sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Elämäni unet

Varhaisin uni, jonka muistan, oli hämähäkkipainajainen. Se johtui siitä, että olimme illalla katsoneet veljeni kanssa ilmeisesti Mies, joka kutistui -elokuvaa punaisesta pienestä mustavalkotelevisiosta. Pidin elokuvaa ja sitä seurannutta painokkaan harmaasävyistä painajaista äärimmäisen ahdistavina, mutta en kuitenkaan alkanut pelätä hämähäkkejä enkä unia. :-)

Luin tähän blogiin tallentamiani unikertomuksia, ja niiden absurdius sai minut hilpeälle tuulelle. Tarkoitukseni ei ollut tehdä tästä mitään uniblogia, mutta nyt olen tyytyväinen, että olen kirjannut oudoimmat/kivoimmat jutut ylös.

Toistuvin teema hyvissä unissani on löytäminen, sen huomaa jopa tämän blogin pienestä uniotoksesta. Unessa olen jossakin tilassa, puutarhassa, kadulla, avarassa maastossa, ja löydän jotakin erikoista, yllättävää. Huomaan yhtäkkiä kaikkialla ympärilläni kevään ensimmäiset kukat. Taivaalle puhkeaa sateenkaari toisensa jälkeen. Maassa on kolikoita, ja lähempi tarkastelu paljastaa ne vanhoiksi, jopa antiikin aikaisiksi erikoisen muotoisiksi ja mittaamattoman arvokkaiksi rahoiksi. Nämä ovat toistuvia unia.

Ja näköjään voin löytää vaikkapa muinaiskaupunkeja, selässään lehdenpalasia kuin purjeita kantavia toisen mantereen muurahaisia ja dinosauruksia pienoiskoossa. Se, että jokin kiinnostava paljastuu lähemmin tarkasteltuna joksikin todella erikoiseksi ja ainutlaatuiseksi, suunnattoman arvokkaaksi, harvinaiseksi tai kauniiksi, on yleinen teema unissani. Tunnelma on sen mukainen ja unet täysin todentuntuisia. Värit ovat tärkeässä asemassa, ne ovat vahvoja ja liekehtiviä (olematta silti välttämättä kirkkaita) ja korostavat kaiken merkityksellisen. (Kuitenkin on todettu, että yleensä nähdään mustavalkoisia unia. En oikein tajua sitä, en minä ainakaan.)

Toinen toistuva seikka on se, että olen monesti joku muu. En ole muistaakseni koskaan ollut eläin, mutta erilaisia ihmisiä ja elokuvien hahmoja olen kyllä ollut. Erikoisin rooli oli ehkä näennäisesti mihinkään liittymätön kuusivuotiaan autistisen tytön minuus, jonka maailma näyttäytyi mielivaltaisena ja hyvin kiinnostavana. Näissäkään unissa minulla ei ole pienintäkään hajua siitä, että uneksin.

Lupasin joskus kertoa elämäni tärkeimmistä unista. Ne ovat siis olleet sellaisia, jotka ovat paljastaneet jotakin uutta minusta ja muuttaneet minua. Näin molemmat lyhyen ajan sisällä kolmetoista vuotta sitten keväällä. Olin juuri lopettanut vuosien seurustelusuhteen ja purkanut kihlauksen ja olin täysin tuuliajolla elämässäni. En tiennyt, mitä halusin tai mitä edes voisin saada. Olin toipumassa vaikeasta masennuksesta (ymmärrän sen nyt) ja elämä näytti levottomalta ja epäselvältä. Suhtauduin itseeni ja koko maailmaan rajallisesti ja ankarasti, enkä tiennyt, mikä oli oikein. Samalla olin kiihkeän tietoinen vapaudesta, jonka yksinäisyys avasi.

Unessa olin koululuokassa, mutta toisin kuin monissa koulu-unissa, en tuntenut muita oppilaita. Yksityiskohdat eivät enää muistu mieleen, mutta kuuntelin muiden keskustelua ja katselin heitä, ja tunsin olevani jotenkin irrallaan kaikesta. Kaikki muut tunsivat toisensa, minä olin vain sivustakatsoja, vaikka istuin keskellä luokkaa. Luokassa oli ehkä opettajakin, mutta hän oli viitteellinen hahmo ilman johtotehtävää.
Äkkiä huomasin, että eräs tyttö, jota oli aiemmin katsellut, seisoi pulpettini vieressä ja laski pulpetille ruukkukukan. En tiennyt hänen tuntevankaan minua, mutta hän halusi antaa kukan juuri minulle. Se oli tavallisenoloinen kasvi, jossa oli pienet, valkoiset ja yksinkertaiset kukat. Katsoin tyttöä ja kukkaa, ja kukkien muoto piirtyi tarkkaakin tarkemmin mieleeni, jokainen yksityiskohta, herkkyys, syvä vihreys, puhtaanvalkoiset terälehdet, jopa heteiden määrä.
Heräsin ja minulla oli voimakas tunne, että olen ansainnut tulla rakastetuksi. Oivallus oli niin pakahduttava ja valtava, että minua itketti. Se antoi aivan uuden suunnan minuudelleni ja elämälleni - tajusin, että olen ansainnut rakkautta, ja voin etsiä sitä. Luulen, että kokemus oli vähän samantyyppinen kuin uskovaisten kokema armon tunne. Kukkaa en ole todellisuudesta löytänyt, mutta uni teki lähtemättömän vaikutuksen.

Vähän sen jälkeen samana keväänä näin toisen, lähes yhtä merkittävän unen. Asiat alkoivat vähitellen järjestyä, ja olin ymmärtänyt ansaitsevani ja tarvitsevani lähelleni jonkun toisen. Siihenastiset ihmissuhteeni eivät kuitenkaan osoittaneet minkäänlaista ihmistuntemusta, olin syrjäänvetäytyvä enkä todellakaan tiennyt, mitä elämältäni halusin. Unen merkitystä on vaikea kuvata, mutta olin suuressa valkoisessa salissa, jossa oli suuria avoimia ikkunoita tai ehkä terassiovia, joiden pitkät, valkoiset läpikuultavat verhot hulmusivat tuulessa. Oli kesä, mutta aika oli jotenkin pysähtynyt ja kaikkialla vallitsi rikkumaton hiljaisuus. Istuin ehkä matalilla portailla ja lauloin laulua, joka tuntui unessa taianomaiselta mutta jonka myöhemmin tunnistin erääksi Adiemuksen kappaleeksi. Luulin olevani huoneessa yksin, mutta kun lopetin laulun, toinen ääni jatkoi sitä kohdasta, johon jäin. En kääntynyt katsomaan, mutta ymmärsin, että tällainen on se ihminen, jota etsin - hän ymmärtää minua sanoitta ja osaa laulaa kanssani samaa laulua. Hän kokee asiat täysin samalla tavalla. Hän on lähimpänä vieressäni, vaikka olisi suuren salin toisella puolella jossakin selkäni takana.

Herättyäni olin unen lumoissa monta päivää. Tajusin, että kyseessä on uni, eikä ole olemassa ihmistä, jonka ajatukset kulkisivat kanssani samaa rataa kuin unessani ja joka ymmärtäisi minua ajatuksestakin. Ihmisaivot eivät toimi niin, siksi meillä on puhe, joka tuo lähelle, mutta jättää silti aina tulkinnanvaraa. Silti sain unesta ihmeellistä toivoa ja luottamusta elämään, joita juuri sillä hetkellä kipeästi tarvitsin.

Puoli vuotta myöhemmin tapasin sen ihmisen.

Ei kommentteja: