Laulu sinulle, jota ei enää ole

minä uin vihreässä metsässä
uin tummassa päilyvässä metsässä
jonka asukkaat, kalpeat kalat, piiloutuvat siimekseen kuin sammaliin
kepeät korennot lennähtävät pois tieltäni
tavoittamattomiin
vaikka yritän nähdä kaiken ja kertoa sinulle,
minkä värinen tämä metsä on

se on kuusenvihreä ja mustikansininen ja alati muuttuvan värinen
se kasvaa ja kohoaa vähitellen korkeuksiin
suuret vihreät lehdet kurottelevat varjosta valoa kohti
ja lumpeenkukat ojentelevat terälehtiään kuin metsätähdet
siimapalpakot keinuvat kevyesti
heinä niityllä

tuuli suhisee metsän reunamilla haavanvihreässä ruovikossa
muttet enää kuule sitä
kukaan ei ole kuulemassa tämän metsän aaltoilevia värejä
vehreitä kuin lapsuus toisessa maassa

mahdatko sinäkään muistaa enää
kuinka joskus heijastuin katseestasi?

minä uin tummassa värittömässä metsässä
maailma kääntyy hitaasti
ja kaiken yllä, aivan pohjalla, kaartuu ääretön taivas
tutut raskaat pilvet pohjamutana
sade pärskähtelee kasvoilleni
syvältä, kaukaa, nousee hitaasti myrsky