torstai 8. syyskuuta 2011

Aamiaisella

Koiralenkiltä tullut adhd-puoliso istuu tiiviisti tietokoneen ääressä, vaikka lähes valmis aamusmoothie odottaa pöydällä. Katson parhaaksi muistuttaa puolisolle aamiaisesta ennen kuin hän on aivan nälkään nääntynyt jumitettuaan netissä liian pitkään. Arvelen, että paras keino herättää huomio on kutsua puolisoa nimeltä, sillä se toimii usein.

Hän nousee tietokoneen ääreltä ja kertoo, ettei minun tarvitsisi käyttää niin komentavaa sävyä, koska silloin kutsuun reagoi turhaan myös koira. Lupaan kutsua seuraavan kerran lempinimellä, mutta mietin, etten voi aina tietää, miten syvällä omassa maailmassaan puoliso on ja mitä sanoja kulloinkin tarvitaan. Koira tapittaa meitä molempia tiiviisti ja odottaa, että jotain tapahtuu, kun kerran annoin sille tehtäväksi etsiä puolison ja nythän se jo löytyikin!

Puoliso alkaa häärätä keittiössä montaa asiaa yhtä aikaa ja onnistuu hukkaamaan suodatinpussin kahdesti ennen kuin saa sen kahvinkeittimeen. Yritän pientä toiminnanohjausta.

minä:
"Tässä on sulle smoothie, siihen ei tarvii lisätä mitään muuta kuin jugurttia."

adhd-puoliso:
"Älä sano, ettei siihen tarvii lisätä mitään, jos siihen kerran tarvitsee lisätä jugurttia!"

minä: . . .

Ei kommentteja: