keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kultainen aamu

Työhuoneeni ikkunasta näkyvä maisema muuttuu päivä päivältä kauniimmaksi. Aamuauringossa kylpevät keltaiset, kultaiset ja punaiset lehdet; pihlajat, koivut, vaahterat ja suuri vanha kuusi, joka kätkee sisäänsä kaikki maailman linnut.

Teekupillinen höyryää ja tuoksuu työpöydällä ja ajatukset ovat linnuissa, orapihlajan rastaissa, sisään kurkistelevissa tiaisissa, vielä viipyvässä punarinnassa, kurkiauroissa. Tai puutarhan kastepisaroissa ja vaivihkaa lämpenevässä päivässä, seesteisesti putoilevissa lehdissä, luoteistuulessa. Kaikessa muussa kuin työssä siis. :)

Maanantaina (kun syyspäivä tasaantui) oli terapia, kontrollikäynti kolmen kuukauden tauon jälkeen. Oli hyvä käynti, terapeutti esitti hyviä kysymyksiä taas, mutta tajusin myös, miten vähän tarvitsen nyt terapiaa. Olo on hyvä, tasapainoinen ja normaali, ja kotimatkalla tunsin ylpeyttä siitä, miten hyväksi olen tehnyt elämäni. Vastoinkäymisiä ei voi välttää, mutta olen selvinnyt niistä, tajusin itse olevani masentunut ja hain apua, halusin muuttaa elämääni ja itseäni ja onnistuin siinä.

Tajusin, että paljon on muuttunut. Olen päässyt pitkälti eroon suorittamisesta. Annan muiden hoitaa omat asiansa ja keskityn siihen, miltä minusta tuntuu ja mitä minä haluan. Olen todella paljon rennompi kuin ennen: olen esimerkiksi lähdössä viikon päästä ulkomaille, enkä vieläkään ole alkanut entiseen tapaan hermoilla siitä, mitä otan mukaan tai mitä pakkaan mihinkin, enkä alkanut maanisesti kerrata kyseisen maan kieltä voidakseni suorittaa ulkomaanmatkan täydellisesti oman korkean vaatimustasoni mukaisesti.

Luulin ennen, että voin myöntää, jos en tiedä jotakin tai jos en osaa. Ehkä myönsinkin, mutta vasta sitten kun oli aivan pakko. Loppuun asti yritin ainakin ylläpitää kuvaa, että olen joka alan asiantuntija. Toisin sanoen olen hetkittäin ollut todella ärsyttävä päällepäsmäri ja kaikkitietäjä. :)
Siinä suhteessa olen muuttunut paljon. En enää vaadi itseltäni koko ajan sataprosenttista panostusta.

Ajattelin ennenkin, että riittää, kun teen parhaani, mutta se, mitä tuo "paras" on, on muuttunut. Se oli ennen aika paljon. Nyt ajattelen ennemmin, että riittää, kun teen sen, mikä hyvältä tuntuu. Ja nykyisin ei yleensä tunnu hyvältä yrittää olla superihminen. Keskityn mieluummin hyvinvointiin, olen välillä puuhakas ja aikaansaapa, mutta tunnistan myös väsymyksen, sekä fyysisen että henkisen, ja tajuan levätä. Tuntuu, että olen kasvanut viisaudessa.

2 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Minun taas pitäisi rentoutua vapaa-ajallani enemmän. Ajatukset vaan karkailevat väkisinkin kaikenlaisiin, stressiä aiheuttaviin asioihin. Pitäisi ottaa mallia norsujen leppoisuudesta (toki heilläkin on omat ongelmansa).

Norsuista tulikin mieleeni: onko tuo blogisi otsikon alla lempein silmin kurkistava norsu joku orpokodin asukeista vai jokin muu norsu? :) Sillä vaan on niin ihana katse. :)

Möme kirjoitti...

Se on ihan muu norsu. Niillä on usein aika sielukas katse kaikilla :)

Tuota vapaa-ajalla rentoutumista juuri olen opetellut. Etteivät vapaapäivät ja lomat ole yhtä loputonta tehtävälistaa. Huomaan selvästi, miten paljon enemmän aivoni saavat nykyään levätä, kun ne eivät koko ajan pyörittele kaiken maailman tehtäviä töitä.