torstai 13. toukokuuta 2010

Rajoituksista

Tänä keväänä aivolisäkekasvaimen hoitolääkitys on purettu, ja odottelen kuun lopussa olevia kokeita. Olo on aika mahtava. Tunnen itseni terveeksi, vahvaksi ja hyväkuntoiseksi. Joka perjantai iloitsen siitä, ettei tarvitse enää ottaa väsyttävää, mielialaa laskevaa ja lauantaipäänsärkyä aiheuttavaa viikkolääkettä. Olen myös muistellut aikaa, kun ystäväni a havaittiin. Silloin en voinut mm. harrastaa liikuntaa huimauksen, lihasheikkouden ja muiden oireiden takia, olin päänsärkyinen ja lääkityksen aloitettuani suorastaan vajaakuntoinen. Tunsin oloni sairaaksi, voimattomaksi ja onnettomaksi.

Nyt kaikki on toisin. Vaikka tiedän nyt, että terveys on hauras ja vaihteleva ominaisuus, nautin siitä täysin sydämin. On kevät, kaikki uhkuu voimaa ja kasvua, ja tunnen itseni tyyneksi omassa ruumiissani. Nautin siitä, että jaksan juosta, haravoida, istuttaa orvokkeja aurinkoisena iltana puutarhassa.


Työn puolesta olen tänään perehtynyt vammaisuuteen, toimintarajoitteisiin, esteettömyyteen ja siihen, miten yhteiskunnassamme on otettu huomioon ihmiset, joiden toimintakyky ei vastaa ns. normia. Se on herättänyt paljon ajatuksia terveydestä, sairaudesta ja normaaliudesta.

Olen tähän asti koettanut kohdata fyysisesti tai henkisesti jollakin tavalla rajoittuneet ihmiset ihmisinä, päästä oman hämmennykseni yli ja nähdä ulkoisten asioiden taakse. Olen pyrkinyt olemaan suvaitsevainen, ja joskus ylitietoisestikin pohdiskellut, onko se, että esim. vammaista ihmistä pyrkii kohtelemaan erityisen ystävällisesti, myös jonkinlaista turhaa erottelua. Pystyisinkö joskus suhtautumaan aivan kaikkiin ihmisiin tasavertaisesti? Filosofista pohdiskelua siis - lähtökohtana kuitenkin se, että toimintarajoitteiset tai vammaiset ihmiset ovat jokin minulle hieman tuntemattomampi, heterogeeninen ihmisryhmä, joiden elämä ei yhteiskunnallisista syistä ole yhtä helppoa kuin omani.

Tämä herätti:
Maailman terveysjärjestö on luonnehtinut:
"Vammaisuus on kokemus, joka kohtaa jossain määrin jokaista ihmistä. Elämänsä eri vaiheissa kaikki kokevat eriasteisia rajoituksia toiminnassaan terveytensä vuoksi. Vammaisuus ei ole asia joka koskee vain vähemmistöä, se on kaikkien ihmisten yhteistä kokemuspiiriä."

Tämä oli iso muutos ajattelussani, ja juuri se, mitä tarvitsin. Jos alankin ajatella, että olen itsekin joissakin tilanteissa ollut ja tulen olemaan toimintarajoitteinen (kuten kaikki muutkin), olemme kaikki samalla viivalla. Mikä huojentava lähestymistapa! Voin kokonaan poistaa aivoistani sen me vs. vammaiset ihmiset -ajattelun. (Katsotaanhan sitäpaitsi autismikirjonkin oireet toimintarajoitteiksi ;-)

Kyse ei olekaan jonkun ihmisen ominaisuuksista tai tilasta, vaan yksilön ja ympäristön suhteesta: jokainen meistä on jossakin tilanteessa toimintakyvytön, toiminnaltaan rajoittunut tai jotenkin vammainen. Toisista se vain näkyy selvemmin päällepäin.

Tässä on minulle aidosti tasaveroisen, suvaitsevaisen ja empaattisen suhtautumisen siemen.

Ei kommentteja: