sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kiukkupäivä

Ärsyttää. On niin väärin, että ne, jotka pitävät suurinta ääntä itsestään, saavat eniten huomiota, vaikka muut ovat taitavampia, viisaampia, luovempia ja kauniimpia. Ja jos tällainen taitava, viisas, luova ja kaunis henkilö ei erikseen hae huomiota tai tuo itseään esiin, hänet näytetään unohtavan kokonaan. Ärsyttää että tietynlaiset henkilöt, tietynlaiset toimintatavat, tietyt perinteet ja tietyt elämäntavat nousevat näkyviksi ja arvostetuiksi, kun toiset jäävät huomioimatta, tunnustamatta.

Tämänpäiväiseen ärsytykseen on monia syitä. Olen suutuksissa rakkaan ystäväni puolesta, koen tulleeni itse ohitetuksi parissa asiassa ja kaiken huipuksi juttelin äsken sekä tyhmän että kaikkitietävän äitini kanssa puhelimessa. (Se yksinään riittää pilaamaan sunnuntain.) Epäoikeudenmukaisuus riepoo tänään niin yhteiskunnallisella kuin yksityiselläkin tasolla.

Koska en halua antaa ajankohtaista esimerkkiä, annanpa tällaisen nyt jo kohta neljäntoista vuoden takaisen esimerkin: kun menin kihloihin adhd-puolisoni kanssa, parisuhteen rekisteröiminen ei ollut vielä kahdelle naiselle mahdollista. Lakiesitys kuitenkin eteni hitaasti mutta varmasti politiikan rattaissa, ja me olimme päättäneet viettää loppuelämämme yhdessä. Olimme myös varmoja siitä, että Suomen on joskus pakko seurata naapurimaiden esimerkkiä ja tunnustaa samaa sukupuolta olevat parit.

Lähipiiri otti uutisemme vastaan lähinnä hämmentyneenä tai ohitti sen kokonaan. Siis jätti huomiotta tyyliin "Ahaa...(ja vaihdetaanpas aihetta)". Hieman sen jälkeen ystäväpiiristämme kihlautui eräs heteronainen erään miehen kanssa, ja nainen sai osakseen aidosti sydämellisiä, välittömiä onnitteluja. Se kirpaisi. Näkökulmastani kyse oli samasta asiasta, enkä ymmärtänyt erilaista kohtelua.

Vieläkin vähän kismittää, vaikka aikanaan laki meni läpi ja saimme ihanat häämme, joihin vieraamme suhtautuivat onneksi asiaankuuluvalla vakavuudella ja kepeydellä, vaikkeivät juhlat millään lailla perinteiset olleetkaan.

Onneksi aika kuluu ja asiat - ja ihmiset - muuttuvat. Toivoisin vain, että ihmiset oppisivat ajattelemaan vähän enemmän omilla aivoillaan ja kyseenalaistamaan asioita! Välillä tuntuu, että kaikki otetaan vastaan ja uskotaan sellaisena, miltä se näyttää. Ja että ne, jotka ovat äänekkäimpiä ja omaavat eniten diivan elkeitä, vetävät toiset mukaansa lammasmaisena laumana yhdessä määkimään ylistystä. Ja välillä tuntuu, ettei sille lammaslaumalle jaksa edes asioita selittää, kun ei siitä kuitenkaan ole mitään hyötyä.

MUR! Kiitän onneani siitä, että minulla on lähipiirissäni älykkäitä, oivaltavia ja adhd-ominaisuuksin varustettuja ihmisiä, joilta kyseenalaistaminen onnistuu luonnostaan. Mitä enemmän tulen omaksi itsekseni, sitä vähemmän minulta riittää kärsivällisyyttä hyssyttelyyn ja miellyttämisenhalua, ja sitä enemmän haluan alkaa repiä näkyville kaikkea turhuutta.

Voisin alkaa sanoa vain aina suoraan, mitä ajattelen. Sellainen on loistavan hauskaa! Pikku-Myy-asennetta!

Ei kommentteja: