perjantai 21. elokuuta 2009

Pyhän perheen pahuus

En ymmärrä ihmisiä, jotka voivottelevat, jos kuulevat joillakin sisaruksilla välien katkenneen, ja ilmaisevat toiveensa välien korjaantumisesta. Siis ilman mitään taustatietoja. Miksi veren ajatellaan olevan niin paljon vettä sakeampaa, että sisarusten pitäisi pysyä väleissä tapahtui mitä tahansa? Mielestäni perhe ei ole sillä lailla pyhä asia, että sitä pitäisi vaalia kaikin keinoin. Ihminen löytää sielunsisarensa ja -veljensä monesti muualta kuin perheestään, ja ihmissuhteiden ylläpito on mahdollista läpi elämän myös muista kuin geneettisistä lähtökohdista.

On toki tapauksia, joissa sisarukset käyttäytyvät toisin kuin ehkä oikeasti haluaisivat tai ovat suorastaan hölmöjä. Oma isäni ja hänen vastikään kuollut vanhempi veljensä olivat juuri tällaisia. Välit katkesivat tyhjänpäiväisistä perinnönjakoon liittyvistä syistä molempien itsepäisyyden vuoksi viisitoista vuotta sitten, ja tiedän asian vaivanneen isääni kovasti näiden vuosien aikana. Ilmeisesti välirikko vaivasi myös setääni, koska hän halusi tavata isäni vielä ennen kuolemaansa. Jotakin korjattiin, ja hyvä niin.

Kaikki tapaukset eivät kuitenkaan ole tällaisia (vaikka epäilen tässäkin taustalla olleen kaikenlaista muutakin painolastia). Silti lähes kaikki ihmiset, joille vaikkapa kerron muista lähipiirini katkenneista ihmissuhteista, alkavat säälien siunailla: "Mitenkäs ne nyt niin... toivottavasti asiat nyt korjaantuu... että joskus tulisi sopu... sisarukset on kuitenkin niin tärkeitä."

Hyvät sisarussuhteet varmasti ovatkin tärkeitä. Samoin vanhempi-lapsi-suhteet, joita tämän tekstin voidaan myös katsoa koskevan, vaikken sitä nyt erikseen tässä ole sanonutkaan. Mutta jos sukulaisuussuhde on ollut luonteeltaan tuhoisa, mitenkäs sitten suu pannaan? Nämä päivittelijät eivät tule kysyneeksi, onko taustalla vaikka jokin ihan oikea syy välirikolle. Se sieppaa.

Miten paljon hallaa aiheutetaan sinänsä hyvää tarkoittavalla voivottelulla ja toivottelulla, kun ei tajuta, että taustalla voi olla mielisairautta, henkistä ja ruumiillista väkivaltaa, insestiä - kymmeniä vuosia jatkunut kärsimys, josta on vihdoin vapauduttu. Ei perhehelvetin uhrille saa sanoa vähättelevästi: "etkös sä kuitenkin voisi soittaa sille, se on kuitenkin sun veli/sisko/äiti/isä, kyllä te varmaan voisitte sopia, onhan perhe kuitenkin aina perhe"! Ei, siinä tilanteessa pitää hurrata ja tuntea syvää kunnioitusta ja todeta: miten hienoa, että kaiken läpikäyneenä olet pystynyt vetämään omat rajasi ja pitämään ne, katkaisemaan tuhoisan suhteen, vaikka olet siitä niin pienestä asti kärsinyt. Olet tehnyt hienon ja rohkean päätöksen ja kunnioitan sitä.

Tuntuu kohtuuttomalta, että perhesuhteissaan päähän potkittuihin kohdistuu vielä tämä muiden, täysin asiaankuulumattomien päivittelijöiden aiheuttama paine ylläpitää kulissinomaisesti jotakin välejä perheenjäseniinsä.

Perhe on aivan yliarvostettu asia. Juuri perheen korottamisella myyttisiin mittasuhteisiin mahdollistetaan perheissä tapahtuva väkivalta. Ja mitä enemmän perhesuhteita puolustetaan ja ylistetään, sitä vaikeampaa tuhoisissa suhteissa elävien on tuoda esille kärsimäänsä vääryyttä. Ja pelastuneiden olla vaipumatta takaisin itsetuhoiseen kierteeseen.

Toivon, että seuraavan kerran kohdatessani tällaisen typerän siunailijan minulla on kanttia sanoa asiat niin kuin ne on. Tai edes kyseenalaistaa. Kun on sellaisiakin ihmissuhteita, joissa molemmat osapuolet eivät ole päästään terveitä.

1 kommentti:

ADD-Pupu kirjoitti...

Kiitos että kirjoitit tästä.