sunnuntai 1. toukokuuta 2011

"Naisten" ja "miesten" eroista

Veljeni on vajaa nelikymppinen (hetero-/aseksuaalinen)mies, joka on kiinnostunut tekniikasta ja tietokoneista, on järjestelmällinen ja utelias, pitää ruoanlaitosta ja leipomisesta ja kestitsee mielellään vieraita, katsoo vapaa-ajallaan elokuvia, surffaa netissä ja pelaa, on opiskellut japania, on kiinnostunut yksityiskohdista, tuottaa työkseen tietokonekieltä ja on turhankin puhelias.

Minä olen vajaa nelikymppinen nainen, joka on kiinnostunut tekniikasta ja tietokoneista, on järjestelmällinen ja utelias, pitää ruoanlaitosta ja leipomisesta ja kestitsee mielellään vieraita, katsoo vapaa-ajallaan elokuvia, surffaa netissä ja pelaa, on opiskellut japania, on kiinnostunut yksityiskohdista, tuottaa työkseen kieltä ja on turhankin puhelias.

Ulkoisesti kuulumme ryhmiin "mies" ja "nainen".

Kaikessa emme tietenkään ole samanlaisia. Minulla ei esimerkiksi ole hoivaviettiä. Veljeni taas ei ole väärinkäyttänyt alkoholia. Veljeni on pikkutarkan siisti, toisin kuin minä. Hän on luonteeltaan kiltimpi ja vähemmän kunnianhimoinen/kilpailuhenkinen sekä katsoo vähemmän urheilua televisiosta kuin minä. Hän ei aja eikä omista autoa, eikä osaa vaihtaa renkaita, toisin kuin minä. Minä olen myös meistä se, joka käy kuntosalilla nostamassa penkistä rautaa eikä pese pyykkiä. Ja se, joka tietää mitä haluaa: kykenee nopeisiin päätöksiin, muiden johtamiseen sekä suoraan ajatteluun ja toimintaan.

Kumpikaan meistä ei ole erityisen kiinnostunut korkokengistä, timanteista (paitsi ehkä geologisessa mielessä ;-), perheen perustamisesta, jääkiekosta, moottoripyöristä tai äijäkulttuurista. Mitä avaruudelliseen hahmotuskykyyn tulee, se on meillä molemmilla hyvä, ja minulla parempi kuin monilla tuntemillani miehillä.

* * *

Keskustelin hiljattain facebookissa parin ystäväni kanssa siitä, ovatko naiset ja miehet henkisesti erilaisia. Keskustelu oli kiinnostava, sillä meillä oli aivan erilaiset näkemykset. Yksi ystäväni ei ollut kuulemma ajatellut asiaa sen syvemmin, mutta arveli, että koska fysiikka on erilainen, henkistäkin eroa löytyy. Toinen ystäväni perusteli eroavaisuuksia omilla kokemuksillaan miehestään ja kahdesta pojastaan. Minä pidin jääräpäisesti kiinni omasta kannastani, jossa ero ei ole oletettu.

Olen perusteellisen tietoinen siitä, että tytöt ja pojat kasvatetaan meillä täysin erilaisiin muotteihin. Siksi väistämättä monet miehet ja naiset ovat erilaisia, eivät ehkä tosin aivan niin erilaisia kuin luulevat. En silti suostu uskomaan, että naiset ryhmänä ja miehet ryhmänä eroaisivat toisistaan niin suuresti, että tätä eroa voitaisiin käyttää minkään argumentin perusteluna tai lähtökohtana. Itse asiassa on tutkimuksissa todettukin, että sukupuoliryhmien (eli ryhmän 'naiset' ja ryhmän 'miehet') sisällä on enemmän variaatiota kuin ryhmien välillä. Sen allekirjoitan, koska tunnen identiteetiltään niin monenlaisia ihmisiä.

Aina kun joku sanoo jotain yleistävää näistä ryhmistä, esimerkiksi "miehet vain ovat sellaisia", tekisi aina mieleni kysyä "ketkä miehet?" Ja sitten puhuja ehkä vastaisi "miehet yleensä", jolloin alkaisin tietysti tivata, ettei ole sellaista ryhmää kuin miehet yleensä, ettei ihmisiä voi niputtaa tällä tavalla ja että kukaan tuskin haluaa tulla tyypitellyksi ja supistetuksi näin pelkän sukupuolensa edustajaksi. Tuntuu vain, että tällainen jankkaaminen ei ole arjessa kovin hedelmällistä. Silti olen kiusallisen tietoinen niistä ihmisistä, jotka eivät koe olevansa osa kumpaakaan ryhmää. Keikun itsekin sillä rajalla.

Puolisoni määritteli näppärästi sukupuolen kulttuuriseksi jatkumoksi, jonka ääripäinä ovat nämä ryhmät "miehet" ja "naiset" ja siinä välillä sitten kaikki muu: se harmaa alue, johon suurin osa meistä tosiasiassa kuuluu. Minusta on vapauttavaa ajatella, että sukupuoli on jokaiselle henkilökohtainen ominaisuusjoukko, jota ei voi ulkoa määritellä. Siksi aina häkellyn siitä, että määrittelyä kuitenkin tehdään. Meidän kulttuurimme määrittely sukupuolesta on surullisen ahdas.

Omassa elämässäni en ole saanut mielestäni vieläkään riittävää näyttöä siitä, että sukuni ja ystäväjoukkoni olisi jakautunut kahtia nimenomaan sukupuolen perusteella. Siksi pidän kiinni tästä kannastani ja olen kapulana yleistävän keskustelun rattaissa. Millä todistatte, että oletetut erot ovat tosiaan synnynnäisiä, eivätkä vain ympäristön tuottamia? Ja jos eroja on, miksi minä en näe niitä?

2 kommenttia:

supi kirjoitti...

Yksi edellä mainituista naamakirjailijoista ilmoittautuu mukaan jatkoon, sillä tähänastinen keskustelu on ollut todella mielenkiintoista ja kangistuneita näkemyksiä ravistelevaa. Se on kerrassaan hieno asia, ja ajatukset ovat hieman selkiytyneet sitten viime kuuleman. – Kyllä, minä olen FB-keskustelijoista se, joka ei ollut aiemmin juurikaan ajatellut koko asiaa.

Keskustelussa olisi ehkä hyvä erotella kaksi osin erillistä näkökulmaa: sukupuolet lajin säilymisen näkökulmasta, ja sukupuolet kulttuurisesti tuotettuina ja uusinnettuina. Minun ajatukseni aiheesta liittyvät, tai ovat ainakin tähän asti liittyneet, lähinnä siihen, mitä sukupuoli lajin säilymisen ja jatkumisen kannalta merkitsee. Koska nainen on se, joka vastaa uuden yksilön syntymäkelpoiseksi kasvattamisesta, synnytyksestä sekä ravituksi tulemisesta melko pitkään uuden yksilön synnyttyä, on naisella hyvä olla lähiympäristössä joku, joka huolehtii naisen hyvinvoinnista kohtuullisen säännöllisesti.

Miksei tätä systeemiä voisi pyörittää ihan vaan kaksi yksilöä, lisääntymiskysymys ohitettu? Tai vaikka kommuuni, jossa ei ole niinkään merkitystä sillä, kuka lisääntyy ja kenen kanssa, ja ketkä kaikki ottavat osaa huoltotoimiin? Totta kai voi, kaikin mokomin, mutta lajin säilymiseen tarvitaan 1) lisääntymistapahtuma muotoa XX + XY, ja 2) uuden yksilön ja synnyttäjän selviytymisestä huolehtiva tyyppi, mielellään sellainen, joka huolehtii kasvaneesta laumasta melko pitkään myös lisääntymistapahtuman jälkeen. Kolmanneksi lisäisin vielä vaatimuksen riittävästä yksiavioisuudesta, jottei geenipooli kutistu liikaa. – Ilmeisesti on niin, että emotionaalinen side huollettaviin edistää tuloksellista lisääntymistä; myös rakastuminen on lajin säilymiseen tähtäävä ilmiö. Ja siksi on tärkeää tietää, onko vastaan kävelevä yksilö mies vai nainen. Jos aikana ennen keinohedelmöityksen ja lapsilisän keksimistä olisi rakastuttu pääasiassa samaan sukupuoleen, ei tätäkään keskustelua tarvitsisi käydä. Lisääntymistarve kun ei liene ainoastaan ratioperusteinen.

Entä sitten kulttuurisesti tuotetut, uusinnetut, vahvistetut sukupuolet? Jaottelussa mennään epäilemättä ja useinkin liian pitkälle, mutta usein törmää myös argumentteihin jotka ovat lähinnä koomisia. Nimittäin, se toinen ääripääasetelma – se, että sellainen rajoittava mukakäsite kuin sukupuoli työnnetään tarkoituksellisesti syrjään – on minusta ensisijaisesti luonnonvastainen. Sukupuolella on merkitystä, ja niin sillä kuuluukin olla. Kukin olkoon oman päänsä sisällä ja suhteessa kumppan(iin/eihin)sa vaikka hermafrodiitti vesinokkaeläin jos näin kokee, se hänelle ilomielin sallittakoon, mutta minä olen naisen ja miehen välisen lisääntymistapahtuman tulos. Olen olemassa, ja siitä kiitollinen.

Tämän vuodatuksen jälkeen olen valmis keskustelemaan sukupuolen muista sijoista, sekä ihmisen yleisestä taipumuksesta lokeroida muita ihmisiä milloin minkäkin muuttujan perusteella.

Möme kirjoitti...

Kiva kun kommentoit, hyvä vuodatus!

Oli myös hyvä huomautus, että on syytä tarkentaa, mistä tässä puhutaan. Minä kirjoitin siis pelkästään kulttuurisesti tuotetusta sukupuolesta, koska se on se, johon voimme vaikuttaa päivittäisessä elämässä ilman lääketieteellisiä keinoja.

Lajin säilymisen kannalta asiat ovat minusta jotenkin itsestäänselvyyksiä, siis että meillä on näitä biologisia eroja ja niihin liittyvää evoluutiotaakkaa. Biologian merkitys arjessa ja sen vaikutus kulttuuriseen sukupuoleen ei toisaalta ole kuitenkaan konkretisoitunut minulle. (Kaipaisin esimerkkejä, jotka olisivat oikeasti yleistettävissä, koska näitä yleistyksiä kuitenkin tehdään.) Lisäksi syntyy myös huomattavan paljon ihmisiä, jotka eivät istu näihin biologisiin lokeroihin esim. fysiologisten ominaisuuksien tai seksuaalisen suuntautumisen puolesta.

Mutta on totta, että näitä lajin säilymiseen liittyviä mekanismeja ei voi täysin ohittaa. Toisaalta niillä ei voida perustella esimerkiksi sukupuolten välisiä palkkaeroja. Ongelma on mielestäni siinä, että oletetaan biologisen ja kulttuurisen sukupuolen olevan yksi ja sama asia, ja tehdään sen perusteella huikeita yleistyksiä.

Minusta tällaiseen kahtiajakoon (mies-nainen) perustuva sukupuoli on syytäkin työntää syrjään siinä tapauksessa, että ko. henkilö ei tunne kuuluvansa - joko fysiikkansa puolesta tai kulttuuristen stereotypioiden suhteen - kumpaankaan näistä kahdesta tarjotusta vaihtoehdosta. Siinä tuskin on mitään luonnonvastaista. Kyse on siitä, että meidän arkiajattelumme niin kulttuurin kuin fysiologiankin suhteen on liian suppeaa.

Enkä ole lajin säilymiseen liittyvien biologisten erojenkaan perusteella valmis allekirjoittamaan sitä, että naiset ja miehet olisivat ryhminä henkisesti erilaisia. Sehän kai oli se alkuperäinen kysymys? Onko olemassa jotain konkreettista, kaikkiin tai edes suurimpaan osaan yleistettävää eroa sukupuolten välillä? Vai olenko itse jotenkin niin marginaalissa, etten näe sellaista? Tämä kysely johtuu siis siitä, etten vain saa kiinni, mitä nämä erot voisivat olla. Kaipaan esimerkkejä, omat aivoni lyövät tyhjää.