maanantai 19. tammikuuta 2009

Kaltevalla lattialla

Unessa asuin vielä vanhempieni kanssa, vaikka olin tämä minä. Sain kuulla yllättäen, että muutamme, ja vielä aika nopeassa aikataulussa - viikon sisällä. En nyt suorastaan stressaantunut, mutta tuntui aika isolta haasteelta ehtiä pakata kaikki tavarat viikossa. Äidillä ja isällä tuntui kuitenkin olevan homma hanskassa.

Oli outoa, että he olivat muuttamassa talosta, jonka isä on itse rakentanut (ja josta he eivät todellisuudessa suostu millään muuttamaan, vaikka se on aivan liian suuri heille kahdelle). Luulin, että muutamme johonkin kerrostaloasuntoon, mutta kyseltyäni selvisi, että olimme muuttamassa erääseen naapurustossa sijaitsevaan, mielestäni kauniiseen taloon. Olen lapsesta asti pitänyt siitä talosta, varsinkin koska siinä on kaunis puutarha ja keväällä aina ensimmäiset lumikellot.

Innostuin, ja menimme katsomaan taloa. Puutarhassa huomasin kaikenlaista kivaa, orapihlajasta kasvatetun kaariportin, kivoja pensaita ja suuria puita, ja aloin heti suunnitella. Menimme sisälle, jossa edelliset asukkaat vielä olivat - ihan mukavia ihmisiä. Talon kaikki lattiat olivat kuitenkin kaltevia. Muiden mielestä tämä oli ilmeisen tavallista eikä siihen viitattu sanallakaan, mutta itse olin vähän hämmentynyt, miten me muka voisimme asua näin vinoissa huoneissa. Ihan kaunis talo, mutta pitäisiköhän lattiat suoristaa? En kuitenkaan kysynyt, vaan heräsin.

Olimme loppiaisen jälkeen muutaman päivän vanhempieni luona kylässä, ja sain taas aika tarpeekseni. Onneksi tiedän äitini olevan asperger. Se auttaa ymmärtämään paremmin, miksi aivan kaikki pitää tehdä tiettyjen kaavojen mukaan. Miksi he eivät voi korjata joulukuusta pois, kun sen alla on meille osoitettuja lahjoja, vaikka hyvänen aika loppiainen on jo mennyt ja silloinhan viimeistään kaikki pitäisi jonkin kaikkivaltiaan käskyllä korjata pois. Tästä tehtiin iso numero, miksi emme tulleet aiemmin, ennen loppiaista. Meitä varten piti kaikki joulukoristeet jättää yliaikaisiksi! Kuusen tuuheutta piti jokavuotiseen tapaan ihailla, vaikka se oli muovinen, ja lahjat avata samojen menojen mukaan kuin joskus lapsuudessa. Äitini siis kyllä järjellä tietää, ettemme me edes vietä joulua - se ei vain silti ole mennyt hänelle jakeluun. Sitten meille tarjoiltiin lapsenomaisella innolla herkkuja, joita kumpikaan ei voinut syödä, toinen makumieltymystensä ja toinen allergioidensa takia.

Yritän vähitellen oppia käsittelemään äitiä niin kuin asperger-ihmisiä ilmeisesti pitäisi käsitellä: suorasukaisesti. Tuntuu, että se tehoaa, ja itselläni on ainakin helpompi olla, kun en enää pyri varjelemaan äitiäni väistämättömiltä pettymyksiltä, vaan sanon suoremmin mielipiteitäni. Olen siis luopumassa vanhemman roolista äitini suhteen ja hyväksymässä sen, että piirteidensä takia hän on välttämättä törmäyskurssilla koko maailman kanssa. Ennen koetin aina olla puskurina, tietysti epäonnistuen. Ei ole sellaista puskuria, joka voisi estää äitini törmäysvahingot. Toisaalta äiti on ikuinen marttyyri, joten ehkä hän sitten haluaakin törmäillä.

Oli piristävää käydä veljen luona, sillä hänen luonteenpiirteensä eivät ole aiheuttaneet samalla lailla ongelmia hänelle. Hän on hyvällä ja sympaattisella tavalla asperger. Kysyy vain, haittaako meitä, jos hän menee pelaamaan tietokoneella, vaikka olemmekin käymässä.

Isän raittiusyritys jatkui taas vierailumme ajan. Meillä oli pari hyvää iltayökeskustelua (ei toki mistään kovin henkilökohtaisesta), ja oli jotenkin tosi kivaa, että isä ei ollut tavalliseen tapaan humalassa iltaisin. Arvostan yritystä, joten pyrin tiedottamaan aika tarkkaan aikatauluistamme, ja aloin jo tottua siihen, että hän on selväpäinen. Eräänä iltapäivänä tulin kuitenkin ostoksilta ennakoitua aiemmin ja tapasin isän taas humalassa.

Tuntui, että varovasti rakentamamme korttitalo romahti samantien. Olin niin ärtynyt, että äitikin huomasi sen. (Oli itse asiassa varmaan hyvää edistystä, että näytin tunteitani enemmän kuin ennen.) Onneksi lähellä asuu ystäviä, joiden luokse voi lähteä, jos ei jaksa. Voi vain ajaa pois, ja radiossa soi

Palavana paperina
sataa maahan tarina
johon meidät kirjoitettiin

Ei kommentteja: