keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Uusia puolia

Aikuistuminen on minulle sitä, että opin kyseenalaistamaan lapsuudessa oppimiani käsityksiä yksi kerrallaan.

Vaikuttaa siltä, että jos jokin asia ei ole tullut vielä vastaan elämässä, kannan sen suhteen mukanani vanhempieni opettamia asenteita ja mielipiteitä. Se on sietämätöntä. Ainoa lohtu tässä on, että kun tulen jonkin asian kanssa vastakkain, voin siinä tilanteessa muodostaa omat mielipiteeni ja vapautua vanhempieni monesti ahtaista näkemyksistä.

Koirat ovat tästä hyvä esimerkki. Nyt, kun meille on tulossa koiranpentu, jouduin alkamaan oikeasti miettiä, millainen koiranomistaja olisin, ja minkälaisen koiran haluaisin.

Aluksi koiraa ajatellessa lähdin siitä, että mielelläni kouluttaisin koiraa, jotta saisin siitä luotettavan kumppanin, mutta että liikkuvainen adhd-puolisoni saisi kantaa vastuun koiran ulkoiluttamisesta. Ajattelen edelleen näin, mutta eri syistä.

Tajusin, että mielikuvani itsestäni koiranomistajana perustui täysin vanhempieni antamaan malliin. Heillä oli koira, kun olin aivan pieni, ja he osasivat kyllä kouluttaa siitä tottelevaisen, mutta lenkittäminen laiskotti. He oppivat lukemaan vain koiran ilmiselvimpiä eleitä, ja hienovaraisemmat viestit jäivät huomaamatta. Lisäksi he inhimillistivät koiraansa kyseenalaisessa määrin.
Tämän perusteella lähdin alitajunnan tasolla siitä, että minusta tulee hyvä koirankouluttaja, mutta en ole kovin innokas liikkumaan koiran kanssa, ja muutenkin rauhallinen rotu olisi hyvä.

Kun adhd-puolisoni halusikin älykkään, vilkkaan ja toimeliaan koiran, nämä asenteeni ponnahtivat onneksi tietoisuuteen. Jouduin välittömään kriisiin sen suhteen, onko minusta tällaisen koiran omistajaksi. Vähitellen aloin lähteä siitä, millainen ihminen oikeasti olen - sellainenhan olen koiranomistajanakin.

Olen ahkera ja toimelias, ja myös liikunnallinen. Eläinten suhteen olen herkkä ja yllättävänkin kärsivällinen, opin nopeasti ymmärtämään niiden kieltä ja käsittelemään niitä rauhallisesti ja lempeästi. Minulla on eläimelle aikaa ja arvostan läheisyyttä. Vältän ristiriitoja ja pyrin rauhoittamaan ympärilläni olevia ihmisiä ja eläimiä, jos minulla on siihen tarvittavat työkalut. Ajattelen myönteisesti ja minun on helppo olla eläimen seurassa iloinen ja kannustava. Osaan olla myös tiukka ja jämäkkä, sitä puolta voisin jopa vähän hillitä. Olen väsymättömän sinnikäs minulle tärkeissä asioissa. Olen alusta asti sitoutunut siihen, että vietän laatuaikaa koirani kanssa päivittäin ensimmäisestä viimeiseen päivään asti - oli se sitten kouluttamista, erityisläheisyyttä, riehumista, estehyppyä, jäljestämistä, mitä tahansa.

Näen itseni touhuamassa koiran kanssa kaikenlaista, myös juoksemassa metsäpoluilla. Tavoitteenani on oppia ymmärtämään koirani mielenliikkeitä, oppia vielä herkemmäksi ja ymmärtävämmäksi.

Näitä miettiessäni alkaa tuntua, että aktiivinen paimenkoira voisi olla minullekin se sopivin rotu. Eikä niin, että sopeudun siihen, mikä sopii puolisolleni parhaiten.

Koiranpentuun tutustumista haasteellisempaa voikin olla omaan itseen tutustuminen.

4 kommenttia:

Jäänainen kirjoitti...

Onnittelut, olet juuri ymmärtänyt syyn siihen, miksi koiria/lemmikkieläimiä juuri kannattaakin ottaa. Ei siksi, että niitä voi kouluttaa, vaan siksi, että ne opettavatkin ihmistä ymmärtämään itseään. :)

Möme kirjoitti...

Olen toki ymmärtänyt sen vuosia sitten, siksihän meillä on ollutkin aina vaihteleva määrä kaneja/rottia/gerbiilejä/hiiriä/deguja. :-) Koirat ovat kuitenkin vähän eri asia siinä, että ne pyrkivät yleisesti ottaen miellyttämään ihmistä ja tavoittelevat sopusointua, mikä johtaa vähän erilaiseen vuorovaikutukseen. Esimerkiksi kanithan monesti suorastaan haastavat riitaa ;-)

Jäänainen kirjoitti...

En taida tässä intoutua pitkälliseen pohdiskeluun siitä, miksi minusta koirat eivät yritä "miellyttää" ihmistä yhtään sen enmpää kuin muutkaan lajit. ;) Mutta jos haluat tietää , miksi näin ajattelen, kysy ihmeessä. :)

Möme kirjoitti...

Olemme varmaan aika samoilla linjoilla tuosta, että koirat eivät yritä miellyttää ihmistä sen enempää kuin muutkaan eläimet. Haeskelin pitkään parempaa sanaa, mutten keksinyt. Tarkoitin lähinnä sitä, että monet koirat ovat huomattavasti yhteistyöhaluisempia ja vähemmän jääräpäisiä kuin jäniseläimet. :-D