muistotilaisuuksia, vaan joskus voi myös kohottaa maljan ja tanssia! Ilon seassa surun voi antaa viiltää syvältä.

Olen tutustunut uusiin ihmisiin - ja uudella tavalla vanhoihin perheenjäseniin. Joskus perhe ja suku haastavat meidät hyvällä tavalla: on avauduttava erilaisuudelle ja toisaalta nähtävä itsensä muissa. Olemme koko ajan paikallamme, vieretysten, mutta jatkuvasti joko lähentyen tai loitontuen.

Kävin elokuussa isän kanssa sienessä. Näytin parhaat herkkutattiharjuni ja mustikkapaikkani, ja me osasimme kerrankin vain olla, ilman vaatimuksia, odotuksia tai tarpeita. Se taisi olla meille molemmille eheyttävää. Ainakin sen jälkeen välimme ovat olleet huikeasti aiempaa paremmat. En ole enää isälle niin vieras, ja toisaalta osaan itse kuunnella isää paremmin. Kun viha isää kohtaan on hellittänyt otteensa, on löytynyt tilaa myös surulle ja sille elämänmittaiselle ikävälle, joka minussa on.

Olen myös pohtinut paljon sitä, miten suuri osa omaa identiteettiä sisaruussuhteet voivat olla. Ja miten sisaruussuhteessakin pitää olla tilaa kasvulle, jotta se kestää. Mitä läheisempi on, sitä enemmän on annettava toiselle tilaa ja vapautta muuttua ja kulkea omia teitään. Muuten kaikki särkyy.

Kudon isoveljelle pipoa. Siitä tulee viininpunainen, koska se väri sopii hänelle, ja näen jo mielessäni, miten hän valittaa väristä, vaikka ilahtuukin lahjasta. Se ei ehkä sovi takkiin, tai yhteensopivaa kaulaliinaa ei ainakaan ole. Pikkusiskon jääräpäisyyllä ja kiusanhengellä kudon silti ja virnistelen mielessäni.

Veli lähtee kohta toiselle puolelle maapalloa.
Minulla on jo valmiiksi ikävä.