Hölmöilyä

Marraskuu tuntuu suorastaan lentäneen. Projekteja, töitä, sukujuhlia, reissuja, iltamenoja, kaikenlaisia hoidettavia asioita, lääkäri- ja hammaslääkäriaikoja, kotitöitä, italianläksyjä, jumppatuurauksia, renkaidenvaihtoa, pikkujouluja, viikonlopputöitä, kirjastosakkoja, naapurin kissan hoitoa, siivousta, talvivaatteiden etsimistä säilytyksestä, lumitöitä ja taas lumitöitä, yrityksen talousasioita, rahahuolia ja riitelyä - siinä tämä kuukausi pähkinänkuoressa. En ole ehtinyt viettää tarpeeksi koti-iltoja tai laatuaikaa puolison ja lemmikkien kanssa enkä pitää mitään yhteyttä ystäviin, saati tavata heitä.

Joulukuusta voisin koettaa tehdä vähän erilaisen. Levollisen ja sopuisan. Keskittyä rakkaisiin ihmisiin (ja eläimiin) ja osoittaa sen läsnäololla. Hellittää tehtävälistoista ja keskittyä elämiseen.

Suunnittelimme puolison kanssa pientä kylpylälomaa joulukuun puoliväliin, mutta se näyttäisi nyt peruuntuvan. Ensin harmitti hurjasti, tuntui että kaipaisin kovasti pientä irtiottoa. Nyt kuitenkin tajuan, että tekisi todella hyvää olla vain kotimaisemissa: pyrkiä parantamaan tilanne tässä eikä haikailla muualle sitä pakoon. Miltä kuulostaisi joulukuu pähkinänkuoressa: glögi-iltoja, kynttilänvaloa, ystävien kanssa keskustelua, kanien silittelyä, ulkoilua aurinkoisessa säässä, tunteja palapelin äärellä puolison kanssa, lukemattomia teekupillisia englantilaisen klassikon parissa, lintujen ruokintaa ja tarkkailua, leipomista ja teekutsuja?

Joo, tätä minä haluan. Vaikka saman tien.

... ensin pitää kuitenkin tehdä valmiiksi tämä työ, jonka dedis on huomenna, ja korjattava nuo tavarat vinttiin ja tehtävä rästiin jääneet italiantehtävät ja toimitettava kamera huoltoon. Niin ja valittava asu sukujuhliin ja ajettava sinne ja takaisin se reilut neljäsataa kilometriä (toivottavasti ei sada räntää) ja mietittävä, miten korjaan erään koreografisen ongelman.

Mutta sitten! ;-)

Puzzlephant, 1 500 palaa

Sain kryptisen paketin tänään postissa. Lisäksi paketissa oli Spices, 1 500 ja Map of the world, 1 000. Ainakin ensiksi mainitun säästän ja kokoan vasta tasan kuukauden päästä. Satakoon vain lunta!

Tuiskeessa

Nyt on lumimyrskystä selvitty. Myrskyt ovat maaseudulla jännittäviä kokemuksia sähkökatkoineen, katolle katkeilevine oksineen ja lumipyryineen. Kaivetaan vain kaapista kaikki kynttilät ja taskulamput valmiiksi, lasketaan juomavettä pulloon, koska sähkökatkon aikana kaivon pumppu ei toimi, haetaan paljon puita uunin viereen lämmittämistä varten, viedään linnuille ylimääräinen annos siemeniä ja pähkinöitä - ja kun kaikki on valmista, istutaan ja odotetaan myrskyn nousevan ja päivän pimenevän. Siinä on jotakin kiehtovaa maailmanlopun tunnelmaa.

Nyt tuuli oli kyllä hurja, ja lumi pöllysi, mutta uutta lunta tuli odotettua vähemmän, sitä on nyt ehkä kolmekymmentä senttiä yhteensä. Pihan lumitöistä vielä selviää itse, mutta pihatien auraus on syytä jättää traktoreille. Naapurin vanhaisäntää piti siis mennä pyytämään tähän toimeen heti aamusta, ja kun traktoriin ei osaa ostaa bensiiniä, oli viemisinä vahvaa glögiä "polttoaineeksi".

Oli toki hauskaa haastella tovi siinä keittiönpöydän ääressä ja kuunnella savolaisäijän puheenpartta, mutta tuomisiksi tuotu pullo piti heti maistaa, eikä siitä sopinut kieltäytyä. Hoipuin siis kotiin pienessä sievässä sopivasti maanantaiaamun kunniaksi! En käytä alkoholia muuten (A:n takia), joten pään tahtoi panna pyörälle pienikin lasillinen, joka ei jollakulla toisella tuntuisi missään. Iloisissa (?) tunnelmissa siis työviikkoa aloittamaan.

Talvitunnelmia

Maata ja tyynessä säässä liikkumattomiksi pysähtyneitä puita peittää jo monen tuuman lumikerros, ja lisää on luvassa huomenna. Pakkaspäivän kirkkaan sävykäs auringonvalo herättää aamulla, iltapäivällä lempeä hämäryys saattelee pehmeän maailman iltaan. Sisällä tuli humisee uunissa, teekupillinen höyryää ja tuoksuu, illat kuluvat palaperin tai hyvän kirjan ääressä muun maailman jäädessä ulos pimeään.

Add-Pupu määrittelee joulu-olon osuvasti: "yhtä kuin talviseen maisemaan kääritty kodikkaan pehmoinen tunnelma." Sitä se on minullekin, ja kodikkaan pehmoisuuden luomiseen on monia keinoja. Minulla ei ole mitään uskoa, joten joulusta itsestään en niin kovasti välitä, mutta nämä marras-joulukuun pakkaspäivät sykähdyttävät. Yleensä alan viimeistään ensilumen tultua poltella kynttilöitä, lämmittää glögiä ja miettiä joulukortteja.

Tunnelmoin joulun alla, eikä juhlapäivän tultua enää ole intoa siivota, leipoa ja laittaa juhlaa. Silloin on hauskaa antaa kodin olla kodikkaan sotkuinen, olla koristelematta yhtään ja syödä joulupäivälliseksi pitsaa. Minulle joulu on täysin kaupallinen juhla, johon liittyy työn kannalta kätevästi muutama kansainvälinen vapaapäivä. Jouluun liittyy kivoja juttuja, kuten kukkakaupan monipuolinen valikoima ja joulukoristeet, mutta en jaksa innostua koristeistakaan niin paljon, että alkaisin raahata sisälle kuusta. Muutenkaan perinteet eivät innosta yhtään. Sain niistä lapsena tarpeeksi, ja vanhempani noudattavat vieläkin jouluna orjallisesti vuosien aikana hiottua kaavaa aikatauluineen. Lapsena ja nuorena perinteiden mukaan sujuneeseen aattoiltaan liittyi aina tyhjyyden tunne: nyt se on ohi, tässäkö se oli?

Tuon tyhjiön välttämiseksi otan joulusta irti sen, mistä pidän, ja jätän kaikki yleiset säännöt omaan arvoonsa. Joulussa kodikas tunnelma on parasta, ja sen voi luoda jo viikkokausia ennen joulua. En halua odottaa joulua - haluan elää tässä hetkessä, nauttia niistä hyvistä asioista nyt.

Tänä vuonna minulla on kuitenkin vastareaktio. Sen aiheuttivat mainoslehtiset - joita vastaan minulla ei sinänsä todellakaan ole mitään - julistamalla marraskuun alussa, että joulu on jo ovella. Ja että on jo kiire alkaa valmistella joulua. Suutuin. Vittu se sieltä mitään tulee. Tässä mikään kiire ole mihinkään.

Kiire valmistella joulujuhlaa on juuri sitä vihoviimeistä suoritusajattelua, josta olen niin hyvin päässyt eroon. Mainokset eivät millään lailla aiheuta minulle stressiä, koska oikeastaan en vietä joulua, mutta ahdistun siitä, että luodaan tuollainen yleinen ilmapiiri. Että jos ei ole joululahjat jo ostettu marraskuun alkuun mennessä, ei enää ehdi mitään. Ja että pitää siivota ja puunata ja askarrella itse joulukortit ja keksiä ainutlaatuisia uusia jouluperinteitä ja tehdä perinneruokia nyt jo vauhdilla, kohta on liian myöhäistä.

Jotkut ihmiset nauttivat perinteistä, ehkä minäkin joskus, mutta ei kai ole mitään järkeä lietsoa jonkinlaista kansallista jouluhysteriaa. (Siitä tulee aina mieleen Tove Janssonin erittäin oivaltava kertomus muumiperheen joulusta teoksessa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Suosittelen!)

Harmittaa vain, että tämä vastareaktioni on nyt vienyt oman haluni fiilistellä lumesta ja kynttilöistä. En haluaisi suhtautua aivan näin arkisesti, järkevästi ja käytännönläheisesti. Olisi kiva, jos lumisade toisi mieleen kimaltavan timanttipölyn eikä uupumusta lumitöiden määrästä. Mikä neuvoksi?

Lumen hiljaisuus

Kotini on kääriytynyt lumen kylmään hiljaisuuteen, mutta ajatukseni ovat kaukana, Kenian kuumilla ja rutikuivilla tasangoilla.

Hoitola on menettänyt kaksi norsulasta, Kungun ja Barseloin. Kungu menehtyi suolitulehdukseen ja sen aiheuttamaan verenvuotoon, Barseloi vähän myöhemmin keuhkokuumeeseen.

Kungun oireiden taustalla oli ensimmäisten poskihampaiden saanti, joka usein pikkunorsuilla aiheuttaa vatsavaivoja ja muitakin ongelmia, jos immuunijärjestelmä ei ole riittävän vahva. Barseloin keuhkokuumeen taas on aiheuttanut sen tausta: se pelastettiin vedestä, joten se oli todennäköisesti saanut vettä keuhkoihinsa. Norsut eivät jostakin syystä osaa yskiä, joten kaikkia erilaisista kaivoista ja vesikuopista pelastettuja pikkunorsuja uhkaa tämä sama tauti. Norsujen poskihampaatkin vaihtuvat elämän aikana peräti viisi kertaa, mutta ilmeisesti ensimmäiset hampaat ovat elimistölle kuormittavimmat.

Tuntuu hurjan surulliselta ajatella kaikkia näiden norsujen ystäviä: niiden leikkitovereita (varsinkin Sugutaa, joka on on ikävöinyt niitä paljon), hoitajia sekä kummeja eri puolilla maailmaa. Lokakuussa epäonnistuttiin myös kahden uuden norsulapsen (ja toisessa yksikössä neljän vanhemman norsun) pelastusyrityksissä, ja kaksi pientä hoidossa ollutta seepraakin, Rongai ja Serena, menehtyivät, joten hoitolassa on riittänyt surua.

Onneksi muut norsut voivat kaikki hyvin, vaikka ilmeisesti vasta kolmivuotiaat norsut ovat kohtalaisen turvassa "vauvaiän" vaivoilta ja vaaroilta. Jopa pitkään epäluuloinen Wasessa vaikuttaa lopulta rauhoittuneen ja muuttuneen luottavaiseksi kärsivällisessä hoidossa.

Dida voi myös hyvin, mistä olen tavattoman huojentunut. Se on edelleen Kimanan tallikaverina, ja tuntuu kuulemma kasvavan ympärysmittaa, mutta ei pituutta! Se on myös alkanut suhtautua itseään pienempiin kärsäkkäisiin tavattoman hellästi ja on kärsivällinen myös Kimanaa kohtaan. Kimana on kova tönimään ja haastamaan Didaa painiotteluihin, mutta Dida vain kääntää sille leveän takamuksensa eikä piittaa tönimisestä. Niistä on tullut hyvät ystävät.

Kungun ja Barseloin kehtolaulu

Nuku rauhassa -

lumen pehmeä huopa

peittää meidät kaikki

* * *

Go to sleep -

a soft blanket of snow

covers us all

Haaste - 5 omituista asiaa

Vastaan ADD-Pupun haasteeseen. Paljastan seuraavassa siis viisi omituista tapaani tai ominaisuuttani. Tosin aion rikkoa sääntöjä, joten en kirjaa sääntöjä tähän. En aio lähettää haastetta viidelle henkilölle, vaan haastan mukaan kaikki halukkaat.

Kysyin puolisolta, onko minulla jotakin omituisia tapoja, ja hän vastasi välittömästi tämän:
1. Rakastan kalkin tuoksua. Minut on jopa yllätetty haistelemasta jyrsijöiden kalkkikiveä ja kostuneita kaakelisaumoja. Metron ja kellareiden kalkkiin vivahtavat tuoksut saavat minut nuuhkimaan nautinnollisesti seiniä. Yritän silti käyttäytyä julkisilla paikoilla normaalisti, en vain aina onnistu siinä.

2. Hullaannun kauppojen hedelmä- ja vihannesosastoilla väreistä, muodoista, pinnoista, nimistä ja erityisesti hedelmien täydellisyydestä. Jos minulla on oikein aikaa nautiskella vihannes- ja hedelmäostoksista, alan myös jutella hedelmille ja vihanneksille (englanniksi, ks. kohta 3.) ja haistella niitä. Tämä edellyttää, että lähistöllä ei ole paljon muita ihmisiä. Tosin jos löydän aivan täydellisen kauniita hedelmiä, en välitä väkijoukoista. Erityisen mieltynyt olen Primofiori-sitruunoihin kaikkien ensimmäisessä lauseessa mainittujen ominaisuuksien vuoksi.

3. Puhun aina yksin ollessani ääneen. Yleensä englanniksi, joskus myös ruotsiksi. Saatan myös laulaa. Ja tässä tapauksessa yksinolo tarkoittaa vain sitä, etten ole kenenkään kanssa - ympäristössä voi hyvin olla muita ihmisiä. Innostun laulamaan erityisesti jumpassa ja kaupassa, jos sattuu hyvä biisi kohdalle.
(Olen siis juuri sellainen kylähullu, joka kävelee raitilla jupisten itsekseen tai laulaa loilottaen. Kerran olen myös tanssinut, mutta ei puhuta siitä ... :-)

4. Minulla on pakonomainen ja hallitsematon tarve kommentoida ihmisten pituutta. Mielestäni on äärettömän kiehtovaa, jos joku ihminen on hyvin pitkä tai hyvin lyhyt. Vaikutan siis huonotapaiselta, ja olen juuri sellainen ääliö, joka kertoo yli 180-senttisille ihmisille heidän olevan pitkiä, aivan kuin he eivät sitä itse tietäisi. En kuitenkaan voi itselleni mitään. Hyvin pitkien tuttujen ihmisten suhteen tämä sama toistuu joka ikisellä tapaamiskerralla, koska yllätyn aina uudelleen. Mielestäni on lähes maagista, että joku ihminen voi olla normimittaista minua vaikkapa 30 senttiä pidempi. Ja ennen kuin tajuankaan, suustani on jo pulpahtanut ulos tämä hämmästyttävä totuus.

5. Esineet ja televisio-ohjelmat ovat minulle monesti todellisia ihmisiä tärkeämpiä. Tämä on selkeästi asperger-piirre. (En tosin tiedä, mitä nuo edelliset ovat...) En esimerkiksi voi keskustella kovin hyvin edes puhelimessa, jos televisio on auki, ja lempiohjelmani aikana en yritäkään säilyttää kontaktia ulkomaailmaan. On tapauksia, joissa 300 km:n päästä tulleet vieraat eivät ole saaneet minua siirtymään pois television äärestä tai edes vastaamaan kysymyksiin. Mitäs tulivat juuri silloin, kun koko viikon paras ohjelma esitettiin! Muiden ihmisten onneksi minulla on nykyään tallentava digiboksi.

Esineissä viehättää niiden täydellisyys, siksi on suunnattoman häiritsevää, kun tavaroihin tulevat ensimmäiset kulumisen merkit. Kaupoissa vihaan kassahenkilökuntaa, joka antaa tavaroiden pakkautua liukuhihnan lopussa niin, että pakkaukset ruttaantuvat ja kolhiutuvat. Tämä koskee tietysti myös hedelmiä ja vihanneksia, joista olen kohdan 2. mukaisesti valinnut mukaani vain täydellisiä yksilöitä. Haluaisin aina silloin alkaa huutaa kassalle hävyttömyyksiä ja määräillä.

Televisio-ohjelmat ja leffat taas ovat sanomattoman viehättävä toinen todellisuus. Usein paljon kivempi kuin tämä, ja siksi aina houkutteleva. Tosin olen televisiotarjonnan suhteen myös ylikriittinen, jotta tämän ihmemaani laatu säilyy hyvänä. Ja parhaat sarjat ja elokuvat on tietysti saatava dvd:nä, jotta minulla on aina mahdollisuus päästä muuhun maailmaan.

Ensilumi

Marraskuun aamu
poikkeuksellisen valkea
kuin lupauksena

* * *

November morning
exceptionally white
like a promise

Norsut kauniita kuin korut

En ole ikuisuuksiin kirjannut ylös norsuhoitolan kuulumisia, vaikka olen postia Keniasta saanutkin. Sugutan, Kungan ja Barseloin jälkeen hoitolaan pelastettiin vielä Mzima-lähteiden mukaan nimetty reilun vuoden ikäinen Mzima; sen jälkeen kiireet ovat ilmeisesti vähän hellittäneet. Hoitajat ovat tietenkin todella kovilla unenpuutteen takia, pikkuisimpia norsuja pitää ruokkia muutaman tunnin välein yötä päivää. Hoitolassa ei ole koskaan ollut näin paljon hoidokkeja, ja kuiva kausi on jatkunut pitkään.

Vaikka Mzima on jo yli vuoden vanha, se ei pelastettaessa ollutkaan odotetusti aggressiivinen. Itse asiassa se oli niin lauhkea ja ihmisseuraan hakeutuva pikkupoika, että hoitajat olettivat kiinniotettaessa annettujen rauhoittavien vielä vaikuttavan. Norsu oli kuitenkin seuraavanakin päivänä yhtä innokas rapsutettava, yhtä rauhallinen, yhtä innokas syömään ja juomaan. Sen jälkeen se pääsikin jo muiden norsujen kanssa ulos ja mutakylpyyn - lauma koostuu nyt peräti 14 pikkunorsusta! Se mahtaa olla jo melkoinen näky.

Mzima tottui hoitolan rytmiin nopeasti, mutta sen orpoudesta saamat traumat eivät jää käsittelemättä: se on edelleen rakastava ja lempeä pikkuinen, mutta viime aikoina alakuloisuus on vallannut alaa. Nyt kun eloonjäämistaistelu Tsavon tasangoilla on ohi, on tilaa surra. Onneksi aika parantaa norsujenkin haavat.

Pikkunorsuille kerätään rahaa hyväntekeväisyyshuutokaupalla, jossa on myynnissä kunkin pikkuisen nimikkokoru. Didan koru on kaunis, minulla ei vain ole varaa siihen.

Syysmyrskyn jälkeen

Herääminen
oudon syvään hiljaisuuteen -
sähkökatko.

* * *
Waking up to a
strangely deep silence -
no electricity.

Vieras kaupunki

Vieras kaupunki -
annan puistotien puiden
koskettaa hiuksia

* * *
A foreign city -
letting the avenue trees
gently brush my hair

Lentoon

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella kiireisiä ja välillä stressaaviakin. Työnpaljouden lisäksi on riittänyt kaikenlaista muuta puuhaa, reissujakin, ja bloggaus on jäänyt toissijaiseksi. Eilen illalla kotiin palatessa tuntui, että nyt ovat kiireet vähäksi aikaa ohi. On aika valmistautua talveen. Nököttää sisällä illat mitään tekemättä - kuulostaa ihanalta. Polttaa kynttilöitä ja tunnelmoida. Rentoutua ja rauhoittua.

Näin yöllä pitkästä aikaa lentounen. Yhtäkkiä vain siirryin unessa toiselle todellisuuden tasolle, jolla pystyin pelkällä ajatuksen voimalla kimmahtamaan ilmaan näkymättömänä. Lentokyvyn käyttövoimana toimi tavallinen ruokasuola, jota vedin magneettisesti puoleeni. Sillä lailla syntyi myös hullunkurisia tilanteita: eräässä talossa pöydälle jääneet suolakiteet singahtivat kiinni minuun, ja koska olin muille näkymätön, muista ihmisistä näytti siltä että suola leijaili itsekseen ilmassa.

Se oli mahtavaa - lopulta lensin kokonaisten maiden yli suihkukoneiden rinnalla. Tuntui, että vietin puoli yötä lentäen, ja aamulla heräsin virkistyneenä ja levänneenä.

Valo

Tuuli kantaa
ensilumen aavistuksen
ovellesi

* * *

Wind carries
a feeling of first snow
on your doorstep