tiistai 21. syyskuuta 2010

Näkyvä minä

Selvisin taas yhdestä vanhempieni vierailusta selväjärkisenä. Vaikka toimin tavallaan edelleen samassa roolissa heidän suhteensa, se on ainakin osittain jo omaa valintaa. Saatan esimerkiksi rauhoittaa tilanteen, jos vanhempani yltyvät riitelemään, mutta nyt se tapahtuu tiedostaen ja sellaisilla huomionomaisilla sanoilla, jotka pitävät minut ulkopuolisena ja saavat heidät (ehkä) näkemään oman hölmöytensä. Tuntuu, etten uhrannut itseäni, enkä siksi ole puhkikulunut heidän lähdettyään.

Tajuan jälkeenpäin, että pystyin enimmäkseen suhtautumaan vanhempiini kuin keihin tahansa ihmisiin. Sopivan etäältä. Jopa siinä vaiheessa, kun isä huomasi alkoholistin tutkallaan synttäreitäni varten hankitut kuohuviinit eteisessä (muut alkoholijuomat olin visusti piilottanut, koska en halunnut tarjota mitään). Ja kun äiti halasi lähtiessä ja sanoi minua pikku kullakseen, ajauduin hetkeksi hieman epätodellisen tunteen valtaan kunnes muistin, että ai niin, tämä on äitini ja siksi hän sanoo näin.

Kaiken kaikkiaan uskalsin näkyä omana itsenäni ja nauttia hyvistä asioista, kuten siitä, että näitä kahta ihmistä kiinnostavat loputtomasti minun asiani - jos he vain malttavat kuunnella. En enää pelkää niin paljon heidän paheksuntaansa eikä minun ennen kaikkea tarvitse enää olla heitä varten niin vahva, että uskallan paljastaa myös heikkouksiani. Ja kun en enää kanna heitä, vapaudun siitä kiduttavasta myötähäpeästä, johon heidän muita ihmisiä ylenkatsova, kaikkitietävä, tökerö ja kovaääninen käyttäytymisensä on minut aina aiemmin vanginnut.

Silti yksi tai korkeintaan kaksi vierailua vuodessa riittää. ;-)

Ei kommentteja: