torstai 26. maaliskuuta 2009

Hiekka

Minulla on unelma rakkaudesta. Siinä kiintymys ja huolenpito tasoittavat lähimmäisen tietä ja suojelevat kuin enkelinsiivet. Se unelma on romuttunut ennenkin (mutta aina jaksan rakentaa sen uudelleen).

Kun on teitä, joita ei voi tasoittaa. Toisen on kuljettava ne itse ja kompasteltava kiviin, eikä mikään määrä huolta, välittämistä, rakastavin käsin leivottuja kermapullia, naurua, yhteisiä kaakaohetkiä sohvalla, auringonpaisteisia kevätpäiviä eikä halauksia auta yhtään mitään mihinkään.

Kaikki on aivan turhaa. Valunut hukkaan kuin lämmin hiekka sormien lomasta rannalla kesäisenä iltana. Tyyntä järvenselkää tai hetkeä ei saa kiinni, vaikka tahtoisi. Kaukana jokin lintu aloittaa iltalaulunsa, aurinko painuu alemmas kuparisena ja kylmänä. Järveltä nousee usva, heijastaa auringonlaskun oranssinpunaiset värit. Hetken koko maailma liekehtii.

Onko jäätävä tuleen makaamaan?

3 kommenttia:

Jäänainen kirjoitti...

Elämää ei voi elää eikä tehdä toisen edestä. Vaikka kuinka haluauisi ja rakastaisi. On kauheaa huomata, että lopultakaan toisen hyväolo ei olekaan kiinni itsestä, vaan juuri siitä toisesta. Että jokainen tekee itse oman hyvän olonsa, ja tarvii toista johonkin ihan muuhun, ehkäpä vain olemaan läsnä tarpeeksi.

Ilona kirjoitti...

Voimia mömmelönorsulle!

-Toinen norsu-

Möme kirjoitti...

Kiitos <3