maanantai 4. heinäkuuta 2011

Veden varassa

Juuri nyt kesä tuntuu hyvältä. Pakenen alkavaa työviikkoa rantaan, koira kirmaa iloisena vesirajaan, säikyttää pois rannan puissa sirittävät tiaisenpoikaset. Viileä tuuli nipistelee ihoa, ja kahlaan turvaan lämpimään veteen. Koira ui suurissa kaarissa ympärilläni, rauhallisesti, tunnustellen, valmistautuen. Se kuuntelee ja odottaa, minä hymyilen. Ja kun lähden uimaan, se lisää vauhtia ja katsoo minusta suunnan. Sille tulee keskittynyt ilme, silmät heijastavat järvenpinnan syvää tyyneyttä. Uimme hetken rinnan, ja katson läheltä sen kuonoa, joka on suunnattu määrätietoisesti eteenpäin. Sitten koira siirtyy hieman edelle, oikealle puolelleni, ja käteni tavoittaa välillä sen hännän, sormien lomassa karkea karva, vedestä lentävä.

Voisimme jatkaa näin loputtomiin. Ohi lipuvat jäkälän peittämät kalliorannat kitukasvuisine mäntyineen, joilla on kansallismaalausten käppyräiset oksat. Koivut kurottavat järven puoleen kuin rakastetun. Nurin käännetyt veneet odottavat aaltoja rannalla tummien kuusten suojassa. Korkealla yläpuolellamme kaartelee lokki, etsii nostavia virtauksia, kohoaa yhä ylemmäs. Nostan päätäni nähdäkseni sen, ja huomaan että koira vilkaisee minua silmäkulmasta, tarkistaa, että olen yhä mukana. Mikä lahja saada olla näin huolehdittu. Ja rannan ruovikko heijastuu vedenpintaan tuhansin sinisen ja vihreän sävyin.

Ulpukat ovat jo nupullaan, ja laakeilta lehdiltä nousee lentoon turkooseja sudenkorentoja kuin kiireesti lennähtäviä koruja. Läheltä kaikki on niin tarkkaa, hengästyttävää, kaunista. Ja vedenpinnalta taivas avautuu joka puolelle äärettömän laajana ja syvänä ja korkeana, pilvistä huolimatta avarana. Tilaa on joka puolella - huikea vapaus lähteä mihin suuntaan vain. Ja me lähdemme, kahden tässä tyvenessä.

Kaksi tuhisevaa nenää halkoo vedenpintaa.
Elämme hetken samaa elämää.

1 kommentti:

Addie kirjoitti...

Te kaksi ihanaa, rakasta tuhisijaa <3