tiistai 8. marraskuuta 2011

Todellisuus kuvina

Joskus varhaisteini-ikäisenä luin jostakin äitini englannista käännetystä kuntoilukirjasta, että muotilehtien valokuvia käsitellään. Että raajoja voidaan venyttää ja hiuksia tuuhentaa hiirellä. Muistan edelleen hämmennykseni. Silloin ei valokuvien käsittelystä kotitietokoneilla ollut aavistustakaan, enkä ollut varmaan edes lukenut yhtään muotilehteä, johon tuo amerikkalainen kirja viittasi. Silti teksti syöpyi mieleeni, koska tajusin silloin, että kaikki ei ole ehkä kuvissakaan sitä, miltä näyttää.

Nyt reilut parikymmentä vuotta myöhemmin hatarimmastakin otoksestaan saa parilla hiiren painikkeen napsautuksella hetkessä kirkkaan, värikylläisen, terävän, rajatun ja kauniin valokuvan. Eikä mediassa julkaista enää yhtään valokuvaa, joka ei olisi käsitelty. Se pistää miettimään: mikään näkemäsi kuva ei ole enää aito.

Ja kun tietää, mitä etsii, sormeilun yleensä huomaa, varsinkin pienemmän budjetin julkaisuista. Sisustuslehdet ovat täynnä valoa, enemmän kuin maailmaan mahtuu. Kaikissa ruokalehdissä ja liitteissä perus-pirkkaa myöten ruokakuvat ovat niin värikkäitä, että se suorastaan vie ruokahalun. Kaikki on liian vihreää, punaista, valkoista, luonnotonta.

Entäpä kasvokuvat kaikenlaisissa aikakauslehdissä: missään ei ole näkyvissä luomia, ryppyjä, ihohuokosia, ohuita hiuksia, kellertäviä hampaita. Ei, kaikilla on muovisen sileä iho, nukkemaisen tuuhea tukka ja tasaisena hohtava hammasrivi. Ja varsinkin vaaleasilmäisillä pupillien reunat oudon sumeat, kun silmänvalkuaiset on vaalennettu luonnottoman valkoisiksi. Eihän kenelläkään voi olla verisuonia silmissä, sehän olisi suorastaan epänormaalia!

Eikä kameran eteen astuessaan tarvitse kenenkään olla enää huolissaan: vatsan kaari, pyöreät posket ja paksu niska voidaan sivaltaa yhdellä pyyhkäisyllä pois. Kymmenen senttiä lisää mittaa sääriin aivan hujauksessa. Nenä suoraksi ja kasvot symmetrisiksi kahdessa minuutissa ilman kivuliasta kosmeettista kirurgiaa. Kuvissa me olemme kaikki muodinmukaisia, sillä kukaan ei ole enää oma itsensä.

Se, mikä vielä parikymmentä vuotta sitten tuntui abstraktilta kaukaisuudelta, on nyt arkipäivää. Työkseen kuvia käsittelevistä ihmisistä on tullut amerikan harvinaisuuksien sijaan ihmisiä, jotka muokkaavat meidän kaikkien näkökenttää koko ajan. He luovat meille tämän toisen todellisuuden - nyt kysymys kuuluukin, uskommeko siihen?

6 kommenttia:

Paula kirjoitti...

En voi olla tarttumatta tähän kiinnostavaan aiheeseen :)

Minusta on erityisen mielenkiintoista (ja surullista), että yhdenmukaistavan kauneusihanteen seurauksena tavallisetkin ihmiset ovat alkaneet haluta yhä enemmän käsiteltyjä kuvia itsestään ja jopa lemmikeistään. Tämä näkyy varmaan selvimmin hääpotreteissa. On hirveän tylsää katsoa ihmiskuvia, jotka näyttävät persoonattoman muovisilta ja tietyllä tavalla samanlaisilta. Jos valokuvaisin enemmän ihmisiä, niin minua kiinnostaisivat erityisesti kasvojen ominaispiirteet - rypyt, juovat, epäsymmetrisyydet yms. Nykyihanteiden mukaan ne ovat vain rumia.

Toisaalta minua harmittaa, että kuvankäsittelyä pidetään joskus automaattisesti huonona asiana, tai ettei kuvaajan taidoille anneta enää niin paljon arvoa, koska kuvien ajatellaan syntyvän tietokoneella. Digikameralla otettuja kuvia on pakko käsitellä enemmän tai vähemmän, jotta niistä saa harmaan "kalvon" pois. Skannattuja negatiiveja (etenkin värillisiä) on käsiteltävä vielä reippaammin, koska niissä on lähtökohtaisesti värit täysin pielessä. Olemme tottuneet katsomaan vanhojen kuvien huonoa painojälkeä ja uudemmat kuvat näyttävät ehkä siksikin räikeiltä (tai sitten saturaatio vain todella on vedetty hurjiin lukemiin).

Kuvia on käsitelty aina siitä lähtien kun valokuvaus keksittiin, eikä välttämättä ollenkaan hienovaraisesti. Se ei ole siten niin uusi asia kuin joskus ajatellaan. Ennen valokuvan keksimistä ihmisiä esittävät maalaukset olivat hyvinkin kaunisteltuja.

Nykytilanteen tekee minusta huolestuttavaksi se, että kuvankäsittelyn mahdollisuudet ovat laajentuneet käytännössä aika rajattomiksi ja samalla kuvien määrä maailmassa kasvaa räjähdysmäisesti. Tietoisuuteen tunkee joka suunnasta kuvia, jotka kertovat miten meidän pitää elää ja miltä meidän kuuluu näyttää. Ja ennen kaikkea, mitä meidän pitää ostaa jotta tulemme hyväksytyiksi.

Möme kirjoitti...

Paula, kiitos kommentista! Olipa hauska saada asiantuntijan näkökulma. Ja tuo, mitä sanoit viimeiseksi, osui asian ytimeen.

Hyvä huomautus tuo, että kuvankäsittelyä pidetään turhaan huonona ja uutena asiana. Muistin nyt itsekin mummolan seinällä roikkuneet jälkiväritetyt muotokuvat, jossa isäni enkelinkiharaisine veljineen oli oudonkin kaunis. ;-) Nykyisin, kun muokkauskeinot ovat huomaamattomampia, mietin vain, tajuavatko ihmiset, etteivät vaikkapa lehtien naiset oikeasti näytä siltä kuin kuvissa ja ettei sellainen ulkonäkö ole mikään tavoiteltava tila. Ja vaikka tajuaisivat, vaikuttavatko kuvat silti alitajuntaamme?

Tavallaan varsinkin aikakauslehtikuvia voisi pitää piirrettyinä. Ainakin itseä pitää muistuttaa joka kuvan kohdalla, ettei kyse ole kenenkään toisen ihmisen todellisesta ulkonäöstä. ;-)

Niin, ja vielä ruoasta: kyllähän ruokakuvista saa tarkoituksenmukaisia ja selkeitä lisäämällä vähän valoa ja kontrastia. Mutta jos katsoo vaikkapa Pirkka-lehden ruokakuvia, ihmettelen, eikö ketään muuta häiritse liika saturaatio, kun vihannekset ovat voimakkaamman värisiä kuin luonnossa.

Möme kirjoitti...

Vaikkapa tämä on kiinnostava, samantyyppistä materiaalia löytyy runsaasti netistä.

http://www.youtube.com/watch?v=wUb5PZHcovA

supi kirjoitti...

Kommentoin nyt sitten tähänkin, koska satuin eilen keskustelemaan aiheesta pitkät lätinät työkaverini (reprografi) kanssa.

Väite siitä, että "hatarimmastakin otoksestaan saa parilla hiiren painikkeen napsautuksella hetkessä kirkkaan, värikylläisen, terävän, rajatun ja kauniin valokuvan", on epäilemättä rajusti kärjistetty. Kaikki eivät kuitenkaan ehkä ihan oikeasti ymmärrä, että hyvän valokuvan (josta Paula jo ansiokkaasti kirjoitti) ja p*skan valokuvan ero on tähtitieteellinen. Kirjoitettakoon se nyt tähän: ei, huonosta valokuvasta ei saa kuvankäsittelyllä hyvää valokuvaa, vähän niinkuin mädästä kalasta ei saa maustamalla aikaiseksi hyvää ruokaa.

Tärkein syy siihen, miksi meidänkin repro tekee hyvät tienestit, on se, että tasokkaista valokuvista ei haluta maksaa. Ei-niin-ammattitaitoinen kuvaaja, huonosti tai ei ollenkaan tehdyt kuvaussuunnitelmat ja kuvien käyttötarkoituksen ihan oikeasti tietävän henkilön poissaolo kuvauksista ovat lyhytnäköistä säästämistä väärässä paikassa. Mutta asiakas ei vaan tahdo ymmärtää, että jos käyttää huonoa valokuvaajaa, saa huonoja kuvia. Ja mitä siitä seuraa? Se surullinen fakta, että repro tekee päivätolkulla jälkikäsittelyä.

Tätä on ihan todella tuskaista vääntää asiakkaalle kerta toisensa jälkeen. Erityisen tuskaista se on silloin, kun pitää kuunnella rutinaa, että miksi kuvankäsittely maksoi taas näin paljon.

Möme kirjoitti...

Tässä blogissa ihan jonkin verran kärjistetään yleensäkin ;-)

Kiva kun kommentoit, on hurjan kiinnostavaa kuulla lisää alasta, jolta ei itsellä ole kokemusta. Tuo mätä kala -vertaus on osuva! Varmaan aika monellakin alalla on juuri se ongelma, että halutaan laatua muttei olla valmiita maksamaan siitä - vaikkapa käännösala on hyvä esimerkki.

En halua missään nimessä vähätellä ammattitaitoisten valokuvaajien ja kuvankäsittelijöiden työtä. Haluan vain miettiä sitä, miten iholtaan muovisiksi käsitellyt ihmiset muokkaavat käsitystämme todellisuudesta ja kauneudesta.

Paula kirjoitti...

Heh, en kyllä tituleeraisi itseäni asiantuntijaksi - suoritan juuri kuvankäsittelykurssia ja olen aivan hämmentynyt Photoshopin tarjoamista mahdollisuuksista. Harmi, etten taida keksiä käyttöä kuvalle, jossa on sateenkaariväreillä varustettu seepra ja maailman imelin auringonlasku ;)

Uskon, että hyvin suuri osa ihmisistä ei tajua, millaisessa mittakaavassa kuvia käsitellään. Toisaalta kuvien viesti on niin selvä, ettei niiden valheellisuuden tajuamisella ehkä ole hirveän paljon väliä. Kyllähän kaikki (toivottavasti!) tietävät, ettei esimerkiksi Barbie ole millään lailla todellinen, mutta jollain käsittämättömällä tavalla epämuodostunut muovinukkekin voi muovata kauneuskäsityksiä.