maanantai 19. lokakuuta 2009

Toinen talvi

Nämä päivät muistuttavat kovasti eteläisestä Britanniasta. Siellä oli aivan tällaista talvella. Lämpötila muutaman asteen nollan yläpuolella, ruoho vihreänä, ilmassa kummallinen pysähtynyt ja odottava tunnelma. Lunta ei sinä talvena satanut kertaakaan, mutta vettä aina välillä juuri tällaisena sumuisena, vaimeana kohinana, joka kiinnittyy koko päiväksi oksiin pisaroiksi. Puissa oli tietysti vähän enemmän vihreää, mahoniat syvän tummanvihreinä talvellakin, ja tammet alkoivat karistaa ruskettuneita lehtiään vasta kevään tullen uuden kasvun tieltä.

Se oli kummallinen talvi. Sitä ei oikeastaan ollut. Syksy venyi, yhä hidastuen, kunnes melkein pysähtyi jonakin harmaana tammikuun päivänä, jolloin näin taas ensimmäiset tarhaorvokit jonkin talon pienellä etupihalla. Ja sitten alkoivatkin lumikellot kukkia, aivan konkreettisesti keskellä talvea. (Vietin sen rattoisan illan ystävien kanssa Snowdrop-nimisessä pubissa Snowdrop lanella läntisessä Sussexissa). Hitaasti kevät alkoi keriytyä auki, narsissit nousivat kaikkialle ja huhtikuussa sinikellot värittivät vehreät metsiköt ihaniksi.

Se oli kummallinen kevät. Kaunis ja erikoinen ja kukkaisa, toki, mutta täysin ilman sitä juovuttavaa huumaa, joka täällä syntyy lumen ja jään vihdoin hellittäessä pitkän kylmän puristuksensa maasta. Ilman sitä mieletöntä kiihkoa, jolla täällä puhkeavat koivut lehteen ja peipposet laulamaan, ilman villiä kasvun voimaa, joka parissa viikossa vaihtaa maanpinnan kesäturkkiin: ruskeasta vihreäksi. Ja ilman sitä kaikkeuselämystä, jonka voi kokea löytäessään ensimmäisen kukkasipulin verson seinustalta, kun maassa on vielä puoli metriä lunta, kun häikäisevä, kaivattu aurinko valaa jääpuikkoja räystäille ja huhtikuun kaipuu alkaa käydä sietämättömäksi.

Nuo yli kymmenen vuoden takaiset tammikuun lumikellot ovat silti painuneet johonkin sydämen sopukkaan. Ja nyt kun ensilumi pääsi yllättämään, jäikin maahan ja näytti tekevän talvea aivan ennenaikaisesti, kaupassa Galanthus nivalis oli laitettu alennukseen muiden kukkasipulien kanssa. Olin ollut tämän aikaisen lumen pysyvyydestä niin vihainen, että sisuni kuohahti ja ostin monta pussillista lyyrisiä unelmia valkoisista kukista ja lyhyestä talvesta.

Niiden takia piti sitten katkaista tämä sisällä murjottaminen, vetää saappaat jalkaan ja etsiä lumeen hautautunut kaatunut puutarhalapio. Tunnusteleva ensimmäinen lapionisku olikin riemun aihe: maa on lumen alla vielä enimmäkseen sula. Kyllä näitä vielä istuttaa!

Ei kommentteja: