maanantai 25. toukokuuta 2009

Hengenveto, ja toinen

Ajeltiin viitostiellä niissä kohdin, missä tie on mäkinen ja mutkainen ja molemmin puolin kasvaa korkea kuusikko. Pientareita ei ole nimeksikään, vaan metsä tulee tiehen asti, ja siinä jyrkässä ylämäessä ajattelen aina, että tämäpä olisi klassinen hirvikolaripaikka ja kevennän pikkuisen kaasujalkaa. Eikä mitään kuitenkaan ikinä näy. Ihan turhaan jännitän aina.

Paitsi nyt näkökentän reunalla jotakin harmaanruskeaa. Jalat polkaisevat jarrua ja kytkintä ennen kuin mieli käsittää, mitä tapahtuu, ja valkohäntäkauris ponkaisee oikealta tielle. Sekunnit venyvät minuuttien mittaisiksi; onpas se iso eläin, ei sieltä tullutkaan mikään pieni jänis, hurjaa että auto ei pysähdy vaikka on jarrut pohjassa, syvissä tummissa silmissä säikky katse, tee yhteistyötä minä en saa tätä autoa pysähtymään ennen sinua, mitkä valtavat kauriinkorvat, torvi painetaan torvea niin se tajuaa meidät riittää että rattia puristaa yhdellä kädellä, alta pois nyt! hitto!

Ohuet jalat tanssivat hetken tiellä ja hengenvedon mittaisen ikuisuuden jälkeen empivä eläin karkaa tien yli metsään.

Jälkeenpäin tajuaa kauriin kauneuden, hetken lyhyyden, ja vähitellen koko tilanteen. Se on läheltä nähtynä oikeasti iso eläin, melkein metrin korkeudella selkä. Törmäyksessä olisi oikeasti syntynyt pahaa jälkeä. Ja oli oikeasti onni, että kukaan ei tullut juuri sillä hetkellä mäen takaa vastaan.

Ei kommentteja: