Hurraa, vappu!

Yhtä vimmaisesti kuin vastustan monia juhlapyhiä kannatan vappua. Vappu on minulle paras yleinen juhlapäivä vuodessa. Vappu on aina ollut kiva ja huoleton, lapsenakin. Siksi hilpeä mieli.

Vappuun ei liity mitään ahdistavaa massahysteriaa eikä rituaaleja. Ei siivousta, ei velvollisuuksia, ei kiireitä. Harvan oletetaan vappuna tekevän jotakin tiettyä. Paineita ei yleisesti oteta. Vappuun ei liity voimakasta ideologiaa tai uskonnollisuutta. Toisaalta vappu ei ole niin yleisesti humaltumisjuhla kuin juhannus. Vappuun ei kaiken kaikkiaan liity mitään yleisiä menoja, joita kaikki noudattaisivat, vaan jokainen voi itse päättää, mitä tekee, ja kaikki tavat ovat oikeita.

Vappuun liittyvät asiat taas ovat monet (opiskelijarientoja ja vappukulkueita lukuun ottamatta) sellaisia, jotka vetoavat minuun. Ilmapallot. Niistä tulee yksinkertaisesti kevyelle mielelle. Lapsuuden kivat muistot vappuhuiskista, rusettipalloista, vappuviireistä, vesi-ilmapalloista, superpalloista ja vappupilleistä, aina veljen kanssa. Munkit, tippaleivät, donitsit, rosetit ja kaikki muut herkut, joita ihmiset tapaavat vappuna tehdä. Aurinkoisella säällä jäätelö. Uuttavuotta muistuttava hupaisa perunasalaatti-nakki-linja (kaupasta saatavat einekset riittävät, kukaan ei häärää koko päivää keittiössä). Brunssit. Vappulounaat. (Tietysti Mömmelönorsu pitää kaikista juhlista, joihin liittyy sen mielestä hyviä ruokia ja herkkuja!)
Huvipuistot aukeavat. Jäätelökioskit aukeavat. Toukokuu alkaa.

Kevät! Siinä tärkein syy juhlimiseen! Vappuna jalkakäytävät on jo ehditty lakaista sorasta, askeleet ovat tennareissa kevyet. Lumi on sulanut pihaltakin varjopaikkojen laikkuja lukuun ottamatta. Lokit ovat tulleet ja lentävät huutaen korkealla, korkealla. Aurinko paistaa ja tuulee leudosti, kevättakilla tarkenee. Ilmapallonmyyjät näyttävät olevan lähdössä lentoon palloineen. Ihmiset hymyilevät.

Mömmelön kauppalistassa tänään: perunasalaattia, soijanakkeja, Pommacia/mehusiideriä (kumpaa??), sipsejä tai jotakin naksuja?, munkkeja, jäätelötuutti (kioskilta, jos on jo avattu), ilmapallo.

Kevätsadetta ja kasvukipuja

ADD-Pupun innoittamana tein minäkin tuon tunnelukkotestin. Erittäin kiinnostava testi, joskin tulokset saivat minut vähän pois tolaltani. Tuloksena oli neljä tunnelukkoa, joista kaksi vahvaa: uhrautuminen ja hyväksynnän haku. Olin jotenkin ajatellut etten enää toista vanhoja malleja, mutta testiä tehdessäni tajusin, etten ole ollenkaan niin pitkällä kuin luulin. Minulla ei ole tapana uskoa testituloksia sokeasti, en tee niin nytkään, mutta nämä todella osuivat. Pituudesta huolimatta kopioin tulokset tähän, sillä tulen vielä tarvitsemaan niitä:

Vaativuus
Tunnelukon voimakkuus: heikko
Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Saatat olla perfektionisti, työnarkomaani tai arvostat asemaa, valtaa, rikkautta, materiaa ja kauneutta. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi - siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena, vatsahaavana tai paniikkikohtauksina. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä - olla tyytyväinen siihen mitä sinulla juuri tällä hetkellä on. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin. Elämä on suorittamista, ja uskot että se joskus tuo sinulle palkinnon - vapauden tai täydellisyyden. Loppujen lopuksi saavutukset kuitenkin tuntuvat tyhjiltä ja hamuat seuraavia tehtäviä ja haasteita. Jos päätät menestyä jossain, luultavasti menestyt siinä - osaamatta kuitenkaan pysähtyä nauttimaan menestyksestä. Kumppanisi tulee olla täydellinen - kaunis tai komea, lahjakas ja menestyvä. Kumppanisi ja lastesi on täytettävä odotuksesi, muussa tapauksessa saatat pettyä ja olet kriittinen. Ehkä lyöt laimin ystäviäsi tai läheisiäsi - koska et ehdi rentoutua ja antaa toisille aikaasi.

Oikeutus
Tunnelukon voimakkuus: keskivahva
Pidät itseäsi erityisenä ja oikeutettuna tavanomaisesta poikkeaviin toimintatapoihin. Omat tarpeesi ovat sinulle tärkeämpiä kuin toisten. Olet vaativa ja kontrolloiva muita kohtaan, ja haluat että asiat menevät niin kuin sinä haluat. Sinun on vaikea hyväksyä ei-vastauksia ja vastustusta, kun haluat jotain. Haluat varmistua siitä että saat kaiken mitä haluat, miten haluat ja koska haluat. Luultavasti olet impulsiivinen ja toimit mielihalujesi mukaan, etkä aina mieti tekojesi seurauksia. Tylsistyt ja pitkästyt helposti, ja sinusta saattaa tuntua etteivät rutiinitehtävät ole sinua varten - sinun ei pitäisi joutua tekemään niitä. Sinun voi olla vaikea ilmasta vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Itsekurin ja rajojen puute johtaa helposti riippuvuuksiin, ja sinun voi olla vaikea lopettaa juomista, tupakointia, ylensyöntiä tai muuta ongelmakäyttäytymistä. Saatat rikkoa lakia tai sääntöjä - vaikkapa hurjastelemalla liikenteessä, huijaamalla liiketoimissa tai verotuksessa - koska uskot että sinulla on siihen oikeus. Oikeutuksen tunnelukon kanssa on hyvä olla ja et siksi ehkä näe omaa käyttäytymistäsi ongelmallisena, mutta läheisesi pitävät. Ennen pitkää tunnelukkosi kuitenkin saattaa sinut vaikeuksiin. Saatat hankkiutua suhteeseen alistuvan kumppanin kanssa, jota voit dominoida ja kohdella huonosti. Tai tunnet vetoa vaativiin, järjestelmällisiin ja kurinalaisiin ihmisiin, jotka tuovat vastapainoa kurittomuuteesi. Oikeutuksen tunnelukko on useimmiten kompensaatiota toista tunnelukkoa - vajavuuden, tunnevajeen, ulkopuolisuuden tai alistumisen tunnelukkoa - vastaan.

Hyväksynnän haku
Tunnelukon voimakkuus:vahva
Sinulle on tärkeää, että kaikki ihmiset pitävät sinusta, jopa ventovieraat. Pyrit olemaan muille mieliksi. Vaikka et pitäisi jostain henkilöstä, haluat kuitenkin että hän pitää sinusta. Pyrit miellyttämisellä siihen, että sinut hyväksyttäisiin tai että saisit tunnustusta. Näin koet itsesi arvokkaammaksi. Saatat tehdä päätöksiä ajatellen hyväksyvätkö vanhempasi, kumppanisi tai ystäväsi ne. Mietit miten muut suhtautuvat valintoihisi. Et ehkä uskalla tehdä asioita oman mielesi mukaan, koska pelkäät että sinua moititaan tai kritisoidaan. Ryhmässä yrität kovasti kuulua joukkoon ja saatat muuntautua sen mukaan, miten odotat muiden haluavan sinulta. Toivot että sinusta pidettäisiin, ja pyrit välttämään ristiriitoja tai toisten loukkaamista. Et esitä omia mielipiteitä torjunnan pelossa, tai sitten esität voimakkaita mielipiteitä testataksesi miten muut sinut hyväksyvät. Saatat pukeutua hyvin sovinnaisesti, ettet tuntisi itseäsi ulkopuoliseksi tai erilaiseksi. Teet paljon sen eteen, että ihmiset arvostaisivat sinua. Saatat hankkia menestystä, saavutuksia statusta, rikkautta tai kauneutta, jotta muut voisivat arvostaa sinua. Sinun on vaikea arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet, sen sijaan muut ihmiset toimivat arvokkuutesi peilinä.

Uhrautuminen
Tunnelukon voimakkuus: vahva
Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Saatat kokea voimattomuutta vaikuttaa elämäsi tapahtumiin ja toivot asioiden vain jotenkin järjestyvän. Muiden on helppo tulla toimeen kanssasi, koska olet joustava ja vältät ristiriitoja. Et osaa asettaa rajoja, teet enemmän kuin muut asioiden eteen ja sinun on vaikea vaatia että oikeuksiasi kunnioitetaan. Sinun voi olla vaikea pitää puoliasi niin pienissä kuin isoissa asioissa. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Saatat pitää muiden mielipiteitä ominasi ja sinusta tuntuu ettei sinulla ole mielipiteitä asioista tai et ainakaan ilmaise niitä suoraan. Ehkä puhut asioista kuten arvelet kuulijan haluavan etkä osoita avoimesti erimielisyyttäsi. Joskus saatat ottaa välinpitämättömän "aivan sama" asenteen. Uhraudut vapaaehtoisesti koska muiden tarpeet ylittävät omasi. Samalla tunnet mielipahaa tai kiukkua siitä että joudut kerta toisensa jälkeen syrjäyttämään omat tarpeesi. Yleensä pidät kiukkusi sisälläsi tai ilmaiset mieltäsi mököttämällä. Joskus suuttumus kuitenkin purkautuu yllättävänä kiukunpuuskana tai raivokohtauksena. Sinua kiehtovat ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia. Tai sitten tunnet vetoa tarvitseviin ja riippuvaisiin ihmisiin, joiden tarpeita voit loputtomiin täyttää. Uhrautumisen ja alistumisen tunnelukot ovat hyvin samankaltaisia. Alistumisessa motiivina on pelko, uhrautumisessa haluaa välttää syyllisyyttä.

Olen edistynyt todella paljon itseni kuuntelussa ja ymmärtämisessä viime vuosina, mutta tajusin, että kyse on ollut lähinnä tuon ensimmäisen tunnelukon, vaativuuden, vähentämisessä. Siinä olen kehittynytkin todella paljon, viimeksi terapiassakin siitä puhuttiin ja huomasin muuttuneeni enemmän kuin olin luullutkaan. En kuitenkaan voi päästä kuin tiettyyn pisteeseen asti, jos nämä kaksi muuta lukkoa pysyvät näin vahvoina.

Oikeutuksen, uhrautumisen ja hyväksynnän hakemisen näennäinen ristiriita hämmentää, enkä ymmärrä tätä kuviota. Kaikki kolme tuntuvat silti sopivan minuun. Ja mistä nämä tulevat? Mitä niille voi tehdä?

Ehkä siksi kapinoin niin kovasti riippuvuutta vastaan, varsinkin suhteessa vanhempiini, että olen paljon riippuvaisempi heidän ja muiden hyväksynnästä kuin olen ikinä tajunnut. Ja kun haluaisin kovasti tehdä jotakin muiden tahdon vastaisesti, suustani lipsahtaa hyvin nopeasti julistus: "Minulla on oikeus...", jonka tarkoitus on tietysti torjua omaa syyllisyydentunnettani.

Ajatukset ovat hajalla. Jotkin tunnelukkojen kuvausten kohdista kolahtivat todella kovaa. Nyt en ymmärrä, mikä minussa on vikana, miksi olen tällainen vaikka en haluaisi olla?

Eikä sekään ole kovin tärkeää

Lähes samaan aikaan kuin viime vuonna iski taas puutarhainnostus. Niin kauan kun kaikki on lumen alla, en jaksa ajatella siemeniä tai kesän kasvua kuin ohimennen, mutta kun lumi paljastaa maan, olen yllättäen täynnä innostusta, eikä suunnittelu, taimiruukkujen kaivaminen liiteristä tai haravointi tunnu työltä ollenkaan. Nyt kävi niin, että viikonlopun lämpimät sulattivat lumen naapurin perunamaalta, joka aukeaa tästä työhuoneen ikkunasta. Omalle pihalle lumi kinostuu enemmän (hyvän tuulettoman mikroilmaston ansiosta :-) ja oma kasvimaa on vielä lumen alla. Aurausta odottavan mullan katselu sai kuitenkin viherpeukalon ja muutkin sormet syyhyämään jokakeväistä kärsimättömyyttä. Se on hyvä tunne: vahvasti elossa oleminen.

Söpöt myyrät ovat tehneet tuhonsa meilläkin. Onneksi kyseessä ovat enimmäkseen pensaat, jotka todennäköisesti kestävät alasleikkauksen. Niissä on oksissa kaikki kesän kasvuvoima, kukkanuput ja lehdet tulollaan, mutta jos niiden antaa kukkia oksantyvet paljaaksi kaluttuina, niiden kunto heikkenee vähitellen, ne altistuvat kaikenlaisille taudeille, kuivuvat ja kuihtuvat.

On kovetettava sydän ja katkaistava oksat nyt maata myöten. Luotettava siihen, että vahva juuristo kasvattaa uudet oksat, jotka kukkivat joskus tulevina vuosina. Silti huokaan tuomipihlajan valkoisenkeveitä kukkaterttuja ja syreenin siirappista violettia.

Paljon toistetaan kiinalaista sanontaa puutarhanhoidosta. Mielestäni siinä piilee enemmän totuutta kuin vain leikkimielistä puutarhanhoidon ylistystä. Puutarhan hyväätekevä voima on siinä, että siellä pää tyhjenee muista ajatuksista. Kun rakentaa kukkapenkkiä, kylvää kasvimaata, istuttaa pieniä hentoisia taimia tuoksuvaan matoiseen multaan, mikään muu ei todellakaan tunnu olennaiselta. Sillä hetkellä millään muulla ei ole väliä; mullan ja vihreiden lehtien tuntu käsissä, vivahteikkaat tuoksut, lukemattomat värit, viilenevä ilta ja hiljaisuus tuntuvat kaikkein tärkeimmältä maailmassa.

Jälkeenpäin tietysti tajuaa, että sekään ei oikeasti ole kovin tärkeää: kasvit kasvavat ja linnut tekevät pesiä ilman minuakin. Yritän jättää jälkeni johonkin, mutta tiedän, ettei se ole pysyvää. On vain tämä vihreä hetki.

Eilen punarinta lauloi seuranani koko illan.

Aurinkopaikoissa sulaa

Lumi on huvennut muutaman viime päivän aikana enemmän kuin viimeisen kuukauden aikana yhteensä. Puoli pihaa on jo sulana! Lumen alta paljastuvat hurjat myyrätuhot koko kylässä, ja tunnen myötätuntoa naapurin pappaa kohtaan, jonka mansikantaimet, vadelmat ja sinikuusi taitavat olla mennyttä. Me olemme menettäneet ainakin yhden isotuomipihlajan, ruusut ja orapihlajia. Silti huokaan helpotuksesta - jos minulla olisi ollut viime syksynä varaa ostaa uusia havupuita ja -pensaita, ne olisivat nyt olleet mennyttä. Mutta puutarhani on välivaiheessa, taas vasta suunnittelun alla, ja myyrillä tilaa mellestää.

Mieli on piristynyt eilisestä. Tajusin illalla, että minulla on PMS. :-) Siihen mennessä oli kyllä tullut jo parempi olo, kun puoliso kotiutui herkullisen noutoruoan kanssa, otti kainaloon ja lohdutti. Sitten suljin tyhmät työtiedostot ja kylvin mikroskooppisia vihermintun siemeniä pikku potteihin.

Nyt ovat työtkin sujuneet jo aamusta, ja laitoin epärealistiset asiakkaat järjestykseen. Tänään menen ostamaan vaaleanpunaisen haravan, sillä viikon parin päästä pääsen haravoimaan pihaa.

Harmaata

Isot projektit jättävät aina jälkeensä jonkinlaisen tyhjiön. Mitä suurempi jännitys elämässä, sitä oudommalta tuntuu ilman sitä.

Oikeasti nautin arkeen palaamisesta. Ihanan rauhallinen ja rento päivä (maanantaiksi), vapaailta ilman mitään velvoitteita. En vain pääse vapaalle: istun töiden ääressä saamatta mitään aikaan, koska työnteko ei yksinkertaisesti kiinnosta yhtään. Viikonloppu oli niin kiireinen, että tunnen tarvitsevani vapaata toipuakseni siitä. Pitäisi saada vain löhöillä, herkutella ja palautua, ilman mitään velvoitteita.

Täällä sitä kuitenkin istutaan näytön ääressä ja soimataan itseä saamattomuudesta. On maanantai, vilkas työviikko alussa, päivät täynnä tehtävää - ja minä haluaisin vain vappumunkkeja, euroviisujen esikatseluja, ilmapalloja ja jäätelöä ja auringossa paistattelua.

Tämän päivän sosiaalinen saldo: asiakas, joka haluaa että kahden viikon työ tehdään alle viikossa. Ahdistaa.

Jäisiä polkuja

Olen aina pitänyt itseäni toisinajattelijana ja oman tien kulkijana. Jo lapsesta asti koin olevani erilainen kuin muut (niin kuin kaikki muutkin), ja teini-iässä tunne vahvistui (niin kuin kaikilla muillakin). Kapinoin vanhempieni arvomaailmaa vastaan silloin ja yhä edelleen, ja pidin sitä merkkinä yksilöllisestä ajattelusta. Erehdyinkö?

Toki vanhempani ovat monessa suhteessa kaavoihin kangistuneita, mutta suuri osa oli varmaankin normaalia nuoruusiän irtiottoa, ei merkki korkeammasta älykkyydestä tai suuremmasta rohkeudesta. Ja hakiessani paikkaani maailmassa tein toki monia valtavirrasta poikkeavia valintoja, mutta yksilöllisyyteni ei ole silti varmaankaan avautunut muille samalla lailla ihanteellisena ja ainutlaatuisena kuin itselleni omassa fantasiamaailmassani.

Tajusin tänään, että vaikka olen ajatellut joltisenkin itsenäisesti, olen enimmäkseen käyttäytynyt muiden odotusten mukaan. Vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää, että ne kaksi eivät ole sama asia. Kukaan ei näe pääni sisään. Eivätkä sanat ole tekoja.

Olen voinut esimerkiksi kertoa olevani feministi, mutta silti olen seurassa voinut hymyillä tai nauraa jonkin iljetysmiehen vitseille. Olen vihannut vanhempiani, mutta esittänyt heille kuuliaista tytärtä. Minulla on ollut voimakkaita mielipiteitä, mutta en ole halunnut pahoittaa kenenkään mieltä. Tai saada vihollisia. Enimmän osan aikaa kasvoillani on ollut (typerä) hymy, jonka tarkoituksena on ollut viestiä muille, etten ole missään määrin vaarallinen vaan oikeasti ihan mukava. Vaikka olen halunnut olla itsenäinen, vahva, vaarallinenkin nainen! Rohkea tukipilari ystäville ja varteenotettava vastustaja vihollisille.

Nyt onneksi uskallan. Siinä on auttanut suoraselkäinen, merkityksettömistä mielipiteistä viisveisaava puolisoni. Ja myös eräs puolituttu, joka alkoi täysin epäolennaisista ja epäreiluista syistä vihata ja parjata minua ja tekee niin yhä. Olin aina toki sanonut rikkiviisaasti, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta oli eri asia joutua itse tosipaikan eteen. Se on ollut hyvä koulu.

Se, että joku ihminen on saanut minusta tai käytöksestäni täysin väärän kuvan eikä ole kiinnostunut tosiasioista, on auttanut aika paljon itsenäistymisessä muiden mielipiteistä yleensäkin. Olen hyväksynyt sen, että minulla on vihamiehiä ja tulee olemaan jatkossa vielä enemmän, koska miellyttäminen loppuu nyt.

Olen jo vuosia ihaillut ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mielipiteensä ääneen ja kyseenalaistaa totuttuja malleja. Eikä tämä tarkoita mitään yksisilmäisiä paasaajia, vaan älykkäitä rohkelikkoja, jotka ajattelevat omilla aivoillaan. Uskaltavat kysyä, miksi. Uskaltavat olla menemättä joukon mukana. Aiemmin olen toki tehnyt niin, mutta vain mielessäni. Nyt olen opettelemassa ääneen kysymistä ja ennen kaikkea toimimista.

Vielä on lunta, mutta jossakin pääsee jo kulkemaan.

Sadetta odotellessa

Lumihanki jatkuu yhä yhtenäisenä horisonttiin. Pelloille on saapunut sinnikkäitä töyhtöhyyppiä ja kuoveja odottamaan, että maa paljastuisi edes vähän. Peipot ja punarinnat hyppelevät viileässä kuusikossa ja jaksavat laulaa toivoa ilmaan. On pilvistä ja koleaa, tuntuu että mikään ei liiku, lumi ei sula eikä päivä etene. Hetkeksi aurinko säväyttää pilvenraosta ja maalaa maisemaan värit, männyt vähän vihreämmiksi, lumen likaisemmaksi ja pientareet keväisemmiksi. Sataisi vettä, sataisi tämän lumen pois! Tulisi muta, muurahaiset ja kaikki muut lentävät ja piipertävät öttiäiset! Tulisi tilaa Mömmelönorsulle tonkia puutarhassa!

Sadetta odottavat myös erityisen kuivasta kaudesta kärsivät Kenian norsut. Vuoden ensimmäinen neljännes on Keniassa vuoden kuuminta aikaa, eikä odotettuja sateita ole vielä tullut. Hoitolaan on tuotu viime kuukausien aikana lukuisia uusia orpolapsia, joista monet ovat myös kuolleet muun muassa virustauteihin. Nukkumajärjestelyjä on täytynyt muuttaa, mikä sekoittaa aina pikkuisten päätä, mutta onneksi ne sopeutuvat nopeasti.

Lisäksi neljä norsua (yllättäen ei lauman vanhimpia norsuja, vaan ystävykset Wasessa, Shimba, Siria ja Mzima) siirrettiin Voin yksikköön, mikä tietenkin stressasi kaikkia, mutta oli välttämätöntä jo tilanpuutteen takia: hoitolassa on silti peräti 15 pienokaista. Eräs siirretyistä norsuista, pippurinen Wasessa, on kotoisin Voin alueelta ja on jo ehtinyt tavata vanhoja villejä tuttujaan!

Muuten norsut viettävät säännöllistä elämää, johon kuuluu säännöllisten ruoka-aikojen lisäksi päivittäinen mutakylpy ja vaeltelua hoitajien kanssa pensastossa. Ja jos pelästyy vaikkapa paviaaneja, voi aina juosta hoitajien luo turvaan! Pikkuiset kärsäkkäät ovat leikkisiä, kujeilevia ja oikukkaita, mutta tiukan paikan tullen ne osaavat olla myös viisaita, järkähtämättömiä ja rohkeita, kuten esimerkiksi jos juomapaikalle tulee yllättäen leijonalauma. Silloin isommat norsut paimentavat nopeasti pienemmät aitaukseen turvaan ja seisovat sitten vahdissa laskematta leijonia lähemmäs juomaan. Lopulta leijonat antavat periksi, lopettavat karjumisen ja uhkailun ja lähtevät pois, ja norsut seisovat vielä tunteja valppaina paikoillaan, kunnes pienimpienkin on turvallista tulla esiin piilostaan.

Dida ja Sinya (kuvassa) sekä Lesanju ja Lempaute ovat yhä tiivis nelikko, mutta ovat ottaneet kaikki uudet tulokkaat lämpimästi vastaan. Dida kujeilee minkä ehtii muun muassa jahtaamalla pahkasikoja ja niiden porsaita mutakylpypaikalla. Tosin se myös pelästyi eräänä aamuna ohijuoksevaa pahkasikaa aamiaisella niin, että alkoi säikkynä juoksennella ympäriinsä ja sai koko norsulauman ja aamiaistarjoilun sekaisin.

Didan pikkuiset syöksyhampaat ovat alkaneet kasvaa, ne tuntuvat jo huulen läpi. Kuten samalta Amboselin seudulta kotoisin oleva Kimanakin, Dida saa hampaansa poikkeuksellisen aikaisin, peräti viisi kuukautta ennen tavallista aikaa. Hampaiden puhkeamiseen liittyy terveysriskejä, joten toivon, että Dida selviää ongelmitta!

Kerrotaan, että norsut osaavat ennustaa sadetta. Kuumassa ja kuivassa ilmastossa se olisikin eittämättä hyödyllinen taito. Hoitolan Ithumban yksikössä sattui erikoinen tapahtuma, kun eräänä kuumana ja kuivana aamupäivänä kaikki lauman pojat jättivät yhtäkkiä välttämättömän niukkojen tuorerehuvarojen etsinnän ja varjossa lepäämisen sikseen ja alkoivat tööttäillä innoissaan ja jahdata toisiaan leikkisästi pensaikoissa melkein puolen tunnin ajan paahtavassa auringonpaisteessa. Iltapäivällä satoi.

Ystävykset Dida ja Samuel

Sataa vettä

Sataa vettä

kaiken lumen jälkeen

toivo silmissäsi

* * *

It is raining
after all the snow
hope in your eyes

Elämäni unet

Varhaisin uni, jonka muistan, oli hämähäkkipainajainen. Se johtui siitä, että olimme illalla katsoneet veljeni kanssa ilmeisesti Mies, joka kutistui -elokuvaa punaisesta pienestä mustavalkotelevisiosta. Pidin elokuvaa ja sitä seurannutta painokkaan harmaasävyistä painajaista äärimmäisen ahdistavina, mutta en kuitenkaan alkanut pelätä hämähäkkejä enkä unia. :-)

Luin tähän blogiin tallentamiani unikertomuksia, ja niiden absurdius sai minut hilpeälle tuulelle. Tarkoitukseni ei ollut tehdä tästä mitään uniblogia, mutta nyt olen tyytyväinen, että olen kirjannut oudoimmat/kivoimmat jutut ylös.

Toistuvin teema hyvissä unissani on löytäminen, sen huomaa jopa tämän blogin pienestä uniotoksesta. Unessa olen jossakin tilassa, puutarhassa, kadulla, avarassa maastossa, ja löydän jotakin erikoista, yllättävää. Huomaan yhtäkkiä kaikkialla ympärilläni kevään ensimmäiset kukat. Taivaalle puhkeaa sateenkaari toisensa jälkeen. Maassa on kolikoita, ja lähempi tarkastelu paljastaa ne vanhoiksi, jopa antiikin aikaisiksi erikoisen muotoisiksi ja mittaamattoman arvokkaiksi rahoiksi. Nämä ovat toistuvia unia.

Ja näköjään voin löytää vaikkapa muinaiskaupunkeja, selässään lehdenpalasia kuin purjeita kantavia toisen mantereen muurahaisia ja dinosauruksia pienoiskoossa. Se, että jokin kiinnostava paljastuu lähemmin tarkasteltuna joksikin todella erikoiseksi ja ainutlaatuiseksi, suunnattoman arvokkaaksi, harvinaiseksi tai kauniiksi, on yleinen teema unissani. Tunnelma on sen mukainen ja unet täysin todentuntuisia. Värit ovat tärkeässä asemassa, ne ovat vahvoja ja liekehtiviä (olematta silti välttämättä kirkkaita) ja korostavat kaiken merkityksellisen. (Kuitenkin on todettu, että yleensä nähdään mustavalkoisia unia. En oikein tajua sitä, en minä ainakaan.)

Toinen toistuva seikka on se, että olen monesti joku muu. En ole muistaakseni koskaan ollut eläin, mutta erilaisia ihmisiä ja elokuvien hahmoja olen kyllä ollut. Erikoisin rooli oli ehkä näennäisesti mihinkään liittymätön kuusivuotiaan autistisen tytön minuus, jonka maailma näyttäytyi mielivaltaisena ja hyvin kiinnostavana. Näissäkään unissa minulla ei ole pienintäkään hajua siitä, että uneksin.

Lupasin joskus kertoa elämäni tärkeimmistä unista. Ne ovat siis olleet sellaisia, jotka ovat paljastaneet jotakin uutta minusta ja muuttaneet minua. Näin molemmat lyhyen ajan sisällä kolmetoista vuotta sitten keväällä. Olin juuri lopettanut vuosien seurustelusuhteen ja purkanut kihlauksen ja olin täysin tuuliajolla elämässäni. En tiennyt, mitä halusin tai mitä edes voisin saada. Olin toipumassa vaikeasta masennuksesta (ymmärrän sen nyt) ja elämä näytti levottomalta ja epäselvältä. Suhtauduin itseeni ja koko maailmaan rajallisesti ja ankarasti, enkä tiennyt, mikä oli oikein. Samalla olin kiihkeän tietoinen vapaudesta, jonka yksinäisyys avasi.

Unessa olin koululuokassa, mutta toisin kuin monissa koulu-unissa, en tuntenut muita oppilaita. Yksityiskohdat eivät enää muistu mieleen, mutta kuuntelin muiden keskustelua ja katselin heitä, ja tunsin olevani jotenkin irrallaan kaikesta. Kaikki muut tunsivat toisensa, minä olin vain sivustakatsoja, vaikka istuin keskellä luokkaa. Luokassa oli ehkä opettajakin, mutta hän oli viitteellinen hahmo ilman johtotehtävää.
Äkkiä huomasin, että eräs tyttö, jota oli aiemmin katsellut, seisoi pulpettini vieressä ja laski pulpetille ruukkukukan. En tiennyt hänen tuntevankaan minua, mutta hän halusi antaa kukan juuri minulle. Se oli tavallisenoloinen kasvi, jossa oli pienet, valkoiset ja yksinkertaiset kukat. Katsoin tyttöä ja kukkaa, ja kukkien muoto piirtyi tarkkaakin tarkemmin mieleeni, jokainen yksityiskohta, herkkyys, syvä vihreys, puhtaanvalkoiset terälehdet, jopa heteiden määrä.
Heräsin ja minulla oli voimakas tunne, että olen ansainnut tulla rakastetuksi. Oivallus oli niin pakahduttava ja valtava, että minua itketti. Se antoi aivan uuden suunnan minuudelleni ja elämälleni - tajusin, että olen ansainnut rakkautta, ja voin etsiä sitä. Luulen, että kokemus oli vähän samantyyppinen kuin uskovaisten kokema armon tunne. Kukkaa en ole todellisuudesta löytänyt, mutta uni teki lähtemättömän vaikutuksen.

Vähän sen jälkeen samana keväänä näin toisen, lähes yhtä merkittävän unen. Asiat alkoivat vähitellen järjestyä, ja olin ymmärtänyt ansaitsevani ja tarvitsevani lähelleni jonkun toisen. Siihenastiset ihmissuhteeni eivät kuitenkaan osoittaneet minkäänlaista ihmistuntemusta, olin syrjäänvetäytyvä enkä todellakaan tiennyt, mitä elämältäni halusin. Unen merkitystä on vaikea kuvata, mutta olin suuressa valkoisessa salissa, jossa oli suuria avoimia ikkunoita tai ehkä terassiovia, joiden pitkät, valkoiset läpikuultavat verhot hulmusivat tuulessa. Oli kesä, mutta aika oli jotenkin pysähtynyt ja kaikkialla vallitsi rikkumaton hiljaisuus. Istuin ehkä matalilla portailla ja lauloin laulua, joka tuntui unessa taianomaiselta mutta jonka myöhemmin tunnistin erääksi Adiemuksen kappaleeksi. Luulin olevani huoneessa yksin, mutta kun lopetin laulun, toinen ääni jatkoi sitä kohdasta, johon jäin. En kääntynyt katsomaan, mutta ymmärsin, että tällainen on se ihminen, jota etsin - hän ymmärtää minua sanoitta ja osaa laulaa kanssani samaa laulua. Hän kokee asiat täysin samalla tavalla. Hän on lähimpänä vieressäni, vaikka olisi suuren salin toisella puolella jossakin selkäni takana.

Herättyäni olin unen lumoissa monta päivää. Tajusin, että kyseessä on uni, eikä ole olemassa ihmistä, jonka ajatukset kulkisivat kanssani samaa rataa kuin unessani ja joka ymmärtäisi minua ajatuksestakin. Ihmisaivot eivät toimi niin, siksi meillä on puhe, joka tuo lähelle, mutta jättää silti aina tulkinnanvaraa. Silti sain unesta ihmeellistä toivoa ja luottamusta elämään, joita juuri sillä hetkellä kipeästi tarvitsin.

Puoli vuotta myöhemmin tapasin sen ihmisen.

Nollatuuliolo

Se säämerkki, joka kuvaa suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, ja keskellä onkin nolla. Ei tuulta. Se on jollakin tavalla kiehtova merkki ja tuli tänään vastaan ilmatieteenlaitoksen sivulla kuvaamaan päivän olotilaa täydellisesti.

Kotona, verhot kiinni ettei tarvitse avata mahdollisille virpojille ja nähdä neonvalkoisena hohtavaa vastasatanutta lunta, työn ääressä siinä jännässä jatkumossa, joka syntyy aivoista vikkelien sormien kautta näyttöön mustiksi muurahaismaisiksi kirjaimiksi.

Eilen oli kummipojan ristiäiset, ja vitsailimme puolison kanssa olevamme emme kristillisiä kummeja, vaan pikemmin kummeleita - täysiä törppöjä aivan ulalla.

Otan vakavasti tehtäväni olla lapselle turvallinen aikuinen, mutta papin puheet eivät koskettaneet, ja vaikka päivä oli pääosin mukava ja juhlat onnistuneet, sain lievän yliannoksen kaikenlaista lapsi- ja vauvatohinaa. Voin olla läsnä lapsen elämässä, mutta varsinaista iloa minusta on hänelle vasta muutaman vuoden päästä, kun vauva- ja taaperovaihe on ohi.

Yöllä oli sitten varsinaiset seikkailut. Selvittyäni lautailuretkestä tuntureille, joka päätyi pihakeinussa temppuilun kautta kahlaamiseen suolla appiukon kanssa, nukuin lapsuudenkodissa ikkuna auki, ja heräsin aikaisin aamulla siihen, että sisään oli tullut paljon lepakoita päiväksi nukkumaan seinille. Makasin sängyssä ja tarkkailin niitä viehättyneenä, ja noustessani katsomaan kirjahyllyn luo itsensä viikanneita yksilöitä lähempää huomasin, että sisään oli tullut myös erilaisia liskoja - myös parikymmensenttinen lentolisko ja joukko vielä pienempiä tuliliskoja - sekä lehdenleikkaajamuurahaisia.
Äkkiä kamera esiin, eikä se tietenkään toiminut, kuten mitkään tekniset laitteet eivät ikinä toimi unissani. Tajusin kuitenkin helpotuksekseni, että tämä on niin erikoista, että muistaisin kyllä näiden eläinten vinkeän ulkonäön ilman kuviakin. Ja niin muistinkin, myös herättyäni - sen jälkeen, kun lentolisko oli lehahtanut päälleni istumaan.
(Hassuinta tässä oli, että tietoinen mieleni ei tunne sellaista eläintä kuin tulilisko, mutta Avaraan luontoon tempautunut alitajuntani näköjään tuntee, nimeä myöten. Näin on käynyt ennenkin, silloin kun lapsena näin unta punakardinaaleista.)

Nyt soi ovikello. Vaikka lievä syyllisyys kohauttaa olkapäitä, täällä ei olla kotona. Ei jakseta olla.

Talven koura

Talven koura
pitää otteessaan yhä
rauta rinnassa

* * *

The grasp of winter
still holding strong

iron in the soul

Vaaleanpunainen norsu

Botswanasta on löydetty pieni vaaleanpunainen (albiino) norsunpoikanen. Pieni pinkki päivän piristys!