torstai 25. maaliskuuta 2010

Toukomettisiä odotellessa

Rentoutuminen on onnistunut jo aika hyvin, se näkyy unissakin. Viime yönä kuuntelin kevään ensimmäistä mustarastasta ja katselin aamuhämärissä vanhassa omenapuutarhassa käppyräisten puiden oksilla nukkuvia siniharmaita, pehmeänpulleita sepelkyyhkyjä.

Sen siitä saa, kun lukee iltamyöhällä Birdlifen lintutiedotteita. :-)

Kun vielä asuin kaupungissa, rakastin maaliskuuta. Se oli jotenkin katkeransuloinen kuukausi, lumi suli varhain pois ja paljasti karun maailman, josta etsimällä saattoi kuitenkin löytää pieniä timantteja - varhaisia hyönteisiä, sipulikukkien mullasta työntyviä versoja. Äänet kuuluivat selvemmin ja hiljaisuus oli syvempää, kun talvi ei enää pehmentänyt maailmaa.
Kuivaa asvalttia, sorapölyä, aurinkoa, lokkeja. Leppeä keväinen merituuli, hitaasti pitenevät illat. Ensimmäiset kevätkukat eteläseinustoilla.

Sisämaahan muutettuani olen yrittänyt sopeutua siihen, että maaliskuussa on vielä sekä lunta että pakkasta, ja paikalliset viettävät vapaapäivänsä hiihtoladuilla ja rinteissä. Alkuvuosina kapinoin, ahdistuin lumen määrästä ja siitä, että maaliskuu voi tuoda sitä taivaalta vielä puoli metriä lisääkin, kirosin hiihtohulluutta, kieltäydyin harrastamasta maaliskuussa enää talvilajeja ja kaipasin lintuja ja likaista, paljasta maata. Mitä iloa auringon lämmöstä on, jos se sulattaa häikäisevänvalkoisen hangen pintaan aaltokuviota, mutta ei yletä lämmittämään alla kylmänä makaavaa maanpintaa?

Vähitellen olen vastentahtoisesti hyväksymässä, että kaikki tapahtuu ratkaisevat pari viikkoa myöhemmin. Kevät tulee myöhässä, mutta on sitäkin intensiivisempi. Lumen vihdoin sulettua huhtikuun puolivälissä on jo niin lämmintä, että maa alkaa vihertää melkein saman tien. Kun vihdoin alkaa tapahtua, vauhti on hengästyttävä.

Huhtikuusta onkin tullut vuoden paras kuukausi. Se on lokakuun vastapari - kuukausi, jolloin talvi vaihtuu kesäksi. Kuun alussa yöpakkaset jättävät notkelmiin viipyvän kylmän, kuun lopussa aurinko paahtaa kuin kesällä ja lämpömittari kipuaa yli parinkymmenen asteen. Ensimmäinen viikko tuo peipot laulamaan aamuisin, ja joutsenet ja kurjet vaeltavat koko maan yli pohjoiseen kuin mahtavat kevään airuet. Sade ropisee hangelle ja muistuttaa, että routakin vielä sulaa. Jonakin aamuna herätessä ilma onkin täynnä tuoksua, ääniä, tuulenpuuskia, viserrystä, vaskensävyisiä kutsuhuutoja ja mahlaa virtaavia puiden oksia.

Siinä riittääkin sitten ihmettelemistä, minulla ja pienellä koiranpennulla.

Ei kommentteja: