keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Sinulle

Haluan olla hievahtamaton. Haluan kohdata totuuden, antaa katseen kiertää pelottomana kuuraisia peltomaita metsänreunaan saakka. Älä suojele minua. Kyllä minä kestän nämä surut, tämän ilottomuuden, sillä minä näen kauas, loitolla vakaana lentävän teeriparven kantaman matkan.

Äläkä syytä itseäsi. En halua olla voimallinen jumala tai huolehtiva enkeli, vaan ihminen, jolla on vahvat käsivarret. Kuten huurteisina, pitkinä ja suorina seisovat männyt, metsän lempeät ystävät, kannan harteillani raskaan lumitaakan ja muiston sen sulamisesta pois. Korkealtakin näen lumen alle tuulen taivuttamat korret, hiiren lennokkaat hyppyjäljet hangella, sammalen ja lumen pehmeääkin pehmeämmän kosketuspinnan. Kaikki vihreys on yhä läsnä, nytkin, tässä tulevassa keväässä.

Valkeneva aamu hiipii lähelle hitaasti, sen tassuihin tarttuu lunta, korvankärjet ovat vienon ruusunpunaiset. Ajattelen sinua ja toivon, että olisit nyt tässä. Tässä kimmellyksessä, tässä hengityksessä, kun valo löytää maailman.

Et ole niin kaukana kuin luulet. Anna minun heijastaa auringonpaisteesi, säteillä takaisin, sillä tiedän:
pitkään ei ole pimeää. Sarastaa jo.

Ei kommentteja: