keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Oikeasti sovussa

Maanantaina leikimme adhd-puolison kanssa, että meille liputetaan. Täyteen oli tullut 15 yhteistä hilpeää, rakentavaa ja riitaisaa vuotta.

Vaikka sovimme toisillemme kuin equasym iltapäiväkahvin kera, tajusimme, että taivaltamme voi kyllä pitää jonkinlaisena saavutuksenakin. Laskeskelimme, että matkan varrelle on mahtunut monenlaista kasvua, traumoista selviytymistä, henkistä ja fyysistä sairastelua, diagnooseja, uusien käyttäytymismallien opettelua ja yleistä äkkivääryyttä. Puoliso totesi aivan oikein senkin, että hänelle adhd-ihmisenä näin pysyvä ja vakaa suhde on suuri saavutus. Ja minä kiittelin sitä, ettei hänellä ole tapana pakata laukkujaan joka riidan päätteeksi, sillä sitä minun pääni ei kestäisi.

Hehkutimme myös suhteemme vahvuutta: avointa keskustelua kaikesta. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka avoimuus on toki hyvä rakennusaine, tärkeintä kuitenkin on molemminpuolinen sitoutuminen. Haluamme olla tässä. Siitä olen samanaikaisesti kiitollinen ja ylpeä.

Yhdessä kiukuttelukin on nykyisin kivaa. Raastavampia riitoja varten teimme alkuvuosinamme puolivakavissamme riitelemissopimuksen, siis laadimme pelisäännöt siitä, miten riitelemme. Luettelo ei ollut pitkä; siinä oli muutama olennainen kohta, kuten että kumpikaan ei poistu kesken riidan, uhkaile lähtemisellä tai käytä sanoja "aina", "koskaan" jne.

Kaikkein hyödyllisin sääntö näiden vuosien varrella on kuitenkin ollut tämä:
"Mieti, kumpaa haluat: olla oikeassa vai olla sovussa."

Monesti kesken riidan havahdun miettimään tätä, ja väistämättä olen joutunut myöntämään itselleni, että sopu on minulle tärkeämpi.
Se, kuka on oikeassa, on viime kädessä täysin merkityksetöntä.



(...ja monesti adhd-puolison tekee tyytyväiseksi se, että myönnän hänen olevan oikeassa, vaikka me molemmat tietäisimme hänen olevan väärässä ;-)

Ei kommentteja: