keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Irti.

Olen oudon väsynyt. Uupunut jännittämään aamuisin, onko ulkona hirveä pakkanen vai läjittäin uutta lunta ja eikö taaskaan ole tullut kisamenestystä, uupunut elämään epävarmuudessa siitä, saadaanko meille koiranpentu ja riittävätkö rahat, uupunut etukäteen kaikista muutoksista ja omasta vimmaisesta tarpeestani valmistautua niihin ajoissa. En jaksaisi istua tehottomana päivää työpöydän ääressä iltaan asti, mutta työt on tehtävä, vaikkei vapaa-aikaa jäisikään. Kotityöt kasautuvat. Puolisolla on aivokemiahaasteiden takia vielä tahmeampaa, enkä osaa tukea häntä.

Nyt, kun vietän kolmatta epähuvituspäivää univajeessa, haluaisin kerrankin elämässäni olla joku muu. Joku, jota huvittaisi. Joku vähemmän kömpelö. Joku, joka ei näe taas toistuvia painajaisia siitä, miten kanit ovat syöneet kaikki talon sähkö- ja tietokonejohdot ja joka ei ole kroonisessa rahapulassa toista vuotta putkeen. Joku, jolla on elämä järjestyksessä ja asiat hallinnassa ja iloinen mieli ja lämmin kevätaurinko.

Tämä on ollut pitkä talvi. Olen pakkasesta raskas.

En tunnista itseäni tästä matalasta mielestä. Minulle ei yleensä ole vaikeaa olla hyvällä tuulella pienistäkin asioista. Eilenkin illalla olin ankean päivän jälkeen suorastaan onnellinen, kun teimme yhdessä hyvää ruokaa, tajusin ettei tarvitse stressata työstä ja sain katsella illan hömppäelokuvaa sohvalla. Tänä aamuna kaikki on jotenkin vaikeaa, enkä edes osaa sanoa, mitä haluaisin. Lomaa? Tehoa työntekoon? Rästiin jääneet kotityöt pois? Mikään ei innosta. Eikä mihinkään tunnu olevan varaa.

Räyhäsin päivän alkajaisiksi puolisolle ihan turhasta. Miksi olen ihminen, jonka kalenterissa on pelkkiä huutomerkkejä ja joka ei yhtäkkiä osaakaan ajatella tulevaisuutta innostuneesti?

Haluaisin irti tästä huolesta. Haluaisin joutsenia.

Ei kommentteja: