maanantai 30. marraskuuta 2009

Pimeä puoli

And you're singing the songs
Thinking this is the life
And you wake up in the morning and you're head feels twice the size
Where you gonna go? Where you gonna go?
Where you gonna sleep tonight?

- Amy MacDonald: This is the life


Tämä edellisen kirjoituksen laulu toi mieleen lopulta muutakin kuin Skotlannin. Se toi lähelle muistoja, joita en haluaisi muistaa. Laulun tunnelma palautti mieleen matkustamisen vapauden, mutta alettuani miettiä sanoja muistin paljon muutakin. Miten yksinäinen ja sekaisin olin.

Nuoruuteen kai katsotaan kuuluvan runsaankin alkoholinkäytön. Suomessa runsas kännääminen tuntuu olevan muutenkin enemmän itsestäänselvyys kuin poikkeus. Tiedän sen, mutta silti lisäsin edelliseen blogikirjoitukseen tuon viskiä koskevan kohdan. Se tuntui rehelliseltä.

Suhtaudun varmaankin liian vakavasti. Tosikkomaisesti. Mutta en osaa suhtautua toisinkaan: alkoholi on minulle vakava asia. Olen koko nuoruus- ja aikuisikäni yrittänyt sopeutua siihen, että isäni on alkoholisti. Suhtautumiseni alkoholiin on vaihdellut, mutta enimmäkseen olen keskittynyt syyttämään isää. Olen sanonut, että minä en osaa suhtautua alkoholiin luontevasti, koska isäni juo.

Itseäni en ole koskaan sen kummemmin miettinyt. Muuten kuin että "tulihan sitä vähän kokeiltua ja jonkin kerran meni överiksi".

Nyt jouduin kuitenkin tämän asian kanssa vastakkain, ja se on jotenkin arka, koska tekstiä syntyy paljon. Tekstin julkaiseminen onkin sitten toinen juttu. Se olisi pelottavaa ja haavoittuvaa ja rehellisyydessään hirveä riskinotto, epätyypillinen minulle.

Minä olen aina ollut vaikeuksien edessä pakenija. Olen ollut lapsesta asti. Nyt kun asiat ovat hyvin, se ei tule ilmi, ja olen myös määrätietoisesti koettanut muuttaa käyttäytymistäni. Mutta ennen. En osannut hakea ongelmiini apua enkä ratkaista niitä omin voimin, joten pakenin niitä, milloin mitenkin.

Ei kommentteja: