Yksi tämän päivän ehdottomista helmistä on seuraava John McDonaldin runo. Tätä on mahdoton suomentaa, mutta se on mielestäni suorastaan nerokas.
rabbit's
breakfast of daisies:
sunny-sides up
maanantai 30. kesäkuuta 2008
Vahva elämä
Kuvittelenkohan vain, vai onko mielialalääkitys tasoittanut tunteitani enemmän kuin luulinkaan? Olo on tuntunut lääkittynä hyvältä, onnelliselta ja tyytyväiseltä. Nyt kun lääkkeet on jätetty pois, tunteet ovat enemmän pinnassa. Tuntuu ihanalta nauraa kikattaa aivan hervottomana, tai liikuttua kyyneliin kauniista musiikista. Aivan kuin olisin väkevämmin elossa.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Baby birds leaving
Baby birds leaving
their nest today, hesitant.
What awaits us here?
* * *
Nyt lintulapset
lähtevät, epäröiden.
Mikä odottaa?
(Oli ihanaa seurata pienten tiaisenpoikasten uuvuttavaa ensiräpistelyä maailmassa. Suomenkieliseen käännökseen en ole tällä kertaa aivan tyytyväinen. Jouduin jättämään käännöksestä liikaa tietoa pois lyhyyden takia. Kääntämisestä lisää Vihreä sade -tekstin kommentissa.)
their nest today, hesitant.
What awaits us here?
* * *
Nyt lintulapset
lähtevät, epäröiden.
Mikä odottaa?
(Oli ihanaa seurata pienten tiaisenpoikasten uuvuttavaa ensiräpistelyä maailmassa. Suomenkieliseen käännökseen en ole tällä kertaa aivan tyytyväinen. Jouduin jättämään käännöksestä liikaa tietoa pois lyhyyden takia. Kääntämisestä lisää Vihreä sade -tekstin kommentissa.)
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Mielenkiintoista tutustua
Viimeisten parin vuoden ajan elämäni on ollut aika poikkeuksellista, ja mieliala vaihdellut sen mukaan. Fyysisten oireiden aiheuttama ahdistus muuttui diagnoosin myötä korostetuksi huolettomuudeksi, joka peitti alleen salakavalasti luokse hiipineen depression. Onnistuneen terapian ja lääkityksen myötä olo on ollut pitkään erittäinkin hyvä, välillä jopa liian euforinen.
Nyt vieroitusoireiden alta alkaa paljastua todellinen minä - hurmaava, kiukkuinen, onnekas.
Ja kuitenkin olen aivan eri ihminen kuin kaksi vuotta sitten. Eräs viisas ystäväni muistutti, että voi olla vaativaa tutustua itseensä uudelleen. Kannattaa antaa itselleen aikaa ja tilaa.
Outoja metsiä
kaipaus pitää liikkeellä.
Koti. Perillä?
* * *
These strange woods
longing keeps us on the move.
Home. There yet?
Nyt vieroitusoireiden alta alkaa paljastua todellinen minä - hurmaava, kiukkuinen, onnekas.
Ja kuitenkin olen aivan eri ihminen kuin kaksi vuotta sitten. Eräs viisas ystäväni muistutti, että voi olla vaativaa tutustua itseensä uudelleen. Kannattaa antaa itselleen aikaa ja tilaa.
Outoja metsiä
kaipaus pitää liikkeellä.
Koti. Perillä?
* * *
These strange woods
longing keeps us on the move.
Home. There yet?
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Vihreä sade
Väkevä sade
Nämä pitkät vuodet me
kasvoimme, kaksin
* * *
Mighty summer rain
All these long years we
have grown, together
Nämä pitkät vuodet me
kasvoimme, kaksin
* * *
Mighty summer rain
All these long years we
have grown, together
Viikko vieroitusta
Levottomuus on alkanut hellittää. Pysyn paremmin paikallani. Hikoilukin on vähentynyt, ja olen saamassa yöuneni takaisin. Huimaus on vielä tallella, varsinkin eilen tuntui kuin olisi ollut koko ajan Linnanmäen uudessa vuoristoradassa.
Toisaalta olisi hyvä, jos tulisi vielä kerran pakonomainen tarve päästä liikkeelle - saisin niitettyä pihasta loputkin lupiinit. Viikateterapiaa.
Päivitys: Nyt on lupiinit niitetty. Huimaus on ollut tänäänkin melkoista, ja levottomuusolojen välillä olo tuntuu tosi väsyneeltä. Mittasin varmuuden vuoksi kuumeen, ja näytti yllättäen vähän lämpöä. Mitään minkään sairauden oireita ei kuitenkaan ole.
Toisaalta olisi hyvä, jos tulisi vielä kerran pakonomainen tarve päästä liikkeelle - saisin niitettyä pihasta loputkin lupiinit. Viikateterapiaa.
Päivitys: Nyt on lupiinit niitetty. Huimaus on ollut tänäänkin melkoista, ja levottomuusolojen välillä olo tuntuu tosi väsyneeltä. Mittasin varmuuden vuoksi kuumeen, ja näytti yllättäen vähän lämpöä. Mitään minkään sairauden oireita ei kuitenkaan ole.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
On niin valoisaa
On niin valoisaa -
näen kirjoittaa sinulle
koko pitkän yön.
* * *
It is so light -
I can write to you
all this summer night.
näen kirjoittaa sinulle
koko pitkän yön.
* * *
It is so light -
I can write to you
all this summer night.
perjantai 20. kesäkuuta 2008
Ilman
Kyllä huomaa, että lääkitys on jätetty pois. En ollut aiemmin perehtynyt siihen, millaisia vieroitusoireita siitä voi olla, mutta nyt kun luen lääkelaitoksen sivuja, kyllä ovat tuttuja:
"heitehuimaus, pyörryttävä (hutera tai tasapainoton) olo, pistely, polttava tunne ja (harvemmin) sähköiskun tunteet, myös päässä, unihäiriöt (vilkkaat unet, painajaiset, kyvyttömyys nukkua), ahdistuneisuuden tunne, päänsärky, sairauden tunne, pahoinvointi, hikoilu (myös yöhikoilu), levoton tai kiihtynyt olo, hämmentynyt tai sekava olo, tunteellinen tai ärtynyt olo, näköhäiriöt, sydämen lepatus tai tykytys."
Onneksi olotila ei ole koko ajan vakaa, vaan vaihtelee. Välillä voin ihan hyvin, mutta sitten yllättäen se iskee: lapaluiden välistä selkärangasta lähtevä tunne, että nyt en voi olla enää hetkeäkään paikallani. Pakko nousta, kävellä, raapia, hyppiä, venytellä, kiroilla, murista - eikä mikään auta, kunnes onneksi ymmärrän lähteä puutarhaan kitkemään. Sitten taas helpottaa, ja kukkapenkki on siisti ja hoidettu. Yöllä mikään asento ei ole hyvä, koko ajan pitää raapia, ja välillä torkahdan näkemään pimeänsynkeitä suhruisia unikuvia.
Olo on ollut niin normaali niin pitkään, etten ollut ymmärtänyt, millaisen riippuvuuden masennuslääke on aiheuttanut. Nyt ymmärrän.
"heitehuimaus, pyörryttävä (hutera tai tasapainoton) olo, pistely, polttava tunne ja (harvemmin) sähköiskun tunteet, myös päässä, unihäiriöt (vilkkaat unet, painajaiset, kyvyttömyys nukkua), ahdistuneisuuden tunne, päänsärky, sairauden tunne, pahoinvointi, hikoilu (myös yöhikoilu), levoton tai kiihtynyt olo, hämmentynyt tai sekava olo, tunteellinen tai ärtynyt olo, näköhäiriöt, sydämen lepatus tai tykytys."
Onneksi olotila ei ole koko ajan vakaa, vaan vaihtelee. Välillä voin ihan hyvin, mutta sitten yllättäen se iskee: lapaluiden välistä selkärangasta lähtevä tunne, että nyt en voi olla enää hetkeäkään paikallani. Pakko nousta, kävellä, raapia, hyppiä, venytellä, kiroilla, murista - eikä mikään auta, kunnes onneksi ymmärrän lähteä puutarhaan kitkemään. Sitten taas helpottaa, ja kukkapenkki on siisti ja hoidettu. Yöllä mikään asento ei ole hyvä, koko ajan pitää raapia, ja välillä torkahdan näkemään pimeänsynkeitä suhruisia unikuvia.
Olo on ollut niin normaali niin pitkään, etten ollut ymmärtänyt, millaisen riippuvuuden masennuslääke on aiheuttanut. Nyt ymmärrän.
torstai 19. kesäkuuta 2008
Kesäyö
Rastaan kesäyö -
oletko jo painanut
pääsi tyynylle?
* * *
Thrush's song in summer
night - have you laid your head
on the pillow yet?
oletko jo painanut
pääsi tyynylle?
* * *
Thrush's song in summer
night - have you laid your head
on the pillow yet?
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Pienet isot ystävykset
Sain Keniasta kuukausittaisen uutiskirjeen. Siellä on nyt vuoden viilein aika, ja kuiva kausi on alkamassa. Hoitolaan on tuotu vain kolmen viikon ikäinen Kimana-norsunpoikanen, joka on onneksi hyvissä voimissa ja kotiutui heti.
Lisäksi sain Didan henkilökohtaisia kuulumisia. Se on päässyt ystävänsä Sinyan kanssa samaan pilttuuseen. Dida ei kuulemma ole muuten kasvanut juuri lainkaan, mutta sen vyötärönympärys on. Pieni kärsäkäs tynnyri!
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Rauhaton
Viime kesänä masennukseen määrättyä mielialalääkitystäni puretaan. Olen kohta syönyt viikon puolikasta annosta ja sitten lopetan lääkkeen oton kokonaan. En tunne enää tarvitsevani sitä.
Lääkäri varoitti, että sivuoireina lopettamisesta saattaa ilmetä levottomuutta ja ahdistuneisuutta, mutta en osannut oikein kuvitella, millainen oloni tulisi olemaan. Pahimpana iltana olin niin levoton, että tuli mieleen televisiosarjojen vieroitusoireiset narkomaanit: ei voi olla hetkeäkään paikallaan, ei pysty keskustelemaan eikä oikein ajattelemaankaan, vääntelehtii vain ja raapii käsivarsiaan. Olen siis aito narkkari. ;-)
Vakavasti puhuen vähän jännittää, millainen olo tulee kun lääke jää kokonaan pois. Luotan kyllä nyt jo selviäväni ilmankin, mutta olen vähän rauhaton näiden sivuoireiden takia. Mutta ihanaa ihanaa syödä yksi lääke vähemmän päivässä ja voida luottaa siihen, että jaksaa omin voimin.
Puutarha lienee paras paikka purkaa tätä energiaa ja rentoutua. Nyt kun linnunpoikaset ovat kuoriutuneet ja sateiden voimasta kaikki kasvaa hurjaa vauhtia, se on sopivan kiireinen ympäristö tähän olotilaani.
Lääkäri varoitti, että sivuoireina lopettamisesta saattaa ilmetä levottomuutta ja ahdistuneisuutta, mutta en osannut oikein kuvitella, millainen oloni tulisi olemaan. Pahimpana iltana olin niin levoton, että tuli mieleen televisiosarjojen vieroitusoireiset narkomaanit: ei voi olla hetkeäkään paikallaan, ei pysty keskustelemaan eikä oikein ajattelemaankaan, vääntelehtii vain ja raapii käsivarsiaan. Olen siis aito narkkari. ;-)
Vakavasti puhuen vähän jännittää, millainen olo tulee kun lääke jää kokonaan pois. Luotan kyllä nyt jo selviäväni ilmankin, mutta olen vähän rauhaton näiden sivuoireiden takia. Mutta ihanaa ihanaa syödä yksi lääke vähemmän päivässä ja voida luottaa siihen, että jaksaa omin voimin.
Puutarha lienee paras paikka purkaa tätä energiaa ja rentoutua. Nyt kun linnunpoikaset ovat kuoriutuneet ja sateiden voimasta kaikki kasvaa hurjaa vauhtia, se on sopivan kiireinen ympäristö tähän olotilaani.
tiistai 10. kesäkuuta 2008
Puhtaan maailman puolesta
Olen ensi viikon yksin kotona kanien kanssa, puoliso on muualla. Minulle ei jää autoa, ja olen jo etukäteen ajatellut vähän innoissani, miten voi mökkiytyä täysin muutamaksi päiväksi. Varaan kaapit täyteen ruokaa, möngin puutarhassa ja katselen iltakaudet elokuvia. Yllättäen jotkut ystävät ovat kuitenkin olleet puolestani huolissaan ja vähän ahdistuneitakin: miten voi pärjätä ilman autoa, jos lähimpään kauppaankin on kymmenen kilometriä?
He unohtavat, että kun muutin kirkasotsaisena kaupunkilaisena maaseudulle vuosia sitten, minulla ei ollut autoa enkä ollut sellaista hankkimassakaan. Vastustin yksityisautoilua tiukasti ja aioin elää periaatteeni mukaan. Pyörällä pääsi, ja joskus naapuriavun turvin. Kesä sujuikin ihan mukavasti, kunto kohosi ja maalaisidylli ympäröi.
Polkupyörän dynamon heikko tuike pilkkopimeässä syysillassa sai minut kuitenkin kyseenalaistamaan periaatteeni. Pienoisten arvokriisien jälkeen meille tuli auto.
Kukaan ei pitänyt minua maani myyneenä - kaikki ajattelevat, että maaseudulla tarvitsee auton. Itse kuitenkin vieläkin tunnen hienoisen epäilyksen: kyllä täällä lapsettomana ilmankin toimeen tulisi. Kulkeehan linja-autokin pari kertaa päivässä ohi. Pyörään saa nastarenkaat talvea varten, ja taksitkin on keksitty.
Eri asia on, minkälaisia uhrauksia se vaatisi harrastusten, ystävien tapaamisen ja ennen kaikkea mukavuuden suhteen. Nykyinen aktiivinen ja menevä elämäni edellyttää ilman muuta autoa. Silti on hauskaa olla viikko ilman sitä ja muistella taas vanhoja viherpiipertäjäaikojani.
He unohtavat, että kun muutin kirkasotsaisena kaupunkilaisena maaseudulle vuosia sitten, minulla ei ollut autoa enkä ollut sellaista hankkimassakaan. Vastustin yksityisautoilua tiukasti ja aioin elää periaatteeni mukaan. Pyörällä pääsi, ja joskus naapuriavun turvin. Kesä sujuikin ihan mukavasti, kunto kohosi ja maalaisidylli ympäröi.
Polkupyörän dynamon heikko tuike pilkkopimeässä syysillassa sai minut kuitenkin kyseenalaistamaan periaatteeni. Pienoisten arvokriisien jälkeen meille tuli auto.
Kukaan ei pitänyt minua maani myyneenä - kaikki ajattelevat, että maaseudulla tarvitsee auton. Itse kuitenkin vieläkin tunnen hienoisen epäilyksen: kyllä täällä lapsettomana ilmankin toimeen tulisi. Kulkeehan linja-autokin pari kertaa päivässä ohi. Pyörään saa nastarenkaat talvea varten, ja taksitkin on keksitty.
Eri asia on, minkälaisia uhrauksia se vaatisi harrastusten, ystävien tapaamisen ja ennen kaikkea mukavuuden suhteen. Nykyinen aktiivinen ja menevä elämäni edellyttää ilman muuta autoa. Silti on hauskaa olla viikko ilman sitä ja muistella taas vanhoja viherpiipertäjäaikojani.
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Pieniä hauskoja arjen sattumuksia
Istuimme eilen illalla sohvalla ja näimme ikkunasta, kun tivoli ajoi ohi. Siinä oli monta värikästä rekkakuormallista karuselleja ja muuta iloisen absurdia tavaraa.
Syvänvihreä sade
Nyt kun olen alkanut huolehtia vain itsestäni, tuntuu, että aikaa on lähes määrättömästi entiseen verrattuna. Ajatukseni eivät enää askartele kaiken maailman minulle merkityksettömien ongelmien kimpussa, joihin puuttumiseni vain ärsytti muita. Voin tehdä, mitä haluan, ja se tuntuu huikealta.
Nytkin olen monta päivää uppoutunut puutarhasuunnitelman tekoon sellaisella intohimolla, että mieleen ei muuta mahdukaan kuin puiden kasvukorkeuksia ja pensasvalintoja. Työstän tällä hetkellä linjoja: kaarevia polkuja, istutusten paikkoja ja korkeuksia, tiloja. Seuraavaksi pääsen ihaniin yksityiskohtiin, kasvivalintoihin ja järjestykseen. Puutarhakirjojen pinot pöydällä vain kasvavat, paperit täyttyvät luonnoksista toisensa perään. Neliönmuotoinen vai ympyriäinen kiveys ulko-ovelle? Paratiisiomenapuu autotallin vai kasvimaan viereen?
Lapsena minulla oli selviytymisstrategia, jota olen noudattanut näihin päiviin asti. Perhe voi huonosti, oli rahahuolia ja muuta, vuodesta toiseen, vanhempien riitoja, alkoholismia. Ongelmia, joihin en voinut mitenkään vaikuttaa, joita en voinut ratkaista ja joista syntyneitä tunteita en osannut itsessäni yksin käsitellä.
Mutta sain äidin iloiseksi, jos siivosin keittiön tai leivoin kakun. Isän vakava ilme suli hymyyn, kun hain lehden tai raaputin auton puhtaaksi jäästä ennen kouluun lähtöä. Koko perhe kokoontui lauantaina laittamalleni aamiaiselle, ja hetken kaikki oli hyvin. Opin jo varhain, miten suurta turvaa koko perhe saa rutiineista, ja miten voin helposti ilahduttaa muita niin, että se vaatii minulta vain vähän ponnistuksia.
Minusta tuli perheen ilopilleri, se hyväntuulinen ja tarmokas tyttö, joka on aina valmis auttamaan. Luin vanhoja tyttökirjoja, jotka vahvistivat minäkuvaani: aseta toiset itsesi edelle, niin saat onnellisen elämän. Ole pyyteetön, epäitsekäs ja vaatimaton, niin sinut palkitaan rauhalla, sopusoinnulla ja rakkaudella.
Niitä asioita tavoittelin silloin ja tavoittelen edelleen: onnellisuutta, rauhaa, tasapainoa. Samoja keinoja en saisi enää käyttää, koska elämäntilanteeni on muuttunut täysin erilaiseksi kuin parikymmentä vuotta sitten. Olen kuitenkin yrittänyt käyttäytyä, kuin olisin edelleen kriisitilanteessa, ja se on hirvittävän stressaavaa. Puolisollani on adhd, mutta minä olen suhtautunut vuodesta toiseen kuin meillä olisi räjähtämisvaarassa oleva pommi olohuoneessa. Niin kuin milloin tahansa kaikki riidat, huolet, köyhyys ja alkoholismi voisivat pompata menneisyydestä tähän ja kaataa maailmani.
Vanhempani ja minä opimme kaikki uskomaan, että minä osaan huolehtia itseni lisäksi muista, että hyväntuulisuuteni on aitoa eikä pakon sanelemaa, että tarmokkuus on merkki hyvinvoinnista. En tietoisesti teeskennellyt, mutta en kyennyt kurottamaan tuon roolin takaa ulos. Hetkittäin olin määrättömän yksin ja täysin kyvytön ilmaisemaan kielteisiä tunteitani. Onneksi, onneksi ei ole liian myöhäistä oppia.
Haluan oppia suoraksi kuin keväänvihreät kuuset.
Nytkin olen monta päivää uppoutunut puutarhasuunnitelman tekoon sellaisella intohimolla, että mieleen ei muuta mahdukaan kuin puiden kasvukorkeuksia ja pensasvalintoja. Työstän tällä hetkellä linjoja: kaarevia polkuja, istutusten paikkoja ja korkeuksia, tiloja. Seuraavaksi pääsen ihaniin yksityiskohtiin, kasvivalintoihin ja järjestykseen. Puutarhakirjojen pinot pöydällä vain kasvavat, paperit täyttyvät luonnoksista toisensa perään. Neliönmuotoinen vai ympyriäinen kiveys ulko-ovelle? Paratiisiomenapuu autotallin vai kasvimaan viereen?
Lapsena minulla oli selviytymisstrategia, jota olen noudattanut näihin päiviin asti. Perhe voi huonosti, oli rahahuolia ja muuta, vuodesta toiseen, vanhempien riitoja, alkoholismia. Ongelmia, joihin en voinut mitenkään vaikuttaa, joita en voinut ratkaista ja joista syntyneitä tunteita en osannut itsessäni yksin käsitellä.
Mutta sain äidin iloiseksi, jos siivosin keittiön tai leivoin kakun. Isän vakava ilme suli hymyyn, kun hain lehden tai raaputin auton puhtaaksi jäästä ennen kouluun lähtöä. Koko perhe kokoontui lauantaina laittamalleni aamiaiselle, ja hetken kaikki oli hyvin. Opin jo varhain, miten suurta turvaa koko perhe saa rutiineista, ja miten voin helposti ilahduttaa muita niin, että se vaatii minulta vain vähän ponnistuksia.
Minusta tuli perheen ilopilleri, se hyväntuulinen ja tarmokas tyttö, joka on aina valmis auttamaan. Luin vanhoja tyttökirjoja, jotka vahvistivat minäkuvaani: aseta toiset itsesi edelle, niin saat onnellisen elämän. Ole pyyteetön, epäitsekäs ja vaatimaton, niin sinut palkitaan rauhalla, sopusoinnulla ja rakkaudella.
Niitä asioita tavoittelin silloin ja tavoittelen edelleen: onnellisuutta, rauhaa, tasapainoa. Samoja keinoja en saisi enää käyttää, koska elämäntilanteeni on muuttunut täysin erilaiseksi kuin parikymmentä vuotta sitten. Olen kuitenkin yrittänyt käyttäytyä, kuin olisin edelleen kriisitilanteessa, ja se on hirvittävän stressaavaa. Puolisollani on adhd, mutta minä olen suhtautunut vuodesta toiseen kuin meillä olisi räjähtämisvaarassa oleva pommi olohuoneessa. Niin kuin milloin tahansa kaikki riidat, huolet, köyhyys ja alkoholismi voisivat pompata menneisyydestä tähän ja kaataa maailmani.
Vanhempani ja minä opimme kaikki uskomaan, että minä osaan huolehtia itseni lisäksi muista, että hyväntuulisuuteni on aitoa eikä pakon sanelemaa, että tarmokkuus on merkki hyvinvoinnista. En tietoisesti teeskennellyt, mutta en kyennyt kurottamaan tuon roolin takaa ulos. Hetkittäin olin määrättömän yksin ja täysin kyvytön ilmaisemaan kielteisiä tunteitani. Onneksi, onneksi ei ole liian myöhäistä oppia.
Haluan oppia suoraksi kuin keväänvihreät kuuset.
tiistai 3. kesäkuuta 2008
Oma elämä
Rakastan suunnittelua. Siinä voin toteuttaa ongelmanratkaisukykyäni, loogisuuttani ja luovuuttani sopivassa suhteessa. Suunnitelmien toteuttaminenkin on palkitsevaa, mutta itse suunnittelu vie voiton.
Minusta on myös ihanaa auttaa minulle tärkeitä ihmisiä ja helpottaa heidän elämäänsä. Autan mielelläni heitä suunnittelemaan oman elämänsä tapahtumia enkä epäröi tarjota apua myös toteutuksessa. Välitän läheisistäni syvästi, ja olen tottunut osoittamaaan sen niin, että asetan heidän hyvinvointinsa itseni edelle.
Tämä kaikki kuulostaa ihan kivalta. Näillä ominaisuuksillani on kuitenkin kääntöpuoli, joka on varsin raadollinen.
Minusta tuntuu, että omin toisten ihmisten elämiä. En millään elokuvista tutulla dramaattisella ja kierolla tavalla, vaan tiedostamattani ja vahingossa. Auttamishaluni kääntyy siihen, että alan tehdä kaiken toisen puolesta. Se tapahtuu vähitellen, niin että kumpikaan ei huomaa. Ja jokaisella kerralla oma pätevyyteni ja minäkuvani pönkittyy hieman lisää, ja sen toisen minuus heikkenee hieman. Lopulta ollaan ajoittain sellaisessa valtasuhteessa, että meillä on roolit kuin vanhemmalla ja lapsella. Minä organisoin, annan luvan, määritän rutiinit ja säännöt, huolehdinkin.
Lopulta kaikki tehdään niin kuin minä haluan. Suhteen koko arki toimii minun ehdoillani. Välillä vastuu kaikesta ahdistaa vähän, mutta on se niin tyydyttävääkin. Tunnen itseni niin vahvaksi ja tärkeäksi. Ja ne sen toisen ihan omat jutut, niistäkin saan virikkeitä, vaihtelua ja innostusta omaan elämääni. Alan suunnitella ja haaveillakin toisen puolesta sen sijaan, että kohtaisin itseni ja omat tunteeni. Ikään kuin toinen olisi vain nukke, jolla minä leikin. Uppoudun siihen leikin maailmaan kuin lapsi, joka voi unohtaa oman itsensä ja oman todellisuutensa.
Onneksi jossakin vaiheessa se toinen tajuaa, että näin ei voi jatkua. Että turvallisen elämän ja hoivattuna olemisen hinta on riippuvuus ja usko omaan avuttomuuteen. Ja sitten hän asettaa rajat.
Viime päivinä olen ollut itseni kanssa todella rehellisesti kasvokkain, enkä juuri pidä näkemästäni.
Minusta on myös ihanaa auttaa minulle tärkeitä ihmisiä ja helpottaa heidän elämäänsä. Autan mielelläni heitä suunnittelemaan oman elämänsä tapahtumia enkä epäröi tarjota apua myös toteutuksessa. Välitän läheisistäni syvästi, ja olen tottunut osoittamaaan sen niin, että asetan heidän hyvinvointinsa itseni edelle.
Tämä kaikki kuulostaa ihan kivalta. Näillä ominaisuuksillani on kuitenkin kääntöpuoli, joka on varsin raadollinen.
Minusta tuntuu, että omin toisten ihmisten elämiä. En millään elokuvista tutulla dramaattisella ja kierolla tavalla, vaan tiedostamattani ja vahingossa. Auttamishaluni kääntyy siihen, että alan tehdä kaiken toisen puolesta. Se tapahtuu vähitellen, niin että kumpikaan ei huomaa. Ja jokaisella kerralla oma pätevyyteni ja minäkuvani pönkittyy hieman lisää, ja sen toisen minuus heikkenee hieman. Lopulta ollaan ajoittain sellaisessa valtasuhteessa, että meillä on roolit kuin vanhemmalla ja lapsella. Minä organisoin, annan luvan, määritän rutiinit ja säännöt, huolehdinkin.
Lopulta kaikki tehdään niin kuin minä haluan. Suhteen koko arki toimii minun ehdoillani. Välillä vastuu kaikesta ahdistaa vähän, mutta on se niin tyydyttävääkin. Tunnen itseni niin vahvaksi ja tärkeäksi. Ja ne sen toisen ihan omat jutut, niistäkin saan virikkeitä, vaihtelua ja innostusta omaan elämääni. Alan suunnitella ja haaveillakin toisen puolesta sen sijaan, että kohtaisin itseni ja omat tunteeni. Ikään kuin toinen olisi vain nukke, jolla minä leikin. Uppoudun siihen leikin maailmaan kuin lapsi, joka voi unohtaa oman itsensä ja oman todellisuutensa.
Onneksi jossakin vaiheessa se toinen tajuaa, että näin ei voi jatkua. Että turvallisen elämän ja hoivattuna olemisen hinta on riippuvuus ja usko omaan avuttomuuteen. Ja sitten hän asettaa rajat.
Viime päivinä olen ollut itseni kanssa todella rehellisesti kasvokkain, enkä juuri pidä näkemästäni.
maanantai 2. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
