maanantai 13. lokakuuta 2008

Virheenkorjauspäivitys Isä v. 2.0 -sovellukseen

On maanantai, olen palannut vanhempieni luota ja olen aivan pyörällä päästäni. Viikonloppu meni vaihtelevasti, toisaalta ihan hyvinkin. Isän kanssa tuli pientä sanaharkkaa, emme oikein ymmärtäneet välillä toisiamme. Ja isä jaksaa paasata kaiken maailman asioista, jotka eivät minua kiinnosta yhtään, eikä toisaalta ymmärrä välttää aiheita, joista olemme eri mieltä, kuten politiikkaa. Tuntuu, ettei hän kuitenkaan kuuntele tai halua ymmärtää toisten mielipiteitä.

Tärkeistä asioista ei silti puhuttu. Kysyin lopulta äidiltä vaivihkaa, onko isä kommentoinut kirjettäni jotenkin. Kävi ilmi, että äiti ei tiennyt koko kirjeestä mitään. Voihan hitto.

Toisaalta tajusin, että isä oli koko viikonlopun selvänä. Johtuiko se minusta ja kirjeestä vai jostakin muusta, sitä en nyt sitten voi tietää. Eikä sillä ole ehkä väliäkään.

Laatuaikaa perheen parissa siis, hohhoijaa. Olen aivan uuvuksissa. Pakenin välillä vanhempieni ahdasta maailmaa veljen luo, pelasimme pleikkaria emmekä jutelleet mitään. Veljeä oli kiva nähdä, vaikka nyt tarkemmin ajateltuna taisimme viettää suurimman osan vierailustani eri huoneissa :)

Ei kommentteja: