tiistai 12. maaliskuuta 2013

Maanantaiyö

Olen edelleen a:n takia lääkityksellä. Saa nähdä, kuinka monta vuotta. Nyt otan lääkkeen maanantai-iltaisin, ja sivuoireet jäävät aika vähäisiksi, satunnaiseen päänsärkyyn ja parin tunnin kuluttua iskevään lievään tuskaisuuteen ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. Kiintoisaa, miten pieni tabletti voi vaikuttaa niin voimakkaasti mielialaan. Yleensä koetan vain mennä nukkumaan ajoissa, aamulla olo on parempi.

Eilen illalla jäin kuitenkin katsomaan Ylen lähettämää dopingdokumenttia. Erittäin kiinnostava dokumentti, mutta minulle huonona ajankohtana. Ahdistun muutenkin dopingista - tuntuu hullulta, että ihmiset, joilla on etuoikeus olla terveitä, alkavat tarkoituksellisesti leikkiä terveydellään. Ja jokin siinä kaihertaa vielä paljon järjen tasoa syvemmältäkin, en vain saa siitä kiinni. Ehkä minua vaivaa sen kaiken turhuus? Että maineen, rahan ja hyväksynnän kaipuu menee kaiken muun edelle? Ja entäpä seuraukset: itsepetosta, valheita, tuskaa, kuolemaa.

Eilen olin valmiiksi altis ahdistumaan, ja yötä vasten olo muuttuikin aika inhottavaksi, kuin olisi ollut raskas kivi rintakehän päällä. Puoliso meni käyttämään koiria ulkona, minä katselin pimeitä ikkunoita ja yritin hengitellä. Hetken mietin jo, pitääkö soittaa johonkin. Onneksi ulkonakävijät palasivat pian ja sen myötä valo ja elämä taloon. Sain kerrottua olostani ja otettua lievän rauhoittavan. Adhd-puolison kyky olla läsnä on hämmästyttävä - aina kun tarvitsen, hän on ihmeellisen tyyni ja turvallinen. Ottaa kainaloon ja rauhoittaa ajatukset. Vähitellen seinät avartuvat, ja aamulla olo on taas tavallinen.

Torkun pitkään ja kuuntelen keittiöstä kantautuvia kotoisia ääniä. Kahvinkeitin porisee. Uuniin sytytetään tuli. Koirat vouhkaavat jostakin, ja ne käsketään vähän äkäisesti hiljaiseksi, jotten minä heräisi. Tassut tepsuttelevat. Ikkunoista tulvii valoa ja peiton alla on lämmintä. Nautin siitä, miten helppo on hengittää. Ei ole kiire mihinkään, työt voivat odottaa vielä vähän.

Vihdoin nousen ja lähden koirien kanssa ulos. Tunnen olevani väkevästi elossa. Ilmassa kiitävät pienet lumihiutaleet tasaisena verhona, mutta pilvet ovat ohuita, ja aurinko on lähellä. Kirkkaan valkoinen taivas heittää varjoja hangelle: valo on läsnä, vaikka sataa. Ojennan kädet korkealle, taputan niitä yhteen, ja kaukaa järven jään toisesta päästä kaksi leikkisää koiraa kääntyy juoksemaan kohti.

Vinhaa vauhtia kohti kevättä.

Ei kommentteja: