Kotiin

Sumuinen syysaamu sopii hyvin alakuloiseen mielentilaani.
Eilen illalla kotiin palatessa auton alle jäi kissa. Vauhti ei ollut kova, alle rajoitusten, kun oli pimeää ja kapea tie. Olen aina ajatellut, että jos eläimiä jää auton alle, ne näkyvät tiellä edessä, ja ehtii edes yrittää väistää. Ei ollut käynyt mielessäkään, että eläin voi tulla suoraan liikkuvan auton kylkeen sivulta niin, että eläintä ei välttämättä edes näe. Tai jos ehtii nähdä puoli sekuntia ennen törmäystä tumman hahmon vilahtavan sivulla, ei ainakaan ehdi tehdä mitään muuta kuin todeta väistämättömän.

Kun auto oli saatu pysäytettyä seuraavalle mahdolliselle levennykselle, ei auttanut kuin pukea heijastinliivi päälle ja ottaa taskulamppu käteen ja lähteä kävelemään säkkipimeydessä tienreunaa katsomaan, mitä tapahtui.

Pelotti. Kun näin tiellä makaavan tumman hahmon, olisin antanut melkein mitä vain, jos minun ei olisi tarvinnut kohdata asiaa ja nostaa kissaa pois tieltä. Mutta pakkohan se oli: mikään tuskin on eläimen arvoa alentavampaa kuin jättää se onnettomuuspaikalle. Ja sitten nöyränä lähimpään taloon, jossa oli valot, kysymään, onko se heidän kissansa. Oli se.

Suru oli ilmeinen, mutta oli selvää, että tilannetta ei olisi voinut välttää, ja ettei se ollut kenenkään syy. Ahdistaa, miksi ihmiset laskevat kissansa ulos maailman armoille? Rakkaat lemmikit on pidettävä sisällä, turvassa, lähellä. Ja ulkona vain kytkettynä. Olen ennenkin pauhannut siitä, miten väärä on tämä maaseudun tapa laskea kissat ulos.

Ja mikä nyt keventää tätä taakkaa?

Aamuaurinko

Aamuaurinko
paljastaa hopeisen maan -
jälleen hallayö

* * *

Morning sun reveals
a sparkling silver world -
another frosty night

Aamu

Birds and leaves take
flight from these trees, my friends,
one after another

Sateita pohjoisessa

Hoitolaan on jälleen pelastettu norsu. Vain neljä päivää Kungun pelastamisen jälkeen löytyi samalta seudulta ja samanlaisesta pinteestä vasta neliviikkoinen Barseloi. Tämänkin pienokaisen pelastukseen osallistui lukuisia vapaaehtoisia, ja lisäongelmia aiheuttivat kuivan kauden katkaisseet sateet, jotka saivat jokia tulvimaan ja tekivät autolla liikkumisen mahdottomaksi. Onneksi löytyy hyväntekeväisyydelle omistautuneita varakkaita ihmisiä, jotka esimerkiksi lainailevat helikoptereitaan norsulasten pelastusoperaatioihin!

Barseloi on alun stressin jälkeen kotiutunut hyvin ja on aktiivinen pikku norsu. Hoitolalla on Nairobin yksikön lisäksi kaksi yksikköä itäisessä Tsavon kansallispuistossa, jossa orponorsuja totutetaan elämään villien norsujen lailla vapaina laumoina. Siellä ne saavat turvallisissa olosuhteissa opetella elämään luonnossa ja kohtaamaan myös villejä norsuja. Se onkin elintärkeää, sillä ihminenhän ei voi oikeastaan opettaa norsuille mitään, vaan niiden on opittava kaikki vanhemmilta lajikumppaneilta.

Eräs tällainen asia on norsujen vivahteikas kieli, johon kuuluu myös runsaasti ihmiskorvin kuulemattomia, matalia ääniä. Kielen tarkoitus on vahvistaa lauman ykseyttä ja toimintaa, ja orponorsuista koostuvat laumat ovatkin huonon kielitaidon takia väljempiä ja epäyhtenäisempiä kuin villit laumat. Onneksi on havaittu, että kontaktissa villien norsujen kanssa hoitolan kasvatit oppivat vuosien myötä kieltään paremmin niin, että niiden toiminta laumana paranee ja siteet tiivistyvät.

Jotkin villit norsut ovat niin kiinnostuneita hoitolan laumoista, että ne suorastaan lyöttäytyvät niiden seuraan (kuten Rafiki). Ja jollakin tavalla norsut viestivät keskenään, että laumoja valvovat ihmiset eivät ole vaarallisia, koska nämä villit norsutkaan eivät koe hoitajia uhaksi, vaikka ihmiset muuten niille uhka ovatkin. Lisäksi luontoon totuttelevien orpolaumojen matriarkat osaavat tuoda täsmällisesti lauman vielä maidosta riippuvaiset (alle kaksivuotiaat) jäsenet hoitajien luo ruokittavaksi kahdesti päivässä!

Nairobin yksiköstä suunnitellaan siirrettäväksi pikkunorsuja ensi toukokuussa Tsavon Voin yksikköön. Saa nähdä, onko Dida tässä joukossa, ja kuka pikkuisista sitten nousee Lempauten ja Lesanjun tilalle lauman johtajaksi.

Kultainen aamu

Työhuoneeni ikkunasta näkyvä maisema muuttuu päivä päivältä kauniimmaksi. Aamuauringossa kylpevät keltaiset, kultaiset ja punaiset lehdet; pihlajat, koivut, vaahterat ja suuri vanha kuusi, joka kätkee sisäänsä kaikki maailman linnut.

Teekupillinen höyryää ja tuoksuu työpöydällä ja ajatukset ovat linnuissa, orapihlajan rastaissa, sisään kurkistelevissa tiaisissa, vielä viipyvässä punarinnassa, kurkiauroissa. Tai puutarhan kastepisaroissa ja vaivihkaa lämpenevässä päivässä, seesteisesti putoilevissa lehdissä, luoteistuulessa. Kaikessa muussa kuin työssä siis. :)

Maanantaina (kun syyspäivä tasaantui) oli terapia, kontrollikäynti kolmen kuukauden tauon jälkeen. Oli hyvä käynti, terapeutti esitti hyviä kysymyksiä taas, mutta tajusin myös, miten vähän tarvitsen nyt terapiaa. Olo on hyvä, tasapainoinen ja normaali, ja kotimatkalla tunsin ylpeyttä siitä, miten hyväksi olen tehnyt elämäni. Vastoinkäymisiä ei voi välttää, mutta olen selvinnyt niistä, tajusin itse olevani masentunut ja hain apua, halusin muuttaa elämääni ja itseäni ja onnistuin siinä.

Tajusin, että paljon on muuttunut. Olen päässyt pitkälti eroon suorittamisesta. Annan muiden hoitaa omat asiansa ja keskityn siihen, miltä minusta tuntuu ja mitä minä haluan. Olen todella paljon rennompi kuin ennen: olen esimerkiksi lähdössä viikon päästä ulkomaille, enkä vieläkään ole alkanut entiseen tapaan hermoilla siitä, mitä otan mukaan tai mitä pakkaan mihinkin, enkä alkanut maanisesti kerrata kyseisen maan kieltä voidakseni suorittaa ulkomaanmatkan täydellisesti oman korkean vaatimustasoni mukaisesti.

Luulin ennen, että voin myöntää, jos en tiedä jotakin tai jos en osaa. Ehkä myönsinkin, mutta vasta sitten kun oli aivan pakko. Loppuun asti yritin ainakin ylläpitää kuvaa, että olen joka alan asiantuntija. Toisin sanoen olen hetkittäin ollut todella ärsyttävä päällepäsmäri ja kaikkitietäjä. :)
Siinä suhteessa olen muuttunut paljon. En enää vaadi itseltäni koko ajan sataprosenttista panostusta.

Ajattelin ennenkin, että riittää, kun teen parhaani, mutta se, mitä tuo "paras" on, on muuttunut. Se oli ennen aika paljon. Nyt ajattelen ennemmin, että riittää, kun teen sen, mikä hyvältä tuntuu. Ja nykyisin ei yleensä tunnu hyvältä yrittää olla superihminen. Keskityn mieluummin hyvinvointiin, olen välillä puuhakas ja aikaansaapa, mutta tunnistan myös väsymyksen, sekä fyysisen että henkisen, ja tajuan levätä. Tuntuu, että olen kasvanut viisaudessa.

Syyskuinen päivä

Syyskuinen päivä
puut verenpunaisina -
tyyntä myrskyn jälkeen

* * *

September afternoon
leaves, blood-red, perfectly still -
the storm has passed


Kauhajoen tragedian uhrien muistolle

Järjenvastaista

Jos on niin vähän rahaa tilillä, että ruokakin pitää ostaa luotolla ennen seuraavaa palkkaa ja kaikesta ylimääräisestä pitää säästää ja leipoo jo itse leipääkin, onko järkeä laittaa rahaa puutarhanhoitoon? No ei taatusti.

Mutta jos on jääräpäinen Mömmelönorsu, joka häärii puutarhassa unissaankin ja on käyttänyt jo viikon pionipenkin kaivamiseen, muotoilemiseen ja rajaamiseen ja on ostanut 100 helmililjan sipulia, joille ei ole vielä mitään paikkaa, ja nostanut toissapäivänä ja eilen maasta kaikki narsissinsipulit, joiden uudelleenistuttamista ei todellakaan voi lykätä ja joille ei myöskään ole vielä mitään paikkaa, on kai suorastaan pakko ostaa multakuorma, jotta saa pionipenkin valmiiksi ja istutettua siihen kukkasipulit ja pionit, jotka ovat nyt kasvimaalla valeistutuksessa ja jotka pitää ehdottomasti saada sieltä pois, jotta kasvimaata pääsee keväällä viljelemään, ja jotka muutenkin pitäisi joka tapauksessa istuttaa syksyllä eikä vasta keväällä, kun maa on tällaisella moreeniharjulla paljon kuivempaa kuin nyt. Hullu norsu.

Sataa, polttiaiset pistelevät ilkeästi, tili on nollilla ja työt odottavat, mutta tämä norsu saa tänään multakuorman ja pääsee kärräämään pioneille kasvualustaa! Hiphei!

Suojaväri

The flutter of red
and brown rowan leaves
a busy robin

Gradually changing

Gradually changing
colour, trees slightly puzzled
as to how yellow

* * *

Ruskan kasvaessa
hieman hämmentyneet puut:
kuinka keltaista?

------
Hahmotushäiriöni jatkuu. Ensin luulin kesän loppuvan jo elokuussa, sitten syyskuun alussa tajusin, ettei se vielä ohi ollut, ja nyt onkin sitten vaikea orientoitua syksyyn. Keskeneräinen suuri puutarhaprojektikin vaikeuttaa sopeutumista. Kun saan sen valmiiksi, pilvisten päivien harmaus tuntuu ehkä helpommalta.

Tein listan, mitä kannattaa tehdä nyt alkusyksystä ja mitä jättää myöhemmäksi. Se auttoi.

Nyt:
- pionipenkki valmiiksi: kompostin tyhjennys, pionien istutus, narsissit ja helmililjat maahan.
- italian kurssi alkaa reilun viikon päästä
- tanssikurssi viikonloppuna
- puutarhakirjat takaisin kirjastoon

Myöhemmin:
- palapelit
- sukkien kutominen
- tunnelmointia, kynttilöitä, sämpylöiden leivontaa
- elokuvia ja kaakaota sohvalla

Syksy on suurten muutoksen aikaa luonnossa. Saan siitä voimia. Kevään jälkeen ehdottomasti paras vuodenaika!

Pelastetut

Norsuhoitolassa on ollut todella kiireistä, sillä sinne on tuotu lyhyessä ajassa kaksikin pientä, heikkokuntoista norsulasta.

Noin kolmikuinen Suguta harhaili elokuun loppupuolen sunnuntaina maan pohjoisosassa pieneen kylään ja yritti epätoivoisesti juoda lammikoista, mutta ei osannut vielä käyttää kärsäänsä. Se oli todennäköisesti menettänyt emonsa salametsästäjille lähes viikkoa aikaisemmin, sillä oli erittäin paha nestevajaus ja se haki jokaisesta vastaantulleesta ihmisestä turvaa.

Kylänvanhimmat pohtivat, mitä yllätysvieraalle pitäisi tehdä, ja päättivät, että parasta olisi toimittaa se lähimmälle luonnonsuojeluasemalle, vaikka sinne olikin matkaa. Vaikka norsu oli heikossa kunnossa, se seurasi kylänvanhimpia, ja kulkue herätti suurta uteliaisuutta naapurikylien läpi matkatessaan. Luonnonsuojeluasemalla norsu saatiin juomaan hieman, mutta enimmäkseen se makasi liikkumatta täysin uupuneena. Asemalta otettiin yhteyttä norsuhoitolaan, ja eräs hoitolan henkilökunnan jäsen oli juuri lomalla läheisellä paikkakunnalla, ja matkusti saman tien hoitamaan pikkunorsua ja järjestämään sen kuljetusta hoitolaan.

Hoitolassa norsulapsi, joka ei enää pysynyt edes jaloillaan, saatiin heti tiputukseen, mikä pelasti sen hengen. Se alkoi vähitellen herätä eloon, toipua ja piristyä, ja pystyi juomaan maidonkorviketta, glugoosiliuosta ja suolaliuosta. Vähitellen se on vahvistunut ja päässyt sairasosastolta muiden norsujen seuraan. Kiitos sen pelastumisesta kuuluu ihmisille, jotka eivät säästelleet voimiaan tai aikaansa sen pelastamisessa.

Maan pohjoisosan jylhistä vuorimaisemista löytyi muutaman viikon päästä jälleen sunnuntaina Kungu, pikkuinen norsuvauva, joka oli pudonnut Nkungu-tekoaltaaseen. Norsulauma oli yrittänyt jäljistä päätellen pelastaa poikasta, mutta altaan reunojen jyrkkyyden ja kivikkoisuuden takia se oli ollut mahdotonta, ja lopulta lauman oli ollut pakko jättää poikanen toivottomalta näyttäneeseen tilanteeseen.

Aluetta asuttavat ylpeinä tunnetut Samburut, jotka suhtautuvat villieläimiin arvostavasti, ja heimon karjapaimenet löysivät norsun aamulla tullessaan juottamaan eläimiään. Viestiä lähdettiin välittömästi viemään juosten lähimmille luonnonsuojeluviranomaisille, lisävoimia saatiin paikalle ja norsu onnistuneesti ylös altaasta. Täysin uupuneella norsuvauvalla oli ruhjeita ja lihasrevähdyksiä, ja napanuorasta päätellen se oli vasta kaksi viikkoa vanha.

Iltapäivään mennessä norsu oli saatu kuljetettua lähimmälle lentokentälle (pitää muistaa, että Keniassa etäisyydet ovat melkoisia ja tiet monesti huonossa kunnossa), ja melkoisen vapaaehtoisjoukon avulla se siirrettiin paareille. Pikkuinen oli erittäin heikko, sen syke oli korkealla, ruumis tärisi ja sille oli noussut korkea kuume kivun, stressin ja uupumuksen seurauksena. Sille annettiin jo ennen lentoa antibiootteja, ja hoitolassa lääkitystä jatkettiin nesteytyksellä, lisäravinteilla ja tulehduskipulääkkeillä.

Vähitellen pikku-Kungu on toipunut, ja kiintynyt nopeasti ja vahvasti hoitajiinsa (kuvassa Kungu ja Stephen), jotka nyt saavat toimia emon korvikkeina. Kungusta ja Sugutasta on tullut erityisen läheisiä toisilleen. Niistä tulee elinikäisiä ystäviä, jotka toivottavasti aikanaan pääsevät jälleen elämään villin norsun elämää suuressa norsulaumassa. Kuvissa vasemmalla Suguta, oikealla Kungu.

(Ne ovat onnekkaita, sillä monet norsulapset jäävät löytämättä ja pelastamatta. Salametsästys on lisääntynyt norsunluun kysynnän kasvaessa Aasiassa, mikä tarkoittaa yhä useampia orpoja norsulapsia.)

Tanssivat lehdet

Waiting to hear your
light steps on the road
- dry leaves dancing

* * *

Odotan kevyitä
askeleitasi tiellä -
lehtien kahinaa

Matka vihreässä maassa

Unien ja alitajunnan maailma on ihana ja ihmeellinen. Voin olla joku aivan muu, kokea hämmästyttäviä seikkailuja, nähdä taianomaisia asioita ja omata mahtavia kykyjä. Joskus unet ovat kokonaisia leveitä polveilevia jokia, jotka kuljettavat tarinaa pitkään ja esteettä vieraisiin maihin.

Viime yönä olin lapsi, joka seisoi kuivalla hiekkatiellä ja katseli molempiin suuntiin. Äkkiä mutkan takaa tuli puu, joka oli juoksulenkillä. Siinä ei oikeastaan ollut oksia ollenkaan, se oli pelkistä lehdistä koostuva ilmava hahmo. Se henki ystävällisyyttä, mutta ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Katselin sen menoa ja mietin, kuvittelenko vain, vai onko se todellinen. Kohta toisesta suunnasta tuli vastaan toinen samanlainen juoksija, juoksutyyli vain oli vähän erilainen, askel hieman hitaampi ja raskaampi. Nauratti.

Kävelin talolle, jonka pihalla parrakas mies pyydysti tuulta paljain käsin ja laski sen taas menemään. Katselin ihastuneena ja päätin, että sen taidon haluan ehdottomasti oppia. Välillä mies onnistui niin hyvin, että tuuli iski kipinää.

Jatkoin matkaa nummille, ja tajusin olevani Dartmoorissa. Juoksin alas laaksoon, jossa laidunsi dartmoorinponeja ja etäämpänä villihanhia. Ruoho oli syvän vihreää ja mehevää ja jotenkin kimmoisaa niin, että juoksuni oli kevyttä, nopeaa ja väsymätöntä. Tuntui, etten haluaisi koskaan lakata juoksemasta.

Herätessä on hyvä mieli koko aamuksi. Kannattaisi varmaan joskus valvetodellisuudessakin käydä Dartmoorissa, jos siellä kerran on noin kaunista!

(Lapsen tapaa kokea asiat en vain voi matkustamalla saada takaisin, sen löydän uudelleen vain unissa.)

Onnea, Dida!

Pikku Dida viettää tänään 1-vuotissyntymäpäiväänsä! Tarkkaa päiväähän ei tietysti ole tiedossa, mutta syyskuun alussa syntyneen Didan synttäriksi on päätetty tämä päivä.

Yksi vuosi takana, sellaiset seitsemisenkymmentä vielä edessä!

Strawberries

In the autumn sun
old man planting strawberries
for next summer

* * *

Syysauringossa
vanhus istuttaa mansikat
ensi kesäksi

Norsumummot!

Loistava sana päivän lehdessä! Muutenkin uutinen oli kiinnostava:

"Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän Afrikassa kuivuuskausia. Tuore tutkimus kertoo, että afrikannorsut saattavat tulevissa oloissa selvitä norsumummojen kokemuksen ja viisauden turvin."

Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että vanhat matriarkat muistavat, mihin lauma on erityisen kuivien kausien aikana vaeltanut löytääkseen vettä ja ravintoa, eivätkä epäröi lähteä pitkällekään matkalle. Tansaniassa vuoden 1993 kuivana kautena parhaiten selvisivät laumoineen ne matriarkat, jotka olivat kokeneet myös vuosien 1958-61 kuivuuden.

Norsun pitkää muistia on tutkittu muutenkin. On esimerkiksi selvitetty, että "aikuinen afrikannorsunaaras kykenee tunnistamaan ainakin sata lajitoveriaan äänen perusteella. Kokeissa käytettiin myös jo kuolleiden yksilöiden ääniä, jotka oli äänitetty useita vuosia aiemmin. Nämäkin äänet naaraat pystyivät tunnistamaan, jos yksilö oli aikoinaan kuulunut samaan laumaan."

Melkoisia mummoja!