tiistai 13. lokakuuta 2009

Näihin omiini olen kiintynyt

Ensilumi on laskeutunut paksuna mattona kaikkien värien päälle, kuin yrittäen hillitä puiden karnevalistisen kirjavaa lippujuhlaa. Joutsenet järjestäytyvät lammella lähtöä varten ja innostuvat huutamaan kilpaa. Rastaat riipivät vimmaisesti viimeisiä pihlajanmarjoja. Lehtikaalit seisovat yksin kasvimaalla ryhdikkäänä rivistönä, kun kaikki muu on korjattu. Viileässä eteisessä tuoksuu kulhollinen kirpakan punasyisiä omenoita.

Tämä on se aika vuodesta, kun tiaiset kurkkivat sisään ikkunoista, koputtelevat ilmanvaihtoventtiilejä ja nyhtävät villoja välikatolta. Aivan kuin ne haluaisivat uteliaina tietää, mitä täällä sisällä tehdään: onko lämmintä ja saako ruokaa. Kaikkea on nokittava ja nypittävä! Välillä koko parvi pyrähtää roikkumaan seinille, räystäille, terassinkaiteisiin, sähkölangoille ja ikkunalaudoille. Ja välillä sattuu haaveri, tietysti. Kuuluu tömähdys, ja on syöksyttävä sydän pamppaillen ikkunaan katsomaan, kuinka kävi. Jos ei kuolla heti, silloin selvitään, olen huomannut. Ja ikkunassa pelotteena oleva haukkatarra monesti hidastaa vauhtia viime tipassa juuri riittävästi.

On avattava ikkuna ja kurkotettava ulos, jotta näkee. Ja siinä, voi juuri ikkunan alla kukkapenkissä makaa pikkuinen hömötiainen - mutta kylki kohoilee kiivaasti, kyllä siinä on elämä vielä tallella. Syvä helpotuksen hengitys pääsee minultakin.

On riennettävä ulos, otettava varovaakin varovaisemmin käsiin piiloon pieni täydellinen höyhenkasa. Niin käsittämättömän sinnikäs ja samalla niin tavattoman hauras. Kevyt ja vahva. Koeteltava jalat, joista toinen ottaa pihtimäisen otteen sormesta, ja toinenkin toimii. Sitten siivet, yksitellen, kunnossa ovat. Onneksi.

Lopuksi annan itseni vilkaista pientä peitossa ollutta naamaa: pikimustia tuikeita silmiä, stressistä avonaista nokkaa, pään sileänkiiltäviä höyheniä. Nyt nopeasti, ei saa kiusata toista liikaa. Lintu laatikkoon pienen vesikupin kanssa, rauhalliseen paikkaan ja sitten pitkänpitkä odotus.

Tunnin päästä käyn katsomassa: lähtenyt on. Ehkä se on tuo, joka toruu minua äkäisesti kuusenoksalta. Hömötiaiset ovat sitkeitä, hymyilyttää.
Kirjoitan kauppalistaan linnunsiemenet.

Ei kommentteja: