Talven sydämessä

Pidän tästä säästä. Välillä aamut ovat kuurasta vaaleita, välillä lumi sulaa pois. Sateesta ei tiedä, onko se vettä vai lunta. Tässä on jotakin hyvin kotoisaa. Kaupunkia en silti kaipaa. Sanovat, että maaseudulla on pimeää, mutta lumi valaisee pihan, ja hämärä on kuusikossa hellempää ja vihreämpää kuin kiviseinien katveessa. Pimeys ja valo ovat aidompia.

Leutoina aamuina sammal paljastuu poluilla lumen alta, vähitellen, ja varvikon kaikki sävyt kimmeltävät jäästä ja sateesta. Koiran tassut tekevät mutaiseen maahan pieniä painaumia. Routakin sulaa välillä. Siinä on jotain lohdullista. Näinä päivinä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja kaikki odottaisi liikkumatta päivän lyhintä hetkeä. Metsässä puron kuulaanmustaan vedenpintaan putoilee pisaroita yllänotkuvista puista, täydellisiä sisäkkäisiä ympyröitä, kuin sataisi. Tämä ei ole mikään vuodenaika, ajattelen, ja ajatus tekee minut onnelliseksi.

Juuri nyt, tässä aamun hämyssä, kosteassa joulukuisessa metsässä, tunnen, kuinka en odota mitään enkä toisaalta haikaile menneen perään. Näin on hyvä. Aika kuluu sopivasti. Minussa ei ole odotusta, en kaipaa jotakin epämääräistä tulevaa. Ystäväni a on opettanut sen.

Ja se on myös syy siihen, miksi minulla ei ole joulumieltä, havahdun huomaamaan. Lapsuudessa ja vähän aikuisiälläkin tunnelmoin mielelläni joulun alla juuri joulun odotuksella - itse juhlapäivä toi siksi aina jonkinlaisen pettymyksen ja tyhjiön. Nyt en odota joulua, eikä se siksi kosketa minua mitenkään. Alussa tunne hämmensi, mutta nyt tuntuu hyvältä seurata muiden jouluvalmisteluja ulkopuolisena, osattomana.

Ystävä kertoi, miten hänellä on kaikki oman joulunsa ainekset jo koossa ilman kiirettä ja stressiä. Hän tuntui oikeasti nauttivan jouluvalmisteluistaan ja tekevänsä vain sen, mitä oikeasti itse haluaa. Se ilahdutti, sillä nämä ajat ovat liiankin täynnä sellaista pitäisi-pitäisi-hölinää. Huomaan, että olen entistä yliherkempi ihmisten valitukselle joulusta. Jos siinä on jotakin stressaavaa ja ikävää, unohtakaa koko juttu! Ei kukaan käske, että joulunne pitää olla tietynlainen! haluaisin huudahtaa. Tietysti olen hiljaa. Mutta kun jo kolmas tuttava valittaa, ettei lauhan sään takia "tunnu yhtään jouluisalta", kiristelen hampaitani. Jos se joulu on teille niin tärkeä, eikö sen tunteen pitäisi tulla sisältäpäin? voisin kysyä.

Minä nautin lauhasta säästäni, jouluttomuudesta, valkenemattomista päivistä. Enkä jaksa muiden mukana päivitellä, kuinka nopeasti aika kuluu ja kuinka vähän aikaa on jouluun. Tulkoon, menköön. Minä pysähdyn kuusikossa pitkäksi aikaa katselemaan vesipisaroiden kirjomaa tyventä vedenpintaa ja kuuntelen metsän hiljaisia puheita. On vain tämä hetki, pitkä hämärä.

joulukuu

kävelet yhä
lumisten kuusien alla
pimeää kohti