sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Koiranruusuja

Olen aina silloin tällöin paikallisessa kukkakaupassa kiireapulaisena. Kun vasta aloittelin työuraa, olin siellä enemmänkin, nykyisin vain muutamana päivänä vuodessa. Tämä oli sellainen viikonloppu, täynnä liljantuoksua ja ruusunkukkia. Rakastan kukkien parissa touhuamista, mutta monta päivää en jaksaisi tehdä floristinhommia, työ on fyysisesti erittäin rankkaa. Ja lisäksi pitää tietysti jaksaa olla aina ystävällinen asiakaspalvelija, mikä sekään ei onnistu kovin pitkään. :-)

Joulun alla on yleensä ollut pidempi pesti kukkahommissa, mutta muutama vuosi sitten jätin kodin ulkopuolella työskentelyn aivan harkitusti vähemmälle. Parin viikon urakastani oli kulunut ehkä puolet, kun tulin yhtenä iltana kotiin ja tajusin, että adhd-puolisoni oli alkanut lipsahtaa irti tutuista rutiineista. Töitä oli tehty liian pitkää päivää, syöminen oli unohtunut, valot sytyttämättä. Oli vuoden pimein aika, mikä muutenkin vetää puolison mielialan pohjalukemiin, ja hänen elämänsä näytti olevan yhtä ankeaa hämärää.

Ei enää tällaista, päätin silloin. Tajusin, että hän tarvitsee minua tuollaisina päivinä, enkä enää halunnut olla poissa aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Myöhemminkin, vaikka apuna olivat adhd-lääkkeet, vannotin aina lähtiessäni, että muistaa syödä ja pitää taukoja työstä ja nauttiakin elämästä.

Nyt on toisin. Tajusin sen lauantaiaamuna lähtiessäni. Minähän jätin puolisolle kotivahdin, tämän koiranpennun. Voin olla täysin huoletta, hän kyllä pitää itsestään nyt huolta, muistaa syödä ja nauttii elämästä koiran kanssa vaikka palloleikeissä. Siinä on nyt se sisältö elämään, mikä ennen puuttui. "Vuorotellen riehua ja löhöä", kuten puoliso luonnehtii hilpeästi.

Pentu on ollut meillä kohta kuukauden, ja hyviä hetkiä on jo huomattavasti enemmän kuin huonoja. Ovat hitsautumassa hyvin yhteen, adhd-puolisoni ja tämä (ehkä yhtä adhd) koira.
Kun palaan kotiin väsyneenä kaikesta kukkapörhöilystä, minua tervehtii iloisen hännänheiluttajan lisäksi onnellisen ja tyytyväisen oloinen rakas.

Ei kommentteja: