tiistai 30. kesäkuuta 2009

Hellittänyt, hellittävä

Olen ennenkin maininnut siitä, että kesä on ollut pitkään minulle vastenmielisin vuodenaika. Kevään ja syksyn muutosten välissä kesä on tuntunut pysähtyneeltä ja epämääräiseltä kuin levää keräävä lampi. Olen ahdistunut kuumuudesta, ja asuessani vielä kaupungissa kesä tarjosi minulle vähän huveja. Puistojen puut peittyivät heinäkuun aikana hennonharmaaseen likakerrokseen, joka sai kaiken samansävyiseksi.

Maalle muutettuani olosuhteet muuttuivat ja asenteeni lieveni vähän. Nyt kesä toi mukanaan lämpimät järvivedet ja puutarhan kukat. Ilmassa on täällä enemmän lintuja kuin pölyä. Itse asiassa maaseudulla kesä on aivan tavattoman ihanaa aikaa, täynnä mahdollisuuksia.

Mistä syystä aloinkin sitten stressata kesästä ennenkuulumattomasti. Kesällä oli oltava aikaa ja voimia tehdä kaikki, mikä oli jäänyt muulloin tekemättä, ja lisäksi kaikkia kesäisiä juttuja. Tuli kesäkammo. Lisäksi olin muun vuoden kuormituksesta jo valmiiksi väsynyt kesän alkaessa.

Nyt on mielenkiintoista havaita, että nautin tästä kesästä aivan uudella tavalla. Vielä viime vuoden keväällä vaivannut kesäahdistus ei tullut tänä vuonna. Hieman epämääräisellä mielellä olin tuossa loppukeväästä, mutta se oli ohimenevää eikä konkretisoitunut kesään, ei ehkä edes liittynyt siihen. Ja sen jälkeen olen ottanut kesäpäivät vastaan enimmäkseen sellaisina kuin ne tulevat, ilman suorituspaineita. Jopa ilman suunnitelmia. Elämäni on paljon vapaampaa näin. Ja kesä alkaa tuntua vuodenaikana aika kivalta, sellaiselta kuin pitää: spontaanien ideoiden, vapaan lähtemisen, päättämättömyyden ja lorvehtimisen kaudelta.

Tämä asennemuutos näkyy pienissä arkipäiväisissä toimissa. En suunnittele puutarhatöitä etukäteen, ja kun aloitan jonkin homman, minun on helppo saattaa se loppuun asti. Kaikki työt tuntuvat vähemmän rankoilta, koska en enää pidä niitä pakollisina. Tunnen, että oikeasti haluan tehdä sitä mitä teen - tai jos en halua, heitän samantien koko homman sikseen.
En enää pyri toteuttamaan kesästä elokuvamaisia idyllejä, joissa kaikki nauravat hidastetussa filmissä ja nauttivat elämästään rannalla/katukahvilassa/puistossa/Madridissa ja auringon armollinen kilo valaa kultahilettä maailman ylle. Olen vähitellen hyväksymässä sen, että elämä voi olla paskaa itse kullekin, oli kesä tai ei.
Ehdin lukea - enkä enää käytä lukuaikaani siihen, että suoritan vanhojen aikakauslehtien pakkoluentaa, jotta ne voi heittää pois.
Ja ennen kaikkea ehdin levätä - vetelehtiä haluttomana ja rentoutua tyytyväisenä, milloin mitenkin.

Minulla ei ole tänä kesänä yhtään Projektia. Jipii.

Ei kommentteja: