lauantai 7. marraskuuta 2009

Kortti Englannin talvesta

Ulkona pyryttää lunta. Pari viikkoa jatkunut kuurainen pakkassää vaihtuu vielä vähän valkoisempaan maailmaan: nyt ei ole enää tupsuteltu vähän tomusokeria maiseman ylle vaan kaadettu suoraan paketista reippaalla kädellä. Uunissa humisee tuli, on varhainen lauantain aamuhetki ja pikkukani kurottelee turhaan korkealla pyykkitelineellä kuivuvia lehtikaalin lehtiä. Se haistaa oikein hyvin, millainen ylenpalttinen lehväkatos yläpuolella on, seisoskelee ja katselee. Tulee sitten tähän sohvan luo ja tönäisee karvaisella Y-nenällä nilkkaan: tässä ollaan. Huomiota! Ohimenevä silitys ei riitä, joten kani pompahtelee kaapin luo ja alkaa mielenosoituksellisesti punkea sen alle. Tiukka kielto saa aikaiseksi vain innostuneen korvienheilautuksen, ja pikku rikollinen kiepsahtaa ikkunan alle kyljelleen löhöilemään.

Muistan joulukorttien kanit. Lapsena tapasin katsella seinälle ripustettuja joulukortteja pitkiä aikoja ja järjestää niitä mielessäni paremmuusjärjestykseen, käänteiseen paremmuusjärjestykseen, top 10 -listaksi, värien mukaan, aiheiden mukaan ja monilla muilla tavoilla. Joka vuosi tavanomaisen kotimaisten korttien joukossa oli joitakin helmiä, jotka sykähdyttivät. Ne olivat suurikokoisia herkullisia kortteja ulkomailta. Herkän kauniita luontoaiheisia kortteja Atlantin takaa ja veikeän värikkäitä sarjakuvamaisia kortteja Britanniasta. Niissä rakastamani linnut ja kukat saivat aivan uusia ulottuvuuksia. Kanadan korteissa eksoottiset kardinaalilinnut ja mistelinoksat, englantilaisissa korteissa muratit, piikkipaatsamat, punarinnat ja mustarastaat. Joissakin korteissa suloisia luonnollisia kaniineja, oravia ja kauriita. Mattapaperia ja kohokuviointia, täyteläistä ja runsasta mutta ei liioiteltua kauneutta.

Siitä asti nuo estetiikantajuuni vetoavat linnut ja kasvit ovat olleet jotenkin erityisiä. Elämyksellisintä britannianjoulunani oli se, kun läheisiltä pusikoista kerätyt piikkipaatsaman oksat tuotiin sisälle ja niillä koristeltiin kaikki paikat. Lehdet olivat vielä syvemmän vihreitä ja kiiltäviä kuin joulukorteissa, mutta niiden piikkisyyteen eivät joulukortit olleet valmistelleet. Kun koristelu oli valmis, kädet olivat aivan naarmuilla, mutta talo näytti upealta - ja totta tosiaan - joulukorttimaiselta. Olin astunut sisään postikortti-idylliin. (Se tosin ehkä oli tapahtunut jo silloin, kun loppukesällä romanttista englantilaista ruusutarhaa hoitaessani tutustuin puutarhan kesyyn punarintaan.)

Luin viimevuotisen joulukritiikkini ja nyt tuntuu, että olen työstänyt koko juhlaa aika pitkälle - se ei herätä suuria tunteita, mutta en aio harjoittaa minkäänlaisia menoja. Aion nauttia näistä muutamasta talvikuukaudesta täysillä, polttaa kynttilöitä, kutoa sukkia ja lukea, mutta en aio yhdistää näitä asioita jouluun. Mieltymystäni joulukortteihin ei mikään kriittisyys kuitenkaan näytä horjuttavan. Aikuisena oivalsin, että monet noista kauneimmista lapsuuden korteista olivat Unicefin kortteja, ja sieltä olen sittemmin itsekin kortit ostanut. Tietysti hyväntekeväisyys on tärkeää, mutta rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että tämä on ennen kaikkea esteettinen valinta. Unicefin korteissa on kauneutta, joka kurottaa vieraisiin maihin. Rauhankyyhkyjä, palmunlehviä. Säihkyviä värejä ja pelkistettyä modernia harmoniaa.

Tänä vuonna saattavat silti jäädä Unicefin kortit ostamatta. Satuin erehdyksessä surffailemaan pohjoismaiseen joulukortti-askartelublogiin ja sen jälkeen askarteluliikkeiden sivuille. Minulle valkeni, että nykyään täältäkin saa kaikenlaisia ihania brittiläisiä askartelutarvikkeita, joilla voin itse luoda unelmieni joulukortteja piikkipaatsamineen ja punarintoineen. Muutaman suorituskeskeisen vuoden minussa uinunut luova askartelija heräsi taas. Viimeksi olin näin innoissani, kun kävin vuosia sitten kirjansidontakurssin - silloinkin valvoin sängyssä pikkutunneille, kun suunnittelin kirjankansia. Nyt mielessä pyörivät mitä ihanimmat luomukset ja haaveilen kaikenlaisista työvälineistä, kauniista papereista ja upeista väreistä. Ostoksille!

Unessa lentelevät mustarastaat.

Ei kommentteja: