lauantai 26. syyskuuta 2009

Testosteronitörähdys

En erityisesti pidä siitä, kun ihmiset avautuvat ruumiinvaivoistaan, varmaankin siksi, koska äitini on sellainen. Asiallinen terveysongelmista keskustelu vaikkapa ystävän kanssa on toki eri asia kuin se, jos äitini valittaa hiivavaivoistaan. Olen kuitenkin tämän varoittavan esimerkin takia hyvin itsetietoinen, jos kerron jostakin vaivastani jollekulle, vaikka kyseessä olisi vain flunssa, ja tähän blogiinkin olen varonut kirjoittamasta kovin paljon mistään terveyteen liittyvistä ongelmista.

Nyt siihen on kuitenkin tarve. Ja tavallaan tämä blogihan syntyi sairastumisen ja sitä seuraavan masennuksen jälkihoitona, joten kai tänne on ihan luontevaa kirjoittaa terveydestä.

Lyhyesti asia meni suunnilleen näin: muutama vuosi sitten oli kaikenlaista vaivaa, eikä elimistö selvästi toiminut niin kuin piti. Tapanani on vähätellä vaivojani itseltänikin, mutta loppujen lopuksi menin lääkäriin. Tutkittiin, ja koska kilpirauhasarvot olivat pielessä ja vajaatoiminnan oireet täsmäsivät, sain pyynnöstäni vajaatoimintalääkityksen. Se ei kuitenkaan korjannut kaikkea, ja selvittämällä paljastui aivolisäkkeestä a. Siihen olen syönyt lääkettä, jonka odotin lopullisesti ratkaisevan kaiken, mutta niin ei käynyt. Nyt tutkitut hormoniarvot alkavat olla kohdallaan, ja marraskuussa on lääkäriaika, mutta elimistöni on silti vielä jotenkin vähän sekaisin.

Torstaina käsiin osui artikkeli, jossa käsiteltiin naisia, joiden on helppo kasvattaa lihasmassaa ja -voimaa, mutta vaikea saada painoa laskemaan. Taustalla on PCOS, oireyhtymä, joka on esimerkiksi huippu-urheilijanaisilla yleinen. Oireyhtymän tuoma kohonnut testosteronipitoisuus ja räjähtävää voimaa sisältävät, helposti kasvavat lihakset tietysti auttavat tietyissä urheilulajeissa. Oireyhtymästä kärsivien kannattaa siis nostaa rautaa ja hyödyntää lihaskapasiteettinsa, sekä suunnitella ravintonsa lihasten insuliiniresistenssi huomioon ottaen.

Virkistäviä näkökulmia aiheeseen, jota käsitellään useimmiten lapsensaannin näkökulmasta (joka ei ole minulle lainkaan ajankohtainen eikä samastuttava). Koin melkoisen ahaa-elämyksen, kun monet oireyhtymän piirteet tuntuvat sopivan kuvaan, myös se, että painon noustessa oireet pahenevat. Vaikka olen aina suhtautunut hiilihydraatteihin intohimoisen ihastuneesti, nyt innostuin vähentämään noin kolmanneksen päivittäisistä hiilareistani. Voinhan ainakin kokeilla, mitä tapahtuu.

Itsetunnolle teki hyvää huomata, etten ole ainoa tämänikäinen nainen, jonka paino pyrkii vain nousemaan, vaikka tekisi mitä. On muitakin, jotka syövät todella terveellisesti ja välimerellisesti sekä liikkuvat säännöllisesti, mutta ovat silti pyöreitä. Artikkelissa todettiin aivan oikein, että se tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Varsinkin, jos terveydenhuollon ammattilaiset eivät vain usko, kun ihminen kertoo elävänsä terveellisesti. Epäuskoinen vivahde katseessa kertoo heidän epäilevän, että ahmin salaa viinereitä joka päiväkahvilla enkä vain itse tajua sitä :-D

Toisaalta ymmärsin myös, että olen todennäköisesti oikeastikin vahva, enkä vain luule olevani. Jos pohjelihaksia ei ole koskaan pystynyt pursomaan saappaisiin, ainakin niissä on voimaa. Ja voin ottaa vahvoista reisi- ja pakaralihaksista kaiken irti kuntosalilla, pyöräillessä ja lumilautaillessa. Lisää rautaa vain tankoihin salilla! Siitä lihakset kyllä vain kasvavat, mutta antaa kasvaa, kuluttavatpahan sitten energiaa. Eikä minusta solakkajäsenistä saisi tekemälläkään. Ehei, minä olen mömmelönorsu, joka jaksaa työntää autoja ja kääntää suuria kiviä ja kolata nuoskalunta ja nostaa melkein mitä vain.

Ei kommentteja: