maanantai 21. maaliskuuta 2011

Adhd-iltapäivä

Tulen koiran kanssa kotiin lenkiltä, ja puoliso istuu tietokoneen ääressä tuijottaen näyttöä keskittyneenä. Nyt on jokin projekti kesken, ei parane kovasti häiritä. Mutta kun puolison katse ei irtoa ruudusta edes, kun koira tulee jalkoihin pörräämään, soi ensimmäinen hälytyskello.
... taipumus vaipua omiin ajatuksiin kesken keskustelun - tähän liittyy usein kyky ylikeskittyä ajoittain. ADD:n tunnusomainen piirre...

Rupattelen kevyesti koira-asioista ja tarkistan, ettei puoliso ole vihainen. Saan jonkin sopuisan hymähdyksen vastaukseksi ja päätän jättää toisen rauhaan. Välipalan lomassa tarkkailen tilannetta toisella silmällä. Katse ei vieläkään irtoa näytöstä, mutta otsa alkaa vetäytyä yhä harmistuneempiin kurttuihin. Toinen hälytyskello soi.
... adhd-aikuinen kärsii usein alisuoriutumisen tunteesta...

Vilkaisu kelloon saa kolmannenkin hälytyskellon soimaan: lääkkeenottoaika olisi ollut jo hetki sitten, eikä välipalaakaan ole varmasti syöty, kun käytettyjä astioita ei loju missään. Kohta seuraa välittäjäaineiden ja ravinnon puutteesta aiheutuva romahdus.
... alhainen turhautumiskynnys...

Kehotan puolisoa ottamaan lääkkeen ja välipalaa. Kehotuksella ei ole vaikutusta - vaikka tiedän puolisoni kuulleen, hän ei tee elettäkään toimiakseen.
... ylikeskittymiskyky on tavallista...

Neljäs hälytyskello soi, ja on aika siirtyä suoraan toimintaan. Tuon puolison eteen täyden vesilasin ja lääkkeen ja painostan vieressä seisomalla hänet nielemään pillerinsä. Nyt vihdoin aukeaa puolison sanainen arkku, ja saan tietää kesken olevan pienen nettiprojektin, jossa onkin nyt ongelmia. Ehdotan, että minä voin katsoa ongelmaa (koska olen melko varma, että adhd-puolisolta on vain jäänyt jokin painike tai kenttä huomaamatta ja ongelma ratkeaa helposti) ja että puoliso voisi sillä väliä hakea välipalaa.

Nihkeästi kuin kesähelteessä kuivahtanut ukkoetana puoliso nousee tuolistaan ja siirtyy keittiöön. Häröilemään. Hän selvästi unohti, mitä tuli sinne tekemään. Tai luulee ehkä, että hänen pitäisi nyt keksiä päivän ruoka tai jotain. Viides hälytyskello pirahtaa.
... vaikeus toimia järjestelmällisesti...
Otan järeät keinot käyttöön. Kerron puolisolle kaikkein autoritäärisimmällä koirankasvatusäänelläni: "Jos et nyt heti syö jotain, suutun sulle!"
"'Älä uhkaile!", alituiseen auktoriteetit kyseenalaistava adhd-puoliso moittii. Uhkaus kuitenkin tepsii. "Ai niin, välipalaa!" puoliso hihkaisee ja alkaa kaivaa jugurttikulhoa ja lusikkaa laatikosta.

Ruoanhankinta kuitenkin unohtuu, kun ääneen pääsevät puolison päässä ne pienet kielteiset epäilijät, jotka aina heikkona hetkenä onnistuvat kyseenalaistamaan puolison koko olemassaolon. Oliko koko projekti ihan huono idea, nöyryyttävän nolo, se pitää heti tuhota olemasta... Onneksi olemme tällä kertaa hieman kielteistä mieltä edellä. "Mitä jos annat ensin sen lääkkeen vaikuttaa ja syöt jotain, ja jos vielä vartin päästä tuntuu tuolta, toimit sitten?" Se auttaa, ja puoliso keskeyttää pakomatkansa takaisin koneen ääreen.
...impulsiivisuus...loputon huolestuneisuus...

Menen suihkuun ja kuuntelen tyytyväisenä kylpyhuoneeseen kantautuvaa jugurttilusikan kilinää. Ja tiedän, että kun palaan, adhd-puolisolla on jo ihan muut asiat mielessä ja tämä koko episodi on unohdettu. Hän tervehtii minua valoisalla hymyllä, tulee halaamaan ja alkaa sitten peuhata ja rupatella koiran kanssa.
...epäjärjestelmällisyyden ja hajamielisyyden keskeltä pilkahtaa säkenöivää lahjakkuutta...

Nauran lempeästi kahdelle pelmuavalle villikolleni.

2 kommenttia:

Romukeijun lentorata kirjoitti...

No, himputti... kirjoititko sä musta?! Kuulosti niin tutulta :D

Möme kirjoitti...

:-D