maanantai 21. tammikuuta 2013

Päivä pitenee viisi minuuttia kerrallaan

Kohta on jo helmikuu, totean, ja katselen auringonvalossa syvän tyynnyttävästi lipuvia lumikiteitä. Mistä ne tulevatkaan, ehkä korkealta puista, tai tuolta toiselta puolelta taivasta, joka on sinisessä pilvessä. Onko se kissankellonsininen? Väri on vaaleampi, mutta sävy, onko se oikea? Yritän muistella etäisiä kesäisiä mielikuvia, ja taivaalla lentää lentokone, ääni kuuluu sisälle asti ja muistuttaa jostakin kaukaisesta ja keveästä. Lentokoneita ei täällä usein kuule, emme ole reitillä, ja tuollaisia pienempiä vielä harvemmin. Helikopteri jos näkyy, niin siitä puhuukin sitten koko kylä, koska jos se ei ole sähköyhtiön yritys raivata linjoja, on joku pitänyt toimittaa kiireellä Kuopioon sairaalaan. Naurattaa, pienet ovat pienen kylän uutiset.

Olohuoneessa minulla on kolme sykkyrää. Pikkukoira on käpertynyt lattiatyynylle nukkumaan autuaan tietämättömänä, että tänään sitä vielä kovistellaan yksivuotisrokotuksin. Isompi koira (ajatella, että se on jo kohta kolmevuotias) lepuuttaa pedissään etujalkaa, josta emme löydä kipupistettä, vaikka se sitä ontuu. Kolmas on huolesta sykkyrällä oleva adhd-puoliso, jolle on kaadettu päälle enemmän murheita juuri nyt kuin mieli oikein jaksaisi.

Juuri kun näytti siltä, että päivä pitenee ja mieli kevenee, tulee isoja huolia ja sairasteluita ja pelkoja läheisten puolesta. Tiedän, että kyllä se jaksaa, mutta myöhään iltaisin tuntuvat villit mielikuvat aloittavan tanssinsa adhd-aivoissa kuin hurjat maalatut soturit leiritulilla. On vaikea tajuta, ettei niitä ajatuksia voi vain kytkeä pois päältä. Ei auta, vaikka kuinka sanon: "Älä ajattele sitä nyt, kaikki on aamulla helpompaa".

Onneksi aamulla sentään on helpompaa, ja kaiken muun suhteen voimme vain toivoa parasta. Minä teen aamusta iltaan töitä ja tunnen oloni riittämättömäksi. En ehdi paneutua töiden takia mihinkään tärkeään. Hermostun puolisoon ja moitin sitä hölmöksi, vaikka kyse on vain peloista, eikä niille mitään voi. Harmittaa kaikki.

Äkkiä pilvet ovat peittäneet taivaan molemmin puolin ja muuttuneet vaaleanharmaiksi, ja on alkanut ihan kunnon lumisade. Vaikka oli luvattu poutaa. Ikävä aurinkoa tuntuu saman tien, nostan verhoa ja yritän tähyillä pilviverhon läpi. Talon yli lentää korppi ja muistuttaa jostakin kaukaisesta ja keveästä.

Ei kommentteja: