torstai 9. lokakuuta 2008

Päivitys: Isä v. 2.0

Kirjeen jälkeen isästä ei kuulunut mitään. Sitten tuli parin viikon päästä hyvin lyhyt ja vähän tunnusteleva puhelinsoitto äidiltä, jossa hän toimitti jotakin käytännön asiaa eikä muka ehtinyt muuten jutella. Käyttäydyin aivan normaalisti, ja seuraavana päivänä tuli uusi soitto, paljon pidempi, ja siinä äiti jo kyseli tavallista tarkemminkin kuulumisistani ja voinnistani. (Kysyi jopa, mitä A:lle kuuluu ja auttaako lääkitys ja milloin on seuraava lääkäriaika. Vaikeita aiheita, joten äiti selvästi yritti tosissaan.)

Puhelun jälkeen olin hämmentynyt. Ovatko vanhempani tulkinneet kirjeen kirjaimellisesti niin, että minä olen nyt vihainen enkä halua olla yhteydessä? Eivätkö he tajua, että ei tässä ole kyse nyt suutahtamisesta, vaan vuosia kestäneistä asioista? No, huojentavaa tietysti, että he eivät olleet suuttuneet minulle: jos suututtaa isän, menettää keskusteluyhteyden häneen.

Tätä jatkui sitten muutaman viikon: äiti soitteli välillä ja minäkin laitoin sähköpostia sinnepäin, iloisia jokapäiväisiä kuulumisia. Kiusallani lähetin postipaketinkin: hämmennetään nyt soppaa vielä vähän lisää!

Viime viikonloppuna kävimme vajaan tunnin vierailulla. Isä oli todella hyvällä tuulella, tuli heti ovelle vastaan, halasi pitkään, teki kaikin tavoin selväksi, että hän on iloinen nähdessään minut. Kävimme poimimassa omenoita puusta pitkävartisella poimurilla. Sain isältä syntymäpäivälahjaksi koko vuoden omenahillot (meillä on isän kanssa yhteinen hilloharrastus :).

Olimme varmaan jännittäneet tapaamista molemmin puolin, ja se meni hyvin. Nyt olemme menossa kylään koko viikonlopuksi. Ohjelmassa on ainakin rautakaupoissa käyntiä isän kanssa. Jännittää ja hermostuttaakin, mutta olen hyvällä mielellä. Saa nähdä, ottaako isä asioita vieläkään puheeksi. Vai ollaanko vain niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Ei kommentteja: