tiistai 1. marraskuuta 2011

Tasa-arvo tarhassa

Tämänhän me jo tiesimmekin: Yle uutisoi tutkimuksesta, jossa todettiin tyttöjä ja poikia kohdeltavan päiväkodeissa eri tavalla, vaikka henkilökunta luuli suhtautuvansa lapsiin tasa-arvoisesti. Useissa ruotsalaistutkimuksissa tämä on todettu aiemminkin. Voin myös kuvitella tilanteen olevan monessa kodissa sama - tai todennäköisesti vielä epätasa-arvoisempi, koska kasvattajina ei ole ammattilaisia.

Vaikka Suomessa vallitsee käsittämätön myytti sukupuolten tasa-arvosta, päiväkotikoe osoitti jälleen sen, että tytöiltä odotetaan kuuliaisuutta, avuliaisuutta ja keskustelutaitoa (toisten kuuntelemista ja palvelemista), pojilta taas itsenäisyyttä ja kyvyttömyyttä kuunnella tai keskustella (toisista riippumatonta ja toisia huomioimatonta käytöstä).

Mielestäni olennaista on, että poikien tarpeisiin reagoidaan nopeammin kuin tyttöjen. Surullista kyllä, se on varmaankin tehokkain keino opettaa tytöille, että heidän tarpeensa eivät ole ensisijaisia. Vähitellen tytötkin rientävät täyttämään poikien tarpeita, vaikkapa auttamaan pukeutumisessa, ja siitähän heitä sitten kehutaan. Näin vahvistetaan uhrautuvaa, omat tarpeet kieltävää käytöstä vielä lisää. Missä olisi se aikuinen, joka sanoisi tytölle: "Ei ole sinun tehtäväsi auttaa tässä. Pue sinä vain omat vaatteesi nyt, ja minä autan jos tarvitset apua."

Käytännössä kierre siis ruokkii itseään. Ja pojat, joita ei opeteta ja kannusteta odottamaan, ovat meluavia ja kärsimättömiä ja henkilökunta haluaa saada heidät nopeasti ulos, pois jaloista. Sitten ehtii auttaa tyttöjä, jotka odottavat hiljaa ja kiltisti vuoroaan. Käytännöllistähän se varmaan on, mutta aika paljon tämä kertoo arvoistamme. Ovatko pojat muka kyvyttömiä keskustelemaan? Eivätkö tytöt muka saa olla kärsimättömiä ja vaativia?

Ylen uutinen alkaa hyvin, mutta loppupuolella olisin toivonut vähän analyyttisempää otetta, se olisi voinut karsia idioottimaisinta kommentointiakin. Olennaistahan on, että tilanteesta kärsivät sekä tytöt että pojat. Kukaan ei hyödy siitä, että tyttöjä ja poikia kohdellaan eri tavoin - ja pahin tilanne on tietysti niillä pojilla ja tytöillä, joiden käytös ei vastaa sukupuolensa stereotypiaa.

Tavoite tämänkin tutkimuksen taustalla lienee, että pystyisimme tarjoamaan lapsille sekä aktiivisia että passiivisia toimintamalleja sukupuolesta huolimatta. Että prinsessat voivat taistella miekoin lohikäärmeitä vastaan ja että prinssit voivat nukkua ruususen unta, ja että lapset saavat itse valita, ovatko prinssejä vai prinsessoita vai lohikäärmeitä ilman, että me aikuiset ohjaamme vaivihkaa heitä tiettyyn suuntaan. Me luulemme olevamme niin kovin neutraaleja ja valveutuneita tajuamatta, että lapset osaavat lukea pienimmätkin vihjeemme. Hymyilemmekö hieman tavallista lämpimämmin tytölle, kun hän on pukeutunut söpöön prinsessamekkoon? (viesti: hyväksyn sinut, kun olet tälläytynyt, sievä ja passiivinen) Naurahdammeko kannustavasti pojalle, joka uhoaa ja karjuu leikkimiekka kädessä? (viesti: hyväksyn sinut, kun olet itsenäinen ja aktiivinen häiriöksi asti)

Lapsethan eivät toteuta omia roolejaan ja omia todellisuuksiaan. He kopioivat meidän aikuisten maailmaa ja kokeilevat niitä rooleja, joita me heille tarjoamme. Tytöt eivät synny prinsessoina ja pojat prinsseinä - kyllä me kasvatamme heidät siihen. Huomispäivän uhrautuvat naiset ja mykät miehet.

2 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Fiksu kirjoitus! Tuo on kyllä ongelma, että kasvattajat ym. eivät tajua kohtelevansa eri tavalla eri sukupuolia. Sanatonta viestintää on vielä vaikeampi kyseenalaistaa tai edes havaita kuin suoria kehotuksia käyttäytyä tietyllä tavalla. Todella hyvä juttu, että näitä tutkitaan. Ehkäpä vähitellen tajuttaisiin, että sukupuoliroolit ovat nimenomaan opittuja. Naiset eivät tosiaan ole syntyneet prinsessakruunu päässä tai miehet jääkiekkomaila kädessä, heh!

Möme kirjoitti...

Kiitos kommentista! Hyvä näkökulma tuo sanaton viestintä, sehän kuitenkin vaikuttaa vielä sanojakin enemmän.

Myös Addie on näköjään kirjoittanut aiheesta, http://add-pupu.blogspot.com/2011/11/ennalta-maaratty.html