keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Kahvilassa

Vanhempani ovat täälläpäin sukuloimassa, ja tapasin heidät läheisen kaupungin kahvilassa. Se oli mielenkiintoinen tapaaminen, josta jäi minulle todella hyvä mieli. Luulen, että ensimmäistä kertaa keskustelimme kolmistaan kuin kolme itsenäistä aikuista ihmistä. Ensinnäkään vanhempani eivät riidelleet tai morkanneet toisiaan, vaan käyttäytyivät lähes normaalisti - mitä nyt äiti piti pitkiä monologeja. Mutta he eivät sortuneet sellaiseen paasaamiseen ja luennointiin kuin yleensä. Toiseksi minä suhtauduin heihin tasaveroisena, en pyrkinyt miellyttämään tai toisaalta asettanut itseäni heidän yläpuolelleen. Olin siis oma itseni. Viihdyimme kaikki, ja meillä oli välillä hauskaakin. Keskustelimme monista aiheista, joista osa aika vakaviakin, ja isäkin osallistui koko ajan.

Tuntuu, että isäni näkee minut jotenkin erilailla, jos tapaamme muualla kuin jomman kumman kotona. Tai että hän näkee minut paremmin. Sen huomaa siitä, että tällaisissa tilanteissa hän monesti huomaa ulkoasuni, kiinnittää huomiota autooni, kännykkääni ja muihin käyttämiini laitteisiin, puhuu minulle kuin kenelle tahansa aikuiselle ja katsoo minua hymyillen. Tällaisia tilanteita on vuosien varrella ollut pari, ja silloin isästäni huokuu jonkinlainen arvostus minua kohtaan, joka yleensä hukkuu kaiken muun alle. Tulen siitä tietysti hirveän hyvälle tuulelle.

On voimauttavaa pystyä olemaan oma itsensä vanhemmilleen.

2 kommenttia:

Jäänainen kirjoitti...

Se on muuten jännää, miten paikka tosiaan voi vaikuttaa siihen, miten toiseen suhtautuu. Olen huomannut tämän itsessänikin. Kotona se läheisin on jotain ihan muuta kuin muualla, eikä vain siitä johtuen, että hän ehkä käyttäytyy eri lailla.

Onkohan se sitä samaa, kun jos tapaa jotakuta vain tietyssä yhteydessä, tuntee muka hyvinkin, ja sitten kun sama henkilö tulee vastaan muualla, ei edes tunnista, tai jotenkin hämärästi tajuaa, että tuo on joku tuttu, mutta kuka ja mistä?

Möme kirjoitti...

Minulle käy tuota jälkimmäistä usein, olen ajatellut että se johtuu osittain myös lievästä kasvosokeudestani. :-) Joka tapauksessa piristävää nähdä ihmisiä uusista näkökulmista eri ympäristöissä. (Kunhan vain ensin tunnistaa heidät! ;-)