tiistai 4. lokakuuta 2011

Myllerrystä

Välillä herään huomaamaan, miten suhtautumiseni elämään on muuttunut muutamassa vuodessa. Esimerkiksi viimeksi kun aloitin lääkityksen a:han, päätin ottaa lääkkeen perjantai-iltana, jotta sivuoireet eivät heikentäisi työkykyä vaan sattuisivat viikonlopulle. Nyt kun aloitin lääkityksen uudestaan, pidin itsestään selvänä, että lääke on otettava arkena, jottei ainakaan mene viikonloppu pilalle sivuoireiden takia. Maanantai-ilta on sopivin, se on muutenkin monesti vähän vaikea päivä. ;-)

Viime tiistaina olo olikin sitten kaamea ensimmäisen lääkeillan jälkeen. Levottomat yöunet, päänsärky, inha olo, sumuisuus ja väsymys olisi ollut järkevää potea sängyn pohjalla, mutta olin sopinut päivälle kaikenlaisia menoja, joiden läpi raahauduin zombiena.

Enkä näköjään oppinut yhdestä kerrasta, kun sovin tälle tiistaille puolestaan piharakentamisen kaivinkoneineen ja multakuormineen. Yöllä näin painajaisia, että minulta oli puoliso kateissa ja sitten häneltä koiramme kateissa, ja heräsin kalseaan sarastukseen loputtoman uupuneena. Koirakaan ei jaksanut olla hereillä, kun nautin särkylääkeaamiaiseni ja lampsin kumisaappaissa pihalle lapionvarteen ennen kahdeksaa.

Työ on kuitenkin joskus parasta terapiaa. Enpä ehtinyt olojani tänään miettiä, kun vietin vajaat kymmenen tuntia kaivaen pensaita ja perennoja maasta, lapioiden multaa ja sepeliä, levitellen suodatinkankaita ja organisoiden kaivuutöitä juoksemalla ympäriinsä. Päivän päätteeksi lämmin suihku tuntui taivaalliselta, kun tunsin kuorruttuneeni tihkusateessa mutaan ja hiekkaan. Käsiä ja selkää särki, mutta en enää tuntenut itseäni sairaaksi.

Henkinen uupumus ja lääkkeen tekemä tokkuraisuus ovat vaihtuneet terveeseen väsymykseen lihaksissa. Ja ensi yön nukun hyvin.

5 kommenttia:

Möme kirjoitti...

Ja tällä EN tarkoita, että lepäämisen sijaan pitäisi vain puuhailla tai että liikunta olisi parasta lääkettä. Vastustan sellaista ajattelua. Tässä nimenomaisessa tapauksessa vain päivästäni ei tullutkaan niin vaikea kuin pelkäsin. :-) Puutarhan vaikutus minuun on melkoinen.

Jäänainen kirjoitti...

Voi kun meilläkin joku olisi noin aikaansaava! Kuulosti ihanalta päivältä, itse asiassa. :)

Möme kirjoitti...

Heh, suoraan sanoen päivä oli täyttä helvettiä. Koko ajan piti tehdä nopeasti isoja päätöksiä, ohjailla kaivinkonekuskia ja samanaikaisesti yrittää vimmaisella kiireellä saada loput kasvit maasta. Jo kymmeneltä särki selkää ja käsistä alkoi ehtyä voimat, ja siinä vaiheessa tiesin että vielä pitää jaksaa samaa tahtia täysi työpäivä. :-P Illalla vannoin, etten ikinä tartu enää lapioon, kun ylirasittunut ruumis oireili kuumeilemalla ja päänsärky palasi.
Joillakin puutarhaendorfiineilla sitä vain jaksoi, ja seuraavana päivänä alkoi kuitenkin multasormia syyhyttää - nyt pääsen istuttamaan kaiken takaisin, ja se on kivaa! :-) Tämä koko puutarhaprojekti on vuosien haaveilun ja suunnittelun tulos.

Paula kirjoitti...

Me emme aio asettua tähän taloon kovin pitkäksi ajaksi ja olen kuullut sen takia ihmettelyä siitä, minkä takia panostan puutarhanhoitoon niin paljon. Se vie hirveästi aikaa ja rahaa, eikä kasvimaan tuotto varmasti riitä kattamaan kuluja. Joku saattaisi vielä laskea omalle työnteolleenkin hinnan!

Minusta puutarhanhoito on kuitenkin kaikkine ongelmineen ja takapakkeineen niin innostavaa ja toisaalta rentouttavaa, että en mitenkään voisi luopua siitä. Harrastukset, joissa voi unohtaa kaiken muun, ovat korvaamattoman tärkeitä. Kaunis ja hyödyllinen lopputulos on plussaa :)

Voimia a:n taltuttamiseen!

Möme kirjoitti...

Kiitos, Paula! Ja rentouttavaa talvitaukoa puutarhatöistä! Nyt ehtii alkaa suunnitella ensi kevättä. ;-)