lauantai 22. marraskuuta 2008

Talvitunnelmia

Maata ja tyynessä säässä liikkumattomiksi pysähtyneitä puita peittää jo monen tuuman lumikerros, ja lisää on luvassa huomenna. Pakkaspäivän kirkkaan sävykäs auringonvalo herättää aamulla, iltapäivällä lempeä hämäryys saattelee pehmeän maailman iltaan. Sisällä tuli humisee uunissa, teekupillinen höyryää ja tuoksuu, illat kuluvat palaperin tai hyvän kirjan ääressä muun maailman jäädessä ulos pimeään.

Add-Pupu määrittelee joulu-olon osuvasti: "yhtä kuin talviseen maisemaan kääritty kodikkaan pehmoinen tunnelma." Sitä se on minullekin, ja kodikkaan pehmoisuuden luomiseen on monia keinoja. Minulla ei ole mitään uskoa, joten joulusta itsestään en niin kovasti välitä, mutta nämä marras-joulukuun pakkaspäivät sykähdyttävät. Yleensä alan viimeistään ensilumen tultua poltella kynttilöitä, lämmittää glögiä ja miettiä joulukortteja.

Tunnelmoin joulun alla, eikä juhlapäivän tultua enää ole intoa siivota, leipoa ja laittaa juhlaa. Silloin on hauskaa antaa kodin olla kodikkaan sotkuinen, olla koristelematta yhtään ja syödä joulupäivälliseksi pitsaa. Minulle joulu on täysin kaupallinen juhla, johon liittyy työn kannalta kätevästi muutama kansainvälinen vapaapäivä. Jouluun liittyy kivoja juttuja, kuten kukkakaupan monipuolinen valikoima ja joulukoristeet, mutta en jaksa innostua koristeistakaan niin paljon, että alkaisin raahata sisälle kuusta. Muutenkaan perinteet eivät innosta yhtään. Sain niistä lapsena tarpeeksi, ja vanhempani noudattavat vieläkin jouluna orjallisesti vuosien aikana hiottua kaavaa aikatauluineen. Lapsena ja nuorena perinteiden mukaan sujuneeseen aattoiltaan liittyi aina tyhjyyden tunne: nyt se on ohi, tässäkö se oli?

Tuon tyhjiön välttämiseksi otan joulusta irti sen, mistä pidän, ja jätän kaikki yleiset säännöt omaan arvoonsa. Joulussa kodikas tunnelma on parasta, ja sen voi luoda jo viikkokausia ennen joulua. En halua odottaa joulua - haluan elää tässä hetkessä, nauttia niistä hyvistä asioista nyt.

Tänä vuonna minulla on kuitenkin vastareaktio. Sen aiheuttivat mainoslehtiset - joita vastaan minulla ei sinänsä todellakaan ole mitään - julistamalla marraskuun alussa, että joulu on jo ovella. Ja että on jo kiire alkaa valmistella joulua. Suutuin. Vittu se sieltä mitään tulee. Tässä mikään kiire ole mihinkään.

Kiire valmistella joulujuhlaa on juuri sitä vihoviimeistä suoritusajattelua, josta olen niin hyvin päässyt eroon. Mainokset eivät millään lailla aiheuta minulle stressiä, koska oikeastaan en vietä joulua, mutta ahdistun siitä, että luodaan tuollainen yleinen ilmapiiri. Että jos ei ole joululahjat jo ostettu marraskuun alkuun mennessä, ei enää ehdi mitään. Ja että pitää siivota ja puunata ja askarrella itse joulukortit ja keksiä ainutlaatuisia uusia jouluperinteitä ja tehdä perinneruokia nyt jo vauhdilla, kohta on liian myöhäistä.

Jotkut ihmiset nauttivat perinteistä, ehkä minäkin joskus, mutta ei kai ole mitään järkeä lietsoa jonkinlaista kansallista jouluhysteriaa. (Siitä tulee aina mieleen Tove Janssonin erittäin oivaltava kertomus muumiperheen joulusta teoksessa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Suosittelen!)

Harmittaa vain, että tämä vastareaktioni on nyt vienyt oman haluni fiilistellä lumesta ja kynttilöistä. En haluaisi suhtautua aivan näin arkisesti, järkevästi ja käytännönläheisesti. Olisi kiva, jos lumisade toisi mieleen kimaltavan timanttipölyn eikä uupumusta lumitöiden määrästä. Mikä neuvoksi?

Ei kommentteja: