torstai 4. kesäkuuta 2009

Mobiilimömmelö

Sain uuden matkapuhelimen. Tai siis aloin haluta uutta matkapuhelinta ja järjestin itselleni sellaisen. Aiempi puhelimeni oli riisuttu perusmalli, ei kameraa tai mitään kujeita, nykyisessä on kaikki tarvittava ja vähän enemmänkin täysnäppäimistöstä, wlan-yhteyksistä ja bluetooth-portista alkaen.

Silloin kun reilut pari vuotta sitten olin ostamassa edellistä puhelintani, en halunnut (nyt käsittämättömistä syitä) mitään erikoistoimintoja. Olin sitä mieltä, että kameraa en ainakaan tarvitse. Ja että en kuitenkaan käyttäisi mitään kalenteri- tai muistiinpanotoimintoja puhelimessa. Sehän on soittamista varten. Ja nimenomaan puheluiden, ei musiikin, soittamista varten. Puhelimen mukana tosin tuli timanttitarra-arkki, mikä oli mielestäni huippujuttu. Tosin meni varmaan vuosi, ennen kuin olin löytänyt riittävän täydellisen tarraratkaisun ja uskalsin alkaa koristella puhelintani, enkä sittenkään ollut lopputulokseen täysin tyytyväinen. Mutta suoritin puhelimen käyttöönoton mielestäni arvolleni sopivalla tavalla: luin ensin käyttöohjeen huolellisesti kannesta kanteen yhdeltä istumalta niin, että huippuälykkäät aivoni koodasivat kaiken muistiin, ja sitten otin puhelimen käyttöön ilman mitään turhaa säätämistä, tunsinhan jo valmiiksi kaikki toiminnot kuin omat taskuni.

Nyt olen innoissani kiinnittämässä puhelimeen heti tarroja ja koruja, tallentamassa muistutuksia joka pikkuasiasta, valitsemassa soittoääniä kaikille eri ihmisille, vaihtamassa taustakuvaa joka päivä, pähkäilemässä valikoiden äärellä ja surffailemassa netissä. Käyttöohjetta lueskelen kyllä, silloin tällöin, koska se nopeuttaa joitakin asioita. En ole vielä ihan puolivälissä, mutta huippuälykkäät aivoni ovat silti onnistuneet käyttämään suurinta osaa puhelimen toiminnoista ;-) Ja välillä ärsytän puolisoani kyselemällä juttuja häneltä, vaikka aiemmin se ei tullut kysymykseenkään - minunhan piti osata kaikki paremmin kuin kukaan muu.

Mikä on muuttunut? Ei mikään muu kuin oma asenteeni. Tosikosta suorittajasta on tullut leikkivä kokeilija.

Tietysti elämäntilanteenikin on muuttunut helpommaksi, mutta luulen silti, että asenne vaikuttaa paljon. Minulla on ollut viha-rakkaussuhde tekniikkaan. Rakastan kaikkia uusia keksintöjä ja vempaimia, mutta kun niitä pitäisi itse kokeilla tai opetella käyttämään, tulee helposti rimakauhu. Olen vaatinut itseltäni, että minun on heti ymmärrettävä laitteiden toimintaperiaatteet ja osattava käyttää niitä ongelmitta. Onhan veljenikin jonkinlainen matematiikkanero, jolle kaikki tekniset kysymykset tuntuvat olevan itsestäänselviä, hyvänen aika! Ei saa pikkusisko jäädä huonommaksi! (Ainakaan muiden silmissä.) Siksi on luettava äkkiä käyttöohjeet ja opittava heti kaikki, jotta voi sitten tehdä itseensä ja muihin ihmisiin vaikutuksen taidoillaan ja tiedoillaan. Ja antaa vaikutelman, että kaikki tämä on sisäsyntyistä, tunsin kaikki tekniikan perusperiaatteet jo alle vuoden ikäisenä, lapsena osasin koota itse tietokoneita ja kyllä, antakaa mikä laite vaan, niin minä hallitsen sen heti ja osaan keskustella sen tekniikasta älyllisesti yliopistoprofessoreiden kanssa.

Mitä turhaa pingotusta! ajattelen nyt. Miksi en muka voisi olla ihminen, miksi pitäisi olla itsekin kone? Miksi en riittäisi ilman jatkuvaa todistelua, miksi pitäisi pätemällä hakea oma arvonsa? Voisiko esimerkiksi sallia omistavansa jonkin teknisen laitteen ilman, että osaa käyttää aivan kaikkia toimintoja?
Päällimmäinen kysymys on kuitenkin: mistä kaikesta hauskasta olen jäänyt paitsi, kun en ole antanut itseni leikkiä? Nyt ihmisarvo irti puhelimesta ja Hello Kitty -aiheisia taustakuvia lataamaan!

Ei kommentteja: