tiistai 6. huhtikuuta 2010

Ystävyyden herkkuja

Olen nautiskelija. Enkä tunne siitä mitään huonoa omaatuntoa. Mielestäni se on vain ja ainoastaan hyvä asia, ja kaiken kukkuraksi elämästä voi nauttia sangen monilla tavoilla. Esimerkiksi nautin suuresti keskustelemisesta ja ystävien seurasta. Ruoalla herkuttelen usein, mielelläni ja ilman syyllisyyttä. Lenkillä käyn siksi, että kaipaan luontoelämyksiä, ja nautin musiikin rytmistä ja pauhusta. Mitkään kielteiset tunteet eivät saa minua lenkille, enkä näe sellaisessa itsen piiskaamisessa mitään mieltä. Siksi minusta ei koskaan tule vaikkapa maratoonaria, pidän hommaa aivan hulluna. :-) Itsekuri on täysin yliarvostettua nykyään, ja rehellinen elämästä nauttiminen taas aliarvostettua.

En ole aina ollut tällainen. Tai ehkä olen, mutta se ei ole päässyt esiin kaiken kontrolloinnin, stressaamisen ja suorituspingottamisen alta kuin hetkittäin. Kun aloin vihdoin nauttia elämästä, huomasin olevani hyvä siinä! Työpöydälläni on muistuttamassa kortti, jossa pienen norsun alla lukee: On tärkeää helliä itseään hyvillä asioilla ja ajatella, että on ne ansainnut. En kuitenkaan ole kovin usein muistutusta tarvinnut.

Olen saanut uuden ystävän, joka vaikuttaa olevan tässäkin suhteessa samanlainen kuin minä. Meillä onkin paljon puhuttavaa, kun vaikkapa pohdimme, mikä suklaa on kaikkein parasta. Soisin, että tämä on pitkän ystävyyden alku. Yhtä riemastuttavaa kuin uuteen kiinnostavaan ihmiseen tutustuminen on itsensä näkeminen uudesta näkökulmasta. Huomaan, että olen erilainen tutustumistilanteessa kuin olisin ollut vaikkapa viisi vuotta sitten.

Ensinnäkään en pelkää kasvojen menetystä, vaan lörpöttelen melko vapautuneesti ajatuksiani ja kyselen, mitä mieleen juolahtaa. Se on vapauttavaa ihmiselle, jonka piti aikaisemmin tehdä ennen kaikkea hyvä ja älykäs vaikutus uusiin ihmisiin. Nyt tuumin vain, että minun on paras näyttää todelliset värini alusta asti, jotta muiden on helppo päättää, pitävätkö minusta vai eivät. Kestän siis jo senkin mahdollisuuden, että minusta ei pidetä, ja käyttäydyn sen mukaan. Aiemminhan en edes ajatellut tietoisella tasolla, etten ehkä ole kaikkien mielestä mukava ja harmiton tyyppi. Nyt katson vilkasta, puheliasta itseäni ulkopuolelta ja minua alkaa hymyilyttää.

Huomaan myös, että minussa itsessäni on monia piirteitä, joista tässä uudessa ystävässäni pidän. En ole aiemmin kiinnittänyt niihin piirteisiin juuri huomiota, mutta nyt huomaan ne ja huomaan myös arvostavani niitä enemmän kuin luulinkaan - niin itsessäni kuin siinä toisessakin. Se vapauttaa minut olemaan entistä enemmän oma itseni, varsinkin, kun ystävänikin tuntuu hyväksyvän minut juuri tällaisena.

Tänään aurinko houkutteli ulos lenkille, ja näin kevään ensimmäisen nokkosperhosen. Lähetin sen ajatuksissani kolmensadan kilometrin päähän, tervehdyksenä näistä oivalluksista.

2 kommenttia:

ipa kirjoitti...

Hei Möme, kiitos perhosesta, ja muustakin. :)

Möme kirjoitti...

:-)