keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lokakuun aprikoosinvärinen viini

Vaikka joka vuosi suorastaan juovun keväästä, syksy on minun vuodenaikani, samanaikaisesti kohtalokas ja kotoisa, vahva ja haikea. Vietän syntymäpäivää, juon makeaa viiniä ja koen olevani elossa. Vaahteranlehdet putoilevat suorastaan mätkähdellen, ja heitän puutarhakäsineet maahan vain kuullakseni, kuuluuko niistä yhtä nahkea läpsähdys.

Patsastelen ja saapastelen puutarhassa tuntikausia. Tai siltä se näyttää. Todellisuudessa silmieni eteen nousee ruusujen ja kurjenpolvien meri, ja mittailen tulevan omenapuun ja syreenin paikkaa. Hanhet muuttavat kaakottaen, saavat nostamaan katseen ylös, viipymään pilviin.

Ilmassa on pohjoistuulen viileyttä. Edessä häämöttävä talvi ahdistaa vähän. Heitän sen mielestäni, nakkaan akileijan siemenet multaan, tiksuttelen punarinnan kanssa. Se viipyy vielä.


Yhtenä päivänä rastaat tulevat ja tyhjentävät kaikki pihlajat marjoista. Mitään ei jää jäljelle.
Keitätkö silloin minulle kupillisen teetä?

1 kommentti:

Addie kirjoitti...

Keitän oikein kivan jättikupillisen, ja kiedon sinut tiukasti sohvafleeceen <3