keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Puutarhassa

Päällepäin näyttää selvältä, miksi olen koukussa puutarhanhoitoon. Huumaannun kukkien uskomattomista väreistä, tuoksuista, muodoista ja hyönteisten erilaisista surinoista medenkeruuretkillä. Intoilen siementen ihmeellisestä kasvuvoimasta, kun pavuntaimet popsahtavat pintaan kasvimaalla. Unohdun katselemaan vihreän loputtomia eri sävyjä. Olen keväällä kärsimätön upottamaan käteni pehmeään, tuoksuvaan multaan.

Kukapa ei puutarhaa rakastaisi, sehän kuhisee elämää: kasvien salaista maailmaa, hyönteisten tutkimattomia teitä, pesästä lähteviä linnunpoikasia ja kaatosateessa sitkeästi pomppivaa pientä sammakkoa. Minulle kokonaisuus on kuitenkin suurempi kuin osiensa summa.

Minulla oli kerran isoäidin puutarha. Se oli meidän yhteinen pakopaikkamme, sanattomalla sopimuksella jaettu meille molemmille toteutumattomien haaveiden tyyssijaksi. Sieltä löysin kodin lapsena, kun muualta ei turvapaikkaa löytynyt. Luonnon lisäksi pääsin lähemmäksi itseäni ja isoäitiäni.

Tuo tunne on kulkenut mukana kaikki nämä vuodet, ja vaikka isoäidin puutarhaa ei enää ole, kannan sitä sydämessäni aina. Rentoutumisen ja luovuuden lisäksi puutarhanhoito tuo sellaista rauhaa ja tyytyväisyyttä, jota en muuten löydä. Puutarhassa olen puhtaimmillani oma itseni. Täydellisessä sopusoinnussa maailmankaikkeuden kanssa ja samalla tietoinen omasta pienuudestani. Kaikki muu menettää merkityksensä, paitsi juuri tämä vasta-auennut tuoksuorvokin kukka.

Kun kahdeksan vuotta sitten muutin maalle ja sain vihdoin oman puutarhan, olen kokenut olevani enemmän kotona kuin koskaan. Suuri, metsittynyt, vanha puutarha antaa tilaa haaveille ja toiveille, ja voimia toteuttaa ne. Tunnen joka päivä villiä iloa tästä ikiomasta paratiisistani.

Puutarhanhoito on suuri seikkailu, myös omaan itseen. Se on mahdollisuus kasvaa puiden kanssa, löytää heinikkoon hautautuneiden pionintaimien lisäksi oma sisimpänsä. Joskus puutarhani taas villiintyy ja unohtuu, mutta ohikiitävän hetken ajan se on muutakin kuin oksia ja lehtiä: se on yhden ihmisen kasvukertomus.

Ei kommentteja: