perjantai 20. toukokuuta 2011

Aamuyöllä

Olohuoneesta alkaa kuulua tasaista tassutusta. Kuuntelen hetken ja nousen sitten ylös mieli unesta tyhjänä. Eihän näitä yöheräämisiä ole pitkään aikaan ollutkaan.

Koira ilahtuu, kun alan vetää takkia niskaan. Kumisaappaiden varret kietoutuvat kylminä paljaisiin sääriin. Kello näyttää kahta, ja sujautan koiralle varmuuden vuoksi pannan, ettei se huku pimeyteen hölmöilemään.

Mutta ulkona ei olekaan pimeää. Taivaanranta sarastaa jo idässä, ja hämärä on pehmeää ja tuuletonta kuin sumu. Metsänreunassa nostamme nenämme, koira ja minä, ja haistelemme kevättä, yötä. Kosteus tuntuu ilmassa.

Ei olekaan enää yötä, pimeyttä ja hiljaisuutta. Heikossa kajossa metsästä kantautuu hiljainen mutta taukoamaton supatus, sirputus ja jutustelu - kuin rastaat kuiskuttelisivat toisilleen, saako jo aloittaa. Saako nyt? Lauletaanko? Ei vielä, joku vastaa, ei ihan vielä.

Ja me kuuntelemme lumoutuneina.
Yölaulajien sanatonta kuiskailua.

Ei kommentteja: