torstai 27. kesäkuuta 2013

Kuin myyrä, joka ei tiedä ehtiikö juosta tien yli ennen autoa

Aamulla järvi on vielä yöstä raikas. Rannan puissa liikkuu kevyt tuulenvire. Jos sulkee uidessa silmänsä, voi hahmottaa veden liikkeen geometrisina kuvioina. Tosin saattaa vahingossa törmätä koiraan.

Helteellä elämä typistyy perusasioihin. Hengitä. Juo. Muista syödä jotakin vaikkei tee mieli. Mene järveen likoamaan koirien kanssa monta kertaa päivässä ja palaa sieltä virkistyneenä ja nälkäisenä. Lisää vissyyn suolaa, niin jaksat paremmin.

Huomaan, että vaikka muulloin pyrin elämään hetkessä, nämä lämpötilat saavat minut pysähtymään ja odottamaan. Odotan, että taas viilenee. Odotan, että sataa ja puutarha herää taas henkiin. Odotan, että pääsen taas elämään normaalia elämää. Odotan ukkosta, pauhaavaa kaatosadetta, myrskyä, toimintaa.

Alkuvuosi on ollut vaikea. Kevät oli raskas ja huolia täynnä, kesäkuusta toinen puoli on mennyt kuumassa sinnittelyyn ja toinen uimiseen. Olen nauttinut elämästä, toki, ja ollut onnellinen, mutta arkiset huolet ovat kasvaneet turhan suuriksi ja yrityksen vaikeudet painaneet hartioita. Voimia on ollut vähemmän muille ihmisille ja huolettomalle hauskanpidolle, ja välillä mieleen hiipii ikävä pieni kateus kuin nurmikolle kasvanut nokkonen, joka yllättäen polttaa paljaan jalkapohjan alla.

En tiedä, onko kesälomaan varaa. Ja sitä kysellään jatkuvasti: "milloin pidätte lomaa". Mitä siihen vastaa? "Jättäkää minut rauhaan, sillä olen tyytyväinen, jos minulla on varaa ostaa mansikoita, joten loma ei nyt ole tässä päällimmäisenä mielessä"? Ei tietenkään, kesä ja loma ovat tavallisia asioita, jotka koskevat jokaista, yrittäjääkin. Kyllä niistä saa kysyä. Joten vastaan aavistuksenomaisesti huokaisten, etten tiedä vielä. Ymmärrän, että ilman lomaa ihminen ei jaksa. Toisaalta tiedän myös, että jos nyt pitäisimme lomaa, meillä ei olisi loman jälkeen kaapissa ruokaa.

Ihmeesti osaankin nykyään kuulostella omia olojani. Aiemmin en tajunnut mitään, sinnittelin vain hammasta purren menemään ennen kuin yhtäkkiä romahdin. Nyt tunnustelen oman ahdistumiseni astetta ajoissa, huomaan että stressiä on, mutta masennusta ei, analysoin ja mietin, miten voisin auttaa itseäni, miten pyytää muilta apua. Keskityn nauttimaan kesävieraiksi tulevien ystävien seurasta hääräämättä liikaa, annan heidän käydä kaupassa, valitan hellettä, viihdyn ja rentoudun. Syön jäätelöä. Avaan hyvän kirjan. Hypin koirien kanssa laiturilta veteen niin, että molske käy, ja pikkukoira kiljuu innosta ja jännityksestä.

Onni on helpotusta huolista, ja se löytyy pienistä asioista. Metsä on täynnä linnun- ja jäniksenpoikasia. Vanamo kukkii herkin, tyynin kukin, ja sen löytää sammalikosta yllättäen kuin aarteen kesäyössä.


Ei kommentteja: