Tunteet

Isä soitti - ja täytti puhelun sellaisella puheenpulputuksella kaikenlaisista asioista aina veljen keittiöremontista auton pakoputkeen, etten saanut sanaa väliin. Hyvä mieli jäi silti. (Kyllä hän kuulumisiakin kyseli, mutta vastauksen kuuntelemisen kanssa oli vähän niin ja näin. Pelkäsi ehkä, että sanon vaikka jotakin muuta kuin pinnallisia kuulumisia. :-)

Nyt kun elän omaa elämääni enkä enää muiden, olen paljon paremmassa kosketuksessa tunteisiini. Tämä on kauniisti sanottu. Voisin sanoa toisinkin: olen vähän turhankin tempperamenttinen. Aikaisemmin minun oli vaikeampi tunnistaa tunteitani, ja siinä pohdiskellessa ne ehtivät vähän tasoittua. Nyt minusta on tullut melkein samanlainen kuin olin lapsena: tuiskahdan, iloitsen tai ahdistun saman tien.

Se on hyvä tunne. Ongelma on vain siinä, että olen nyt aikuinen aikuisten maailmassa, ja muut näyttävät oppineen vähän itsehillintää, eivätkä heti ala räyhätä, valittaa tai riemuita suureen ääneen. En tarkoita, että itseään pitäisi hillitä, enkä usko ns. aikavaan käytökseen. Luulen vain, että tunteiden tunnistamisen lisäksi voisin tiedostaa käytöstäni paremmin. Minulla olisi silloin paljon enemmän valinnanvaraa.

Syyshämy

Taijia puistossa -
naakkaparvi kerääntyy
puihin nukkumaan

* * *

Tai chi in the park -
flock of jackdaws gathering
in the trees for sleep

Väriä elämässä

Myöhäis-iltapäivän auringossa kaartui sadekuuron jälkeen jännittävä ja hieno sateenkaari. Olen monesti ennenkin nähnyt sateenkaaria, joiden päällä on toinen, heikompi ns. sivusateenkaari.

Nyt oli sivusateenkaaren lisäksi pääkaareen sisällä kaksi interferenssikaarta. Harmitti, etten saanut kuvaa.

Mitäköhän entisaikojen ihmiset ajattelivat sateenkaarista, mitä tunteita ja uskomuksia selittämättömät taivaan synnyttämät värit heissä herättivät?

Vaikka nykyisin sateenkaaren syntymekanismi on tiedossa, täydellisessä kauniisti kaartuvassa sateenkaaressa on jotakin taianomaista. Joskus näen unia sateenkaarista, ja niissä on aina voimakas onnellinen tunnelma. Nytkin sateenkaaren piirtyminen taivaalle toi levollisen ja hyvän olon.

Hyvä arki

Alkuviikko meni työstressissä ja muissa ahdistuksissa, joita aiheutti mm. äiti, joka alkoi puhelimessa taas avautua isän juomisesta ja huonoista verensokeriarvoista. En edes heti saanut vaihdettua aihetta, kun hämmennyin, en saanut sanaa väliin ja olin turhan kohtelias. En vieläkään tuollaisissa tilanteissa muista, että äiti on asperger-piirteinen ja hänet pitäisi vain keskeyttää, jos ei halua kuunnella.

Eilen kaikki kuitenkin helpotti, työtaakka keventyi ja muutenkin ehdin siivota, lepäillä ja viettää laatuaikaa lemmikkien kanssa. Tuntuu, niin kuin viikko olisi vasta nyt kunnolla alkanut. Nyt vain odotan, että aurinko pilkahtaisi pilvien takaa ja pääsisin töiden jälkeen vielä vähän tonkimaan puutarhaan tänä syksynä.

Huomenna ad(h)d-puoliso palaa kotiin. Kivaa.
Hyvästi rauha ja hiljaisuus ;-)

Ankara valo

Ankara valo
me, kaikki, pelkistetty
perusväreiksi

* * *

In harsh autumn sun
you and me, all, reduced
to basic colours

Tavallinen maanantai

Lauantai, viikon kivoin päivä, kului rentouttavasti tanssi- ja palapelatessa. Eilen tein töitä, ja työstressi on jatkunut tämänkin päivän puolelle. Toivottavasti pahin helpottaa sitä mukaa, kun saan valmista aikaan. Asiaa eivät ole auttaneet vaikeaselkoiset työtehtävät, asiakkaan antamat ristiriitaiset ohjeet, puuttuvat tiedostot eikä ainakaan tiukasti päälle painava deadline. Silti en vaihtaisi yrittäjäelämää tavalliseen työsuhteeseen! Saanpahan ainakin kiroilla ääneen. :)

Puoliso on koko viikon poissa, luvassa on siis hiljainen viikko, joka mennee enimmäkseen työkiireiden parissa. Kohta joudun kuitenkin lähtemään ihmisten ilmoille kauppaan ja muille asioille - muuten aion mökkiytyä täysin: lämmittää uunia, polttaa kynttilöitä ja katsoa elokuvia, jos vapaa-aikaa jää.

Puzzlephant, 1 000 palaa

Rakastan palapelejä. Tänä aamuna innostuin erityisesti, kun huomasin palapeliliikkeen (kyllä, niitäkin on) uutiskirjeestä, että Ravensburgerin kuvaton Krypt on taas saatavilla. Himoitsin sitä jo viime jouluna, mutta silloin en ehtinyt ostaa ennen kuin se oli vedetty markkinoilta.

Kiinnostus palapeleihin syntyi lapsena, kun teimme aina joulunaikaan isoja palapelejä veljen ja äidin kanssa olohuoneen pöydällä. Nyt ajateltuna ei ole mitenkään yllättävää, että asperger-piirteiset perheenjäsenet koukuttuivat juuri palapeleihin. Nykyisin saan palapeleistä vielä paljon enemmän irti. Olen löytänyt nettikauppoja, joissa on hengästyttävä valikoima toinen toistaan kauniimpia palapelejä, ja minulla on kaapissa syksyn ja talven pimeitä iltoja varten kaniaiheisia palapelejä, karttapalapelejä, palapelejä, joissa on pelkkää pastaa - nyt himoitsen sellaista palapeliä, jossa on pelkästään eri mausteita, 1 500 palaa. Uusi Hello Kitty -palapelikin (onneksi peräti 1 000 palaa) on vielä avaamatta.

Olen onnekas, sillä minulla on add-puoliso, joka jumittuu mielellään kanssani tekemään palapelejä. Sitten kasaamme palapeliä päivän, unohdamme syödä, tulemme kärttyisiksi, mutta pakko on jatkaa, kunnes palapeli on valmis. (Meidän pitää kyllä jo ennen aloittamista jakaa kummallekin alueet, emme missään nimessä voi tehdä samaa kohtaa, sillä meillä on aivan eri tekniikat.) Sitten se pitää heti purkaa, jotta päästään kokoamaan seuraavaa.

Syy, miksi jaksan pauhata palapeleistä tällaisella innolla on tämä: kun olen koonnut palapeliä vähän aikaa, aivoni siirtyvät joskus automaattiohjaukselle. Olen flow-tilassa: käteni poimii palan toisensa jälkeen ja laittaa sen paikalleen ilman, että minun täytyy ajatella ollenkaan. Alitajunnassani piilevä älykkö alkaa koota palapeliä puolestani.

Se on jännittävä tunne, kuin saisin kosketuksen aivoissani lymyäviin, tavallisesti hyödyntämättömiin voimiin. Mielenkiintoista on myös se, että tällöin kokoan palapeliä ensisijaisesti palojen muodon perusteella. Mömmelönorsun puzzleflow-tila siis syntyy vain taivaspaloissa ja muissa perinteisesti piinaavan tylsissä yksivärisissä kohdissa. Niinpä aionkin ostaa itselleni joululahjaksi Kryptin - se saattaa olla äärimmäinen flow-kokemus.

Milloin putosi

Milloin putosi
viimeinen koivunlehti -
ehditkö nähdä?

* * *

When did the last leaf
fall from the weeping birch -
did you catch it?

Virheenkorjauspäivitys Isä v. 2.0 -sovellukseen

On maanantai, olen palannut vanhempieni luota ja olen aivan pyörällä päästäni. Viikonloppu meni vaihtelevasti, toisaalta ihan hyvinkin. Isän kanssa tuli pientä sanaharkkaa, emme oikein ymmärtäneet välillä toisiamme. Ja isä jaksaa paasata kaiken maailman asioista, jotka eivät minua kiinnosta yhtään, eikä toisaalta ymmärrä välttää aiheita, joista olemme eri mieltä, kuten politiikkaa. Tuntuu, ettei hän kuitenkaan kuuntele tai halua ymmärtää toisten mielipiteitä.

Tärkeistä asioista ei silti puhuttu. Kysyin lopulta äidiltä vaivihkaa, onko isä kommentoinut kirjettäni jotenkin. Kävi ilmi, että äiti ei tiennyt koko kirjeestä mitään. Voihan hitto.

Toisaalta tajusin, että isä oli koko viikonlopun selvänä. Johtuiko se minusta ja kirjeestä vai jostakin muusta, sitä en nyt sitten voi tietää. Eikä sillä ole ehkä väliäkään.

Laatuaikaa perheen parissa siis, hohhoijaa. Olen aivan uuvuksissa. Pakenin välillä vanhempieni ahdasta maailmaa veljen luo, pelasimme pleikkaria emmekä jutelleet mitään. Veljeä oli kiva nähdä, vaikka nyt tarkemmin ajateltuna taisimme viettää suurimman osan vierailustani eri huoneissa :)

-3 °C

taas pakkasaamu
katsot ulos aurinkoon
sytytät tulen

* * *

three degrees minus
you look out into the sun
light up the fireplace

Päivitys: Isä v. 2.0

Kirjeen jälkeen isästä ei kuulunut mitään. Sitten tuli parin viikon päästä hyvin lyhyt ja vähän tunnusteleva puhelinsoitto äidiltä, jossa hän toimitti jotakin käytännön asiaa eikä muka ehtinyt muuten jutella. Käyttäydyin aivan normaalisti, ja seuraavana päivänä tuli uusi soitto, paljon pidempi, ja siinä äiti jo kyseli tavallista tarkemminkin kuulumisistani ja voinnistani. (Kysyi jopa, mitä A:lle kuuluu ja auttaako lääkitys ja milloin on seuraava lääkäriaika. Vaikeita aiheita, joten äiti selvästi yritti tosissaan.)

Puhelun jälkeen olin hämmentynyt. Ovatko vanhempani tulkinneet kirjeen kirjaimellisesti niin, että minä olen nyt vihainen enkä halua olla yhteydessä? Eivätkö he tajua, että ei tässä ole kyse nyt suutahtamisesta, vaan vuosia kestäneistä asioista? No, huojentavaa tietysti, että he eivät olleet suuttuneet minulle: jos suututtaa isän, menettää keskusteluyhteyden häneen.

Tätä jatkui sitten muutaman viikon: äiti soitteli välillä ja minäkin laitoin sähköpostia sinnepäin, iloisia jokapäiväisiä kuulumisia. Kiusallani lähetin postipaketinkin: hämmennetään nyt soppaa vielä vähän lisää!

Viime viikonloppuna kävimme vajaan tunnin vierailulla. Isä oli todella hyvällä tuulella, tuli heti ovelle vastaan, halasi pitkään, teki kaikin tavoin selväksi, että hän on iloinen nähdessään minut. Kävimme poimimassa omenoita puusta pitkävartisella poimurilla. Sain isältä syntymäpäivälahjaksi koko vuoden omenahillot (meillä on isän kanssa yhteinen hilloharrastus :).

Olimme varmaan jännittäneet tapaamista molemmin puolin, ja se meni hyvin. Nyt olemme menossa kylään koko viikonlopuksi. Ohjelmassa on ainakin rautakaupoissa käyntiä isän kanssa. Jännittää ja hermostuttaakin, mutta olen hyvällä mielellä. Saa nähdä, ottaako isä asioita vieläkään puheeksi. Vai ollaanko vain niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Pihlajia

Istutin tänään neljä puuta. Toisin sanoen kaivoin ylös itsekseen versoneita pihlajia ja istutin ne toiseen paikkaan. Kullankeltainen sää, navakka syystuuli, kotoinen olo.

Olen tyytyväinen siihen, miten olen muuttunut. Välillä se hämmästyttääkin. Pieni ulkomaanreissu oli hyvä kokeilu. Loppujen lopuksi en panikoinut ollenkaan, onko kaikki mukana, en jännittänyt turvatarkastuksia ja lennolle kirjautumisia, en tarkistanut hotellihuonetta neljään kertaan muidenkin jäljiltä, en pyrkinyt suorittamaan täydellistä lomamatkaa. Lopputuloksena olikin harvinainen rentouttava reissu. Mieleen jäi patongin suolaisuus, mustavarikset vielä vihreillä pelloilla, ystävien kanssa vietetyt hetket, lentokenttien vaimea tunnelma, jokin kiehtova aavistus ranskalaisesta mielenlaadusta.

Toinen koetuskivi olivat syntymäpäiväjuhlat. Ne kun toistuvat vain kerran vuodessa, huomaan selkeästi edistymiseni. Ihmeellistä: ei stressiä, ei viime hetkessä riehumista, ei suorittavaa asennetta siivoamiseen ja laittamiseen. Ennemmin nautiskelin valmisteluista. Ja jälkeenpäin olo oli hyvä, mutta - kiinnostavaa kyllä - ei samalla tavalla euforinen kuin aiempina vuosina. Koska en ollut pipo kireällä etukäteen, en myöskään kokenut jälkeenpäin konkreettista rentoutumista. Sen sijaan sain tasaisen hyvän päivän: leipomuksia (joista en enää janonnut kehuja ja hyväksyntää), auringonpaistetta, hyviä ystäviä (joilta en enää odottanut mitään tietynlaista käytöstä), kauniita kukkia, vauhtia ja vipinää, keskustelujen täyttämän kodin. Juhlien jälkeen en alkanut siivota, vaan löhähdin sohvalle jatkamaan herkuttelua ja lukemaan.

Minusta on siis tullut ennenkuulumattoman laiska, ja miten tavattomasti nautinkaan siitä, että annan itseni levätä! Jaksan paljon entistä paremmin. Tarvittaessa pystyn olemaan tehokas entistä paremmin: aikaansaapa, keskittynyt ja rento.
Eikä tässä ollut mistään muusta kyse kuin siitä, että annan itse itselleni luvan rentoutua ja lakata suorittamasta!

Huomaan, että tehtävälistanikaan eivät enää ole loputtoman pitkiä ja sisällä kaiken maailman hommia. Tuntuu, kuin velvollisuudet olisivat vähentyneet maailmasta. Nykyisin teen listoja, jotka sisältävät sekä kivoja että haastavia asioita, ja listat ovat lyhyitä. En myöskään enää tee niitä kovin usein. Tuntuu, että tärkeät asiat ja pienet hoidettavat askareet pysyvät päässä muutenkin. Ja jos lykkään asioiden hoitamista siksi, ettei huvita, sekään ei ole kovin paha juttu. Olen vihdoin tajunnut, että olen vastuussa vain itselleni.

Flight

Sateessa, ohi-
mennen, hanhet pellolla
valmiina lähtöön

* * *

Passing, in the rain,
flock of geese in the field
ready for take-off