sunnuntai 1. elokuuta 2010

Helpotus

Säätiedotus lupaa, että on viimeinen kuuma päivä. Lasken kellosta tunteja siihen, että ilta alkaa viilentyä. Enää kuusi. Sitten tämä vihdoin loppuu. Hiki valuu, koko elämä on nihkeää ja ahdistavaa ja painostavaa, eikä ulos voi mennä koska siellä on vielä kuumempi. Syön mehujäätä. Kastelen paidan ja puen sen takaisin päälle. Hetkeksi viilenee, kunnes paita on kohta taas kuiva. Kiroan helteen alimpaan helvettiin ja ajattelen kaihoten muita vuodenaikoja. Kaipaan ilmastointia ja valitan. Kaikki on pysähdyksissä. Syön toisen mehujään.

Koira haluaa ulos. Tiedän, että sillä ei ole hätä ja että hetikohta se haluaa taas takaisin sisään. Silläkin on vain niin kuuma, ettei missään ole hyvä olla. Huoahtaen nousen ja annan tuskaisen olon valahtaa ylitseni. Kaikki fyysinen läkähdyttää.

Ulkona kuumuus iskee vastaan kuin seinä. Koira haluaisi leikkiä, muttemme kumpikaan jaksa. Kaipaan leikkihetkiämme, sitä että pennulle voi heittää pallon, ja se tuo sen takaisin uutta heittoa varten eikä hakeudu vain varjoon läähättämään haluttomana. Laahustan metsänreunaan koiran pesässä, ja huomaan, että jos kävelen oikein hitaasti, en kuole tähän kuumuuteen.

Metsä siivilöi valon ja kuumuuden. Vaikka on tyyntä ja lämmintä, tukaluus helpottuu. Annan koiralle luvan kirmata varvikkoon ja kävelen itse hitaasti polulla. Ilma suodattuu raikkaaksi ja helpoksi hengittää. Tavallisesti kostean itikkainen mustikkametsä on nyt aivan kuivaksi paahtunut ja vienosti tuoksuva. Maistelen happamia mustikoita, jotka sateen puutteessa eivät oikein jaksa kypsyä, vaikka kanerva kukkii jo. Edelle juossut koira tulee katsomaan, mihin jäin, ja maistelee tarjottua mustikkaa. Kehut saavat hännän vispaamaan, ja kohta pentu juoksee villiä vapaudenriemuaan ympäri, ympäri, loikkien risujen ja mustikoiden yli ja väistäen hämmästyttävällä ketteryydellä puunrungot. Täällä senkin on helpompi olla.

Kotimatkalla hyttyset hyökkäävät jostakin, piilokoloistaan, parvittain päällemme. Minä huidon, koira juoksee, ja pakenemme sisälle turvaan jatkamaan tuntien laskemista: koira illalliseen, minä yöhön. Kun ilta vihdoin alkaa hämärtyä, olen euforisen onnellinen. Nyt se on vihdoin ohi. Tervetuloa normaali kesäsää. Tervetuloa takaisin, normaali elämä.

Yöllä on mahtava ukkonen.

Seuraavat päivät laitan ruokaa ja imuroin ja nautin elämästäni ja katson urheilukisoja ja juoksen koiran kanssa pihalla ja siivoan ja huomaan papujen kasvaneen ja parsin pennun nakertaman sohvankulman kasaan ja luen hyvän kirjan.

Paistan lettuja ihan vain itselleni. Viikon päästä alkaa loma.

Ei kommentteja: